Mitä vakuutuksia yrittäjä tarvitsee? Aloittavan yrittäjän pakolliset ja suositeltavat vakuutukset

Yrityksen vakuutusten valinta voi tuntua aloittavasta yrittäjästä vaikealta. Tarvittavat vakuutukset on hyvä hankkia ja riskit minimoida, ennen kuin mitään ikävää sattuu. Kokosimme avuksesi yhteen yrittäjien pakolliset vakuutukset sekä tärkeimmät vapaaehtoiset vakuutukset.

Tulipalo toimitilassa, yrittäjän yllättävä onnettomuus. Yrittäjän kannattaa ottaa vakuutuksia minimoimaan riskejä sekä yrityksen että yksilön kannalta. Suhteellisen pienellä maksulla yrittäjä saa jo kattavan turvan itselleen tai yritykselleen.

– Riskien toteutuminen voi tarkoittaa niin suuria taloudellisia tai terveydellisiä seurauksia yritykselle tai yksilölle, että koko yrittäjätoiminta saattaa päättyä, kertoo asiakaspalvelupäällikkö Arja Iisakkala Varman vakuutuspalveluista.

Yrittäjälle YEL-vakuutus eli yrittäjän eläkevakuutus on ainoa pakollinen vakuutus ja kaikki muut vakuutukset ovat vapaaehtoisia. Jos yrittäjä toimii työnantajana, pakollisia vakuutuksia ovat myös muun muassa työntekijän TyEL-vakuutus sekä työtapaturmavakuutus.

Vapaaehtoisissa vakuutuksissa korvaus maksetaan usein kertaluonteisesti tai korvausaika on lyhyt, kun taas pakollisista vakuutuksista saa yleensä elinikäisiä korvauksia.

– Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä maksetaan aina vanhuuseläkeiän täyttämiseen asti, jonka jälkeen eläke vaihtuu vanhuuseläkkeeksi, Iisakkala kertoo.

Saat YEL-vakuutuksen helposti verkosta

Pakolliset vakuutukset

Aloittavan yrittäjän on hyvä muistaa, että yrittäjän eläkevakuutus eli YEL-vakuutus on tarpeen, jos on täyttänyt 18 vuotta, työskentelee omassa yrityksessä tai kevytyrittäjänä, yritystoiminta jatkuu vähintään neljä kuukautta ja työtulo eli työpanoksen arvo arvo ylittää YEL:n minimityötulon, joka vaihtelee vuosittain. Tarkista ajantasainen minimityötulo sivuiltamme.

YEL turvaa yrittäjän eläkevuodet, mutta se on ennen kaikkea vakuutus elämän varalle.

– Yrittäjän koko lakisääteinen sosiaaliturva kytkeytyy YEL-vakuutukseen, sen työtuloon ja voimassaoloaikaan, Iisakkala kertoo.

YEL-vakuutusmaksu perustuu työtuloon. YEL-työtulo tarkoittaa yrittäjän työpanoksen arvoa rahassa ja se vahvistetaan vastaamaan yrittäjän alan realistista ansiotasoa. Sen mukaan lasketaan paitsi eläkekertymä myös sosiaaliturva. Esimerkiksi sairauspäivärahan, vanhempainpäivärahan ja työttömyyskorvauksen määrä lasketaan YEL-työtulon perusteella. Yrittäjän sosiaaliturvaetuudet eivät siis pohjaudu esimerkiksi verotettaviin ansioihin.

Kun yritystoiminta kasvaa, ensimmäisen työntekijän palkkaaminen tulee ajankohtaiseksi. Silloin yrittäjä on velvollinen järjestämään palkkaamilleen työntekijöille eläketurvan. Käytännössä se tarkoittaa työntekijän eläkevakuutuksen eli TyEL-vakuutuksen ottamista työntekijöille ja sen kustannuksiin osallistumista maksamalla oma osuus eläkevakuutusmaksuista. Pitkällä tähtäimellä työnantaja saa TyEL-maksuista alennusta asiakashyvitysten muodossa: mitä pidempään vakuutus on voimassa Varmassa ja mitä enemmän palkkoja maksetaan, sitä enemmän saa asiakashyvityksiä.

– Yrittäjä saa hyödyn alennetusta TyEL-maksusta, koska työntekijän maksuosuudet pysyvät kiinteinä, Iisakkala lisää.

Jos yrityksesi omistuksessa on ajoneuvoja, perävaunuja tai muita moottoriajoneuvoja, liikennevakuutus on niille pakollinen. Jos vahinko sattuu, lakisääteinen liikennevakuutus korvaa sairaanhoitokulut ja toisen osapuolen ajoneuvon korjauksen.

Vapaaehtoiset vakuutukset

Vapaaehtoiset vakuutukset on tarkoitettu täydentämään lakisääteistä turvaa. Yrittäjä voi suojata niiden avulla yritystä tai itseään erilaisilta ulkoisilta riskeiltä ja toiminnan keskeytymiseltä. Yritystoiminnan luonne määrittää paljon, mitä vapaaehtoisia vakuutuksia on syytä hankkia.

Vapaaehtoisia vakuutuksia on kolmea tyyppiä:

  • Henkilövakuutukset yrittäjälle tai työntekijöille: Yrittäjä ja työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara, jonka vakuuttamalla voi turvata sekä itsensä, työntekijät että yritystoiminnan jatkuvuuden.
  • Vastuuvakuutukset: Vastuuvakuutusten, kuten oikeusturvavakuutuksen, avulla voi varautua vahinkoihin, joissa yritys joutuu korvausvelvolliseksi. Eri toimialoille voi valita sopivat vastuuvakuutukset.
  • Omaisuusvakuutukset: Yritys voi turvata omaisuusvakuutuksella sille kuuluvan omaisuuden kuten rakennukset, koneet ja kaluston sekä vaihto-omaisuuden valitsemallaan turvalaajuudella.

Tutustu yrittäjän vapaaehtoisiin vakuutuksiin yhteistyökumppanimme Ifin sivuilla

Ota rohkeasti yhteyttä!

Apua yrityksen toimintaan parhaiten sopivien vakuutusten valintaan saa vakuutus- ja työeläkeyhtiöltä.

– Yrittäjät luottavat usein kirjanpitäjään myös vakuutusasioissa. Mutta kun kyse on lakisääteisestä YEL-vakuutuksesta, kirjanpitäjä ei voi antaa siitä mitään sitovaa neuvontaa, kertoo Varman asiakaspalvelupäällikkö Arja Iisakkala.

Oman arvion antaminen YEL-työtulosta ei välttämättä ole yrittäjälle helppoa, joten Iisakkala suosittelee olemaan yhteydessä työeläkeyhtiöön ja keskustelemaan YEL-vakuutuksesta, työtulosta ja mistä alkaen YEL kannattaa ottaa. Myös YEL-laskuri auttaa hahmottamaan YEL-maksun ja sosiaaliturvan suuruutta.

Vaikka vakuutusasiat on tärkeä laittaa kuntoon yrittäjyyden alussa, vakuutukset ovat tärkeitä koko ajan yrittäjyyden rinnalla.

– On tärkeää huolehtia esimerkiksi siitä, että työtulo seuraa työpanosta, ettei tule ikäviä yllätyksiä, Iisakkala muistuttaa.

Lue kaikki YEL-vakuutuksesta

Hyödynnä maksuton yrittäjäkurssimme ja onnistu yrittäjänä

Haaveiletko ensimmäisen yrityksen perustamisesta? Tai oletko kenties juuri perustanut yrityksen? Haluamme yhdessä kumppaniemme Ifin ja Nordean kanssa tukea sinua tällä uudella ja jännittävällä polulla. Siksi kehitimme aloittaville yrittäjille ja yrittäjyyttä pohtiville Onnistu yrittäjänä -kurssin.

Kurssilla opit esimerkiksi yrittäjyyden eri muodoista, yrittäjän tuista, vakuutuksista ja pankkiasioista, liiketoimintasuunnitelman teosta ja oman työkykysi ylläpidosta. Saat tämän mittavan tietopaketin itsellesi täysin maksutta!

Tilaa maksuton yrittäjäkurssi itsellesi täältä

Liity tyytyväisten yrittäjäasiakkaidemme joukkoon

Me tuemme sinua elämän ja yrityksesi muuttuvissa ja yllättävissä käänteissä olipa kyse sitten sairastumisesta, perheenlisäyksestä tai joustavien maksuaikajärjestelyjen tarpeesta. Voit hoitaa vakuutusasiasi itse verkossa tai olla yhteydessä asiantuntijoihimme puhelimitse, chatissa tai verkkoviestillä.

Ota YEL-vakuutus helposti verkossa

Jo 44 000 tulevaisuuden tekijää on valinnut Varman huolehtimaan eläketurvastaan! Uusi yrittäjä saa meiltä 22 %:n alennuksen YEL-maksusta ensimmäisen neljän vuoden ajan. Jos sinulla on jo YEL-vakuutus muualla, hoidamme irtisanomisen puolestasi.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä