Muutama viikko sitten Eläketurvakeskus julkaisi tilaston, jonka mukaan työkyvyttömyyseläkkeitä myönnettiin viime vuonna eniten mielenterveyssyistä. Mielenterveyssairaudet nousivat ensimmäistä kertaa tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen yleisimmäksi perusteeksi. Merkittävin syy on masennus. Uusi ilmiö on, että masennus on yleistynyt alle 35-vuotiailla ja yli 60-vuotiailla naisilla. Tähän kansanterveydelliseen vaivaan etsitään suurella pieteetillä syitä myös eläkealalla.
Masennuksen diagnosoinnin kasvun on todettu johtuvan osittain siitä, että henkilön on tultava määritellyksi masentuneeksi, jotta hänelle voidaan myöntää joko sairauspäivärahaa tai työkyvyttömyyseläkettä. Tähän hakijoiden joukkoon kuuluvat epäilemättä myös työssään uupuneet.
Varmassa olemme viime vuosina kiinnittäneet huomiota hakemusdataan saadaksemme eläkkeenhakijoilta tietoa siitä, miten he kuvaavat omaa jaksamistaan työelämässä ja mitkä työolosuhteisiin liittyvät seikat kuormittavat tai työkykyä. Eläkehakemuksista saadun informaation avulla pystymme toimialakohtaisesti kertomaan asiakasyrityksillemme erilaisista kuormittumisen taustatekijöistä. Tämä voi jopa antaa viimeisen herätteen reagointiin työpaikalla, jos siellä olevat kipupisteet eivät ole syystä tai toisesta aikaisemmin tulleet työnantajan tietoon. Eläkeratkaisuasiantuntijat toimivatkin tällöin ikään kuin sensoreina työnantajan suuntaan antaessaan heille arvokasta tietoa hakemuksissa esiin tulleista signaaleista – toki tietosuojan sallimissa rajoissa.
Suorituskeskeisyys ja tunnollisuus uuvuttavat
Miksi juuri nuoret ja ikääntyneet naiset masentuvat työelämässä? Nuorten naisten kohdalla yksi selitys saattaa liittyä jo koulussa opittuun suorittamiseen ja kilpailemiseen. On suoritettava työssä ja usein myös vapaa-ajalla, minkä lisäksi kulissien on oltava kunnossa myös somemaailmassa. ”Kympin tyttö” haluaa olla hyvä kaikessa, ja vaikka työnantaja antaisi ymmärtää, että vähempikin suoritus riittäisi, on jo lapsuudessa opitusta suorituskeskeisyydestä vaikea luopua. Itseohjautuvuus ja itsensä johtaminen voivat ulospäin näyttäytyä hyvin onnistuneilta, vaikka tosiasiassa mieli ja itseluottamus olisivat romahtamispisteessä. Töitä tehdään työajan ulkopuolella, usein viikonloppuisinkin, ja työnantajan tavoitettavissa pyritään olemaan jatkuvasti, jotta suoritus ei kärsisi. Lisäksi alle 35-vuotiailla naisilla vapaa-aika kuormittuu usein myös lapsiperheen arjesta, riittämättömyyden tunne vaivaa tälläkin saralla. Kiireen, stressin ja suorittamisen aiheuttama jatkuva kilpajuoksu johtaa monilla salakavalasti rajuun uupumiseen, jolloin elämän tai työn merkityksellisyys hiljalleen katoaa, eikä lopulta millään ole enää oikeastaan väliä. Tämä on vain yksi ja tietysti hyvin kärjistetty esimerkki siitä, mitä kaikkea masennukseen sairastumisen taustalla voi piillä.
Yli 60-vuotiaiden naisten osalta hakemusdatasta on luettavissa se, että he kantavat huolta muun muassa oman työnsä laadun heikkenemisestä. Tämän sukupolven riippakivenä onkin tunnollisuus ja jatkuva sopeutuminen työelämän vaatimuksiin ja muutoksiin. Nykypäivän työelämässä on monesti luovuttava vanhoista työtavoista ja tehtävä työt tavoiteltua huolimattomimmin jatkuvan kiireen vuoksi. Työn tekeminen hyvin ja loppuun asti ei entiseen tapaan enää olekaan mahdollista. Myös roolien moninaisuus saattaa kuormittaa ikääntyneitä naisia. Työn ulkopuolella odottaa usein lastenlasten tai omien vanhempien hoitaminen. Kun palautumiselle työn aiheuttamasta kuormituksesta ei enää riitä aikaa, tunnollisimmatkin ahertajat palavat väistämättä loppuun.
KonMari-metodi työelämään - järjestystä, selkeyttä ja poiskarsimista
Hakemusdatamme perusteella työmäärän lisääntyminen korostuu varsinkin asiantuntijatehtävissä. Työnkuvat muuttuvat jatkuvasti ja työn rajaaminen on yhä haastavampaa. Kognitiivisesti vaativaa työtä tekevillä on aiempaa suurempi riski uupua työssään. Kuormitustekijöihin ei puututa niitä havaitessa, ja suojaustoimet pettävät. Moni työntekijä kokee, että työtehtävien määrä kasvaa - varsinkin niin sanotut sälätehtävät. Itse perustyön tekeminen ja työn rajaaminen kärsivät. Myös jatkuvat keskeytykset monien eri viestintäsovellusten kautta rikkovat työrauhaa, ja keskittyminen herpaantuu. Ensisijaiset työtehtävät siirtyvät eteenpäin ja kuormittavat mieltä, kun tekemättömien töiden pino kasvaa.
Voisiko työtehtävien konmarittamisesta löytyä ratkaisu koettuun ongelmaan? Kun annamme työntekijälle lisävastuita, olisimmeko halukkaita karsimaan pois joitakin muita tehtäviä? On harmillista, jos vasta työkykyneuvottelu on se foorumi, jossa työnkuvaa ollaan valmiita muokkaamaan sitä keventämällä. Kerran vuodessa pidetty kehityskeskustelukaan ei välttämättä riitä ainoaksi työmäärän ja -tehtävien tarkasteluhetkeksi. Reaaliaikaisempi työkalu ja reagointi työmäärän kohtuullistamiseksi voisi olla paikallaan. Kenenkään etu ei liene se, että jatkuva tehostaminen ja tavoitteiden kiristäminen johtavat tilanteeseen, jossa moni tahtomattaan joutuu jäämään pois työelämästä joko väliaikaisesti tai pysyvästi, kun työkyky heikkenee jaksamisongelmien vuoksi. Mielenterveyssyiden lisääntyminen työkyvyttömyyseläkkeissä ei kuitenkaan välttämättä johdu ainoastaan työelämän kuormitustekijöistä, joten konmarittaminen muillakin elämänalueilla voisi olla suotavaa.