Millaisen ilmaston annat jälkipolville?

Eläkesijoittajan näkökulmasta ilmastonmuutoksen hillintä on sukupolvisopimus, tiivistää Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela. Ympäristönsuojelun ottaminen huomioon sijoitustoiminnassa on yhä tärkeämpää.

Vastuullinen sijoittaja ottaa tarkasti huomioon ilmastoasiat. Kyse ei ole pelkästään sijoituskohteiden valinnasta, vaan myös esimerkiksi oman, rahastojen ja kohdeyritysten raportoinnin kehittämisestä käsittelemään paremmin ilmastonmuutoksen kannalta olennaisia tekijöitä.

Kaukonäköinen sijoittaja tekee myös hyvin kotiläksynsä eli arvioi, miten ilmastopoliittiset toimet vaikuttavat sijoituskohteiden arvonkehitykseen ja miten liiketoimintamallit muuttuvat eri toimialoilla. Ilmastonmuutoksen hillintään liittyvät julkisen vallan ja yritysten toimet sekä yleisen mielipiteen kehitys ovat sijoittajille yhä merkittävämpiä asioita, koska ne osaltaan muuttavat yritysten liiketoimintaympäristöä.

- Yritysmaailmassa iso herätys tapahtui vuonna 2015 solmitun Pariisin ilmastosopimuksen jälkeen. Ilmastoasiat otetaan yhä enemmän huomioon, ja sijoitusmarkkinoilla raportointi kehittyy. Ilmastokysymysten vaikutusten ja liiketoimintaan vaikuttavien muutosten analysoinnissa on kuitenkin yhä kehitettävää, toteaa Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela.

Kaskelan mukaan yritykset pystyvät nykyään aika tarkkaan kertomaan käyttämistään raaka-aineistaan ja omasta toiminnastaan myös ilmastovaikutusten osalta. Sen sijaan yrityksen myymien tuotteiden ja palveluiden elinkaaresta, erityisesti käytön ilmastovaikutuksista on toistaiseksi selvästi niukemmin tietoa.

Markkinat mullistuvat

Kaukonäköisen sijoittajan on luotava entistä tarkempi näkemys siitä, miten sääntelyn tai kuluttajien käyttäytymisen muutos markkinoilla vaikuttaa tuotteen tai palvelun tarjoajaan ja tämän kumppaneihin.

Länsimaissa yleinen mielipide esimerkiksi dieselautoista on muuttumassa aiempaa kielteisemmäksi. Kaskela toteaa, että muovikassien suosio on pudonnut jo selvästi. Tuulen kääntyessä myös sääntely tiukentuu, usein jo ennen kuin kuluttajien käyttäytyminen markkinoilla muuttuu.

Eläkeyhtiön on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti.

Nykypäivän kuluttaja toimii uudella tavalla ja vaatii painokkaasti eri asioita kuin 20 vuotta sitten. Tämä muutos jatkuu. Ilmastoasioista piittaamaton yritys ei voi olla tulevaisuuden menestyjä, joten myös sen työpaikat ja markkina-arvo, ehkä myös toimitusketjun muiden yritysten tulevaisuus, ovat vaarassa.

Kaskela toteaa, että rahastojen edustajien ja salkunhoitajien on vaadittava yrityksiltä entistä parempaa ympäristö- ja vastuullisuusasioiden raportointia. Eläke- ja muut institutionaaliset sijoittajat puolestaan odottavat rahastoilta ja salkunhoitajilta enemmän ympäristöasioiden raportointia pystyäkseen muokkaamaan salkkunsa vastaamaan asettamiaan ilmastotavoitteita.

Pelkkä hyvä raportointi ei yksin riitä ilmastoteoksi.
- Yrityksen on pitänyt tehdä jotain todellista liiketoiminnassaan, Kaskela sanoo.

Varma uudistaa salkkuaan

Varma asetti omat ilmastonmuutospoliittiset tavoitteensa vuonna 2016. Toiminnan ja sijoitusten hiilijalanjälki pienenee vuodesta 2015 vuoteen 2020. Viime vuoden loppuun mennessä yhtiö oli tehnyt sijoitussalkussaan jo ison mylläyksen ja kartoittanut riskit ilmastoasioiden kannalta. Nyt on syvällisemmän analyysin vaihe.

- Rahastojen edustajien ja salkunhoitajien on vaadittava yrityksiltä entistä parempaa ympäristö- ja vastuullisuusasioiden raportointia ja tietysti myös käytännön toimia, sanoo Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela.

- Pidemmän ajan tavoite on muokata sijoitussalkku linjaan Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Lisäksi pohdimme, miten listaamattomia yrityksiä voidaan paremmin arvioida esimerkiksi julkista tietoa hyödyntämällä, Kaskela kertoo.

Suurena kiinteistösijoittajana Varma panostaa omistamiensa rakennusten energiatehokkuuteen, sijaintiin ja moneen muuhun tekijään.

Tutustu Varman toimitiloihin: toimitilat.varma.fi

Vastuullisuus on viisautta

Eläkesijoittajan pitää lähtökohtaisesti toimia paitsi vastuullisesti myös kaukonäköisesti. Millaisen Suomen seuraavat sukupolvet saavat? Mikä on ympäristömme tila? Millainen ilmasto meillä on vuosisadan puolivälissä?

Pitkäjänteisesti toimivana sijoittajana Varma tähtää siihen, että suomalaiset yritykset toimivat kestävällä tavalla ja uudistumiskykyisinä menestyvät markkinoilla tulevina vuosikymmeninä. Ilmastonmuutoksen hillintä auttaa niin markkinoiden kuin kansainvälisen tilanteen pitämisessä mahdollisimman vakaana: esimerkiksi ilmastopakolaisten määrän paisuminen ei olisi kenenkään etu.

- Eläkeyhtiön on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti, muistuttaa Kaskela.
Nämä vaatimukset sopivat Varman sijoitustoimintaan niin vastuullisuutta kuin sijoitusten pitkän ajan tuottoja ajatellen. Ilmastonmuutoksen uhasta piittaamaton sijoittaja olisi viimeistään pitkällä aikavälillä myös tuottomielessä varsin kehno sijoittaja.

Lue lisää:
Varman sijoitusten ilmastopolitiikka
Varman sijoitusten hiilijalanjälki
Sijoittajien ja WWF:n yhteistyö

Miten yritys voi toimia vastuullisesti

Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä jokainen yritys voi toimia vastuullisesti monin tavoin. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten Varma on ottanut ilmastoasioita huomioon.

Kiinteistöt:

  • Panostetaan rakennusten energiatehokkuuteen.
  • Varman omistamien kiinteistöjen katoille on asennettu aurinkovoimaloita. Myös Varman pääkonttorin katolla on aurinkopaneelit.
  • Vaihdetaan vihreään sähköön. Esimerkiksi Varman vuokra-asunnoissa siirrytään asteittain vihreään kiinteistösähköön. Pääkonttorin sähkö tulee aurinkovoimalan lisäksi vesivoimasta.
  • Hyvä saavutettavuus (= nopeasti perille joukkoliikenteellä).
  • Yhä enemmän sähköautojen latauspisteitä tarjolla.

Toimitusketju:

  • Kaikkia tavarantoimittajia ja palveluntarjoajia koskevat Varman toimitusketjun vastuullisuuden vaatimukset.

Sijoittaminen:

  • Sijoitussalkku muutetaan linjaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa. Isoja muutoksia on jo tehty, ja työ jatkuu.
  • Varma vähentää sijoitustensa hiilijalanjälkeä eri omaisuuslajeissa vuoteen 2015 verrattuna. Lyhyen aikavälin (2015–2020) tavoite on jo saavutettu.
  • Merkittävänä sijoittajana Varma haluaa vaikuttaa siihen, että rahastot ja salkunhoitajat ottavat toiminnassaan ja raportoinnissaan ilmastoasiat entistä vahvemmin huomioon.

Joukkovoimaa:

  • Yritysten ja yhteisöjen verkostot voivat yhdessä kehittää vastuullisia toimintatapoja ja innostaa muita mukaan. Varma on mukana mm. Ilmastokumppaneissa ja Climate Leadership Coalition CLC:ssä sekä useassa sijoittaja-aloitteessa.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä