Suomen talous on vielä sukelluksissa. Ratkaisujen tekeminen on ollut hankalaa, vaikka me suomalaiset tunnemme itsemme yhteiseen hiileen puhaltajina. Hankalat päätökset ovat helpompia, silloin kun voidaan rakentaa uutta samalla kun vanhaa puretaan. Nyt vastarantaa ei juuri näy ja siltaa pitäisi silti rakentaa.
Talouden rakenteet muuttuvat: yrityksiä kuolee ja uusia syntyy. Puhutaan elinkeinorakenteen murroksesta, kestävyysvajeesta ja julkisesta velasta. Vientivolyymi on vajonnut ja jalostusarvo on laskenut. Kasvu ja uuden yritystoiminnan luominen vaatii osaamista ja riskinottoa. Muutokset ovat usein vaikeasti hallittavia.
Kun yrityksen toimintaympäristö on yhtä myllerrystä, on hyvä tietää, että perusasiat ovat kunnossa. Eläkkeiden turvaamisessa on kyse luottamuksesta. Uudet eläkelait astuvat voimaan vuoden 2017 alusta. Me Varmassa valmistaudumme tuleviin muutoksiin yhdessä asiakkaidemme kanssa.
Mikä sitten muuttuu? Eniten huomiota on saanut vanhuuseläkeiän nousu. Yrittäjän kannalta oleellisia ovat myös muutokset eläkkeen karttumisen periaatteisiin. Niin kutsutusta superkarttumasta luovutaan. Myös jatkossa työuran pidentämisestä palkitaan. Kun jatkaa työssä vanhuuseläkeiän täyttämisen alarajan jälkeen, korotetaan karttunutta eläkettä lykkäyskorotuksella.
Usein yrittäjäuran alussa matalaksi asetettu työtulo saattaa jäädä turhan pieneksi. Tulevien eläkepäivien kannalta on tärkeää, että eläkkeen määräytymisen perustana oleva työtulo vastaa ansiotasoa koko työuran ajan. Matala vakuutettu työtulo merkitsee niukkaa eläkettä.
Eläkeuudistuksen voimaantulon yhteydessä - tai mieluiten nyt heti - on hyvä varmistua siitä, että oman eläkevakuuttamisen koordinaatit ovat kohdallaan: vakuutettu työtulo vastaa omaa ansiotasoa ja tavoitetta tulevasta yrittäjäeläkkeestä. Me Varmassa autamme tässä. Yrittäjän eläkevakuutus on yrittäjän itsensä kannalta kaikkein tärkein vakuutus.