Ilmastoasiantuntijan vinkit: Yrittäjä, lähde ilmastotoimissa näistä liikkeelle

Mitä yritys voi tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Vastuullisuusasiat saattavat tuntua monimutkaisilta, ja siksi yrityksen kannattaa aloittaa läheltä, neuvoo Nordean ilmastoasiantuntija Matti Kahra.

Ilmastokriisi koskettaa tavalla tai toisella jokaista yritystä, sanoo Nordean vanhempi ilmastoasiantuntija Matti Kahra. Yhä useamman yrityksen sidosryhmät ja asiakkaat myös vaativat yrittäjiltä toimia päästöjen vähentämiseksi.

– Ilmastonmuutokseen liittyvä sääntely ja globaalit tavoitteet vaikuttavat suoraan osaan yrityksistä. Enenevissä määrin sidosryhmät, kuten kumppanit, omistajat ja sijoittajat, edellyttävät yrityksiltä sitä, että ne tietävät hiilijalanjälkensä ja vähentävät päästöjään, Kahra sanoo.

Isot yritykset edellyttävät toimia toimittajiltaan ja alihankkijoiltaan, sillä pelissä ovat niiden omat ilmasto- ja päästövähennystavoitteet. Samaa arvioivat pankit päättäessään, mitä yrityksiä ne rahoittavat.

– Tämä on markkinoilla voimistuva trendi. Esimerkiksi pk-yritykselle vaatimukset tai edellytykset saattavat tulla nimenomaan toiselta yritykseltä, ja kysymyksiin ja suoranaisiin ehtoihin on hyvä varautua.

Mistä yrittäjä voi sitten lähteä liikkeelle? Kokosimme alle Matti Kahran vinkit ilmastotoimiin yrityksen arjessa. Yritysten roolista ilmastokriisin ratkaisussa voit kuunnella lisää myös Raakaa puhetta yrittäjyydestä -podcastimme neljännessä jaksossa, jossa toimittaja Ina Mikkolan vieraana on Kahran lisäksi Onego Bion toimitusjohtaja Maija Itkonen.

1. Selvitä yrityksesi lähtötilanne laskemalla päästöt

Ilmastotalkoisiin on vaikea ryhtyä, jos hiilijalanjälki ja päästölähteet eivät ole selvillä. Päästöjen laskeminen auttaa ymmärtämään, mistä päästöt syntyvät ja miten niitä kannattaa lähteä vähentämään. Kahra lisää, että isot yritykset ostavat entistä useammin yrityksiltä, joiden päästöistä on tietoa. Monella yrittäjällä on halua toimia, mutta päästölaskennan ajatellaan vaativan vähintään ulkopuolisen konsultin palkkaamista. Kahra muistuttaa, että useat edunvalvontajärjestöt, kuten Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät ja alueelliset kauppakamarit tarjoavat jäsenistölleen apua ja oppaita.

2. Pilko tavoitteet konkreettisiksi ja ymmärrettäviksi tehtäviksi

Kuten missä tahansa projektissa, isot tavoitteet kannattaa pilkkoa osiin. Jos asetat päästövähennystavoitteen kymmenen vuoden päähän, määrittele, mistä aloitat, mitä teet matkan varrella ja millaisia välitavoitteita tarvitset. Mitä selkeämpi ja konkreettisempi suunnitelmasi on, sitä parempi. Jotkin päästölähteet ovat helpompia selvittää kuin toiset. Aloita siis niistä, joihin pystyt vaikuttamaan, ja sisällytä tavoitteisiin matkan varrella uutta, kun tiedät enemmän. Kannattaa muistaa, ettei hienosta ja kokonaisvaltaisesta suunnitelmasta ole hyötyä, jos resurssit eivät riitä sen toimeenpanoon.

3. Tartu ensin helppoihin toimiin energiankulutuksessa ja liikkumisessa

Siinä missä kotitalouksien päästöt syntyvät karkeasti asumisesta, liikkumisesta ja ruoasta, sama kaava pätee moniin yrityksiin. Useimpien yritysten päästöt aiheutuvat juuri niiden käyttämästä energiasta sekä henkilöstön liikkumisesta ja logistiikkapalveluista. Vaikka yrityksesi ei valmistaisi tuotteita, se lämmittää, viilentää ja valaisee toimitiloja sekä kuljettaa työntekijöitä tai tavaroita paikasta toiseen. Vaihda sähkö ja lämmitys uusiutuvaan tai vähäpäästöiseen sekä mieti, millä kulkuvälineillä henkilöstösi liikkuu ja mitkä matkat ovat tarpeellisia. Kahra vinkkaa, että energiatehokkuutta lisäävät ratkaisut ovat usein myös taloudellisesti järkeviä. Säästät siis ympäristöä ja rahaa.

4. Kun oma tontti on kunnossa, käännä katse arvoketjuun

Seuraavaksi voit tarttua entistä haastavampiin osa-alueisiin hankintaketjussa ja asiakastyössä. Millaisia tuotteita tai palveluja ostat oman yritystoimintasi pyörittämiseen? Kenen kanssa teet yhteistyötä? Haastavampia nämä ovat siksi, että ilmastovaikutusten selvittäminen vaikeutuu ja niiden muuttaminen voi olla raskaampaa kuin omassa toiminnassa. On helpompi vaihtaa sähkösopimusta kuin vaikuttaa IT-toimittajan päästöihin. Kahran mukaan positiivista on se, että vähäpäästöiset ratkaisut ovat viime vuosina halventuneet jopa samanhintaisiksi kuin päästöjä tuottavat tai fossiiliset vaihtoehdot.

Varman markkinointiviestinnän tarkoitus on edistää työeläkevakuuttamista ja markkinoida Varman palveluita. Julkaisemme lisäksi muuta sisältöä, joka voi olla merkityksellistä tai kiinnostavaa vakuutuksenottajalle tai yritystoimintaa aloittavalle. Tämä sisältö on yleisluonteista tietoa ja Varma ei vastaa sen täydellisyydestä. Emme voi vastata sisällön soveltuvuudesta kaikkiin tilanteisiin ja emme näin ollen vastaa julkaisussa olevan tiedon käytön aiheuttamista mahdollisista vahingoista. Julkaisun tietojen käyttö tapahtuu käyttäjän omalla vastuulla.

Tänä vuonna kuullaan raakaa puhetta yrittäjyydestä

Raakaa puhetta yrittäjyydestä on Varman podcast, joka pureutuu yrittäjän elämään sen rosoineen ja ruusuineen. Vierailevat yrittäjät ja asiantuntijat keskustelevat toimittaja Ina Mikkolan johdolla yrittäjyydestä muun muassa kasvun, tasa-arvon, ilmastokriisin ja konkurssin näkökulmista.

Jos pohdit, onko sinusta yrittäjäksi, mietit, miten kasvuyritystä luotsataan tai olet vain kiinnostunut toinen toistaan vaikuttavammista yritystarinoista, tämä podcast on juuri sinulle.

Kuuntele Spotifyssa

Kuuntele Youtubessa

Kuuntele Acastissa

Kuuntele Soundcloudissa

Kuuntele Apple Podcastissa

Podcast
Raakaa puhetta yrittäjyydestä – Jakso 4: Yritykset ja ilmastokriisi, mitä sitten?
talous ja sijoitukset, vastuullisuus, yrittäjyys 22.04.2022

Voisit olla kiinnostunut myös näistä