Ota TyEL- ja YEL-vakuutukset nyt vaivattomasti alle viidessä minuutissa täysin modernisoidulla hakemuksella

Varman vakuutushakemuksen tuoteomistaja Maria Väisänen ja käyttökokemussuunnittelija Aleksi Ruuhilahti istuvat pöydän ääressä ja katsovat hymyillen kannettavaa tietokonetta.
Maria Väisänen ja Aleksi Ruuhilahti osallistuivat uuden vakuutushakemuksen kehittämiseen.
Varman YEL- ja TyEL-vakuutushakemus uudistui kesäkuussa. Halusimme tehdä YEL- ja TyEL-vakuutusten ottamisesta asiakkaalle entistäkin helpompaa, nopeampaa ja yksinkertaisempaa. Uudistuksen ansiosta yrittäjä tai työnantaja voi täyttää YEL- tai TYEL-vakuutushakemuksen alle viidessä minuutissa vaikkapa puhelimellaan.

Uudistuksen tärkein lähtökohta oli asiakaslähtöisyys, ja asiakastyytyväisyyttä mitataan kyselyillä jatkuvasti. Selkeä ja yksinkertainen palvelu ohjaa vakuutushakemuksen täyttämisessä, ja esimerkiksi asiakkaan omat ja yrityksen perustiedot täytetään automaattisesti aina kun tiedot ovat saatavilla. Tarkoituksena on, että asiakkaan tarvitsee täyttää mahdollisimman vähän tietoja itse, mikä nopeuttaa hakemuksen tekoa huomattavasti. 

Saavutettavuuteen ja mobiilioptimointiin kiinnitettiin erityistä huomiota ja visuaalista ilmettä paranneltiin. Myös uutta teknologiaa otettiin käyttöön, ja uudet toiminnot nopeuttavat asiointia. Hakemuksen täyttämistä varten ei tarvita muuta kuin verkkopankkitunnukset, joilla kirjaudutaan palveluun. Kun vakuutushakemus on lähetetty Varmaan, asiakas saa tunnukset Varma Asiointiin, jossa voi helposti jatkaa asiointia eläkevakuutusasioissa.

Kehityksessä hyödynnettiin monenlaista osaamista

– Uudistusta alettiin suunnitella jo vuosi sitten kesällä. Olimme saaneet asiakkailtamme vanhastakin hakemuksesta ja sen helppokäyttöisyydestä positiivista palautetta, joka huomioitiin uuden kehittämisessä. Työtä on kuitenkin tehty paljon, jotta uusi hakemus olisi entistä parempi. Palvelun kehityksestä vastaa kokonainen tiimi: itseni lisäksi tiimissä työskentelee vakuutusalan asiantuntijoita, IT-asiantuntijoita, sovelluskehittäjiä, testaaja, designer ja sisällöntuottaja, kertoo Varman vakuutushakemuksen tuoteomistaja Maria Väisänen.

Uuden vakuutushakemuksen suunnittelu aloitettiin sisäisellä nykytilan analyysilla, nykyisen hakemuksen asiakastestaamisella ja siihen liittyvillä kvalitatiivisilla haastatteluilla sekä analytiikan läpikäynnillä. Näistä tarkasteluvaiheista tunnistettiin kehitystarpeita.

– Sitten käyttökokemussuunnittelijamme Aleksi Ruuhilahti auttoi suunnittelussa, jotta palvelu vastaa myös uusiin asiakastarpeisiin. Hakemuksesta tehtiin prototyyppi, jota joukko asiakkaita testasi ennen varsinaista toteutusta, summaa Väisänen.

– Asiakkaiden osallistaminen palveluiden suunnitteluun on oikeastaan välttämätöntä, jos halutaan onnistua digikehityksessä, Ruuhilahti lisää.

Varman vakuutushakemusta kehitetään jatkuvasti palvelemaan asiakkaita entistä paremmin. Uusia toiminnallisuuksia ja parannuksia on jo suunnitteilla, ja niitä julkaistaan asteittain syksyn mittaan asiakkaille. Hakemukseen pääsee kaikista verkkosivustomme Ota vakuutus -painikkeista.

Ota YEL- tai TyEL-vakuutus Varman uudella vakuutushakemuksella.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä