Ilmastonmuutos on aikamme vakavimpia ilmiöitä: maapallon keskilämpötilan nousu nykyistä tahtia johtaa suurin mullistuksiin tulevina vuosikymmeninä. Ilmaston lämpenemisen seurauksena on odotettavissa muun muassa entistä enemmän sään ääri-ilmiöitä rankkasateista äärimmäiseen kuumuuteen ja kuivuuteen.
Varma on ottanut vahvan etunojan ilmastonmuutoksen torjuntaan, mikä näkyy yhtiön liki 57 miljardin euron sijoitussalkussa. Varman tavoitteena on, että sijoitussalkku on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi salkun sijoituksista viidennes on vuoteen 2025 mennessä kohteissa, jotka suoraan tai välillisesti hillitsevät ilmastonmuutoksen etenemistä.
Varman sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä muistuttaa, että kunnianhimoiset tavoitteet edellyttävät myös ympäröivän maailman muuttumista.
– Markkinoille kaivataan omalla esimerkillään johtavia yrityksiä, jotka viitoittavat tietä kohti ilmastomyönteisempiä toimintatapoja. Satsaukset uusiutuvaan energiaan näkyvät edistyksellisten yritysten markkina-arvossa, Rytsölä toteaa.
– Markkinoille kaivataan omalla esimerkillään johtavia yrityksiä, jotka viitoittavat tietä kohti ilmastomyönteisempiä toimintatapoja, sanoo Varman sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä.
Parempaa tuottoa, pienempiä riskejä
Vastuullinen sijoittaminen tarkoittaa ESG-asioiden (Environmental, Social and Governance) eli ympäristöasioiden, sosiaaliseen vastuuseen liittyvien tekijöiden sekä hyvän hallintotavan huomioimista sijoitustoiminnassa. Se ei kuitenkaan tarkoita sijoittamista kaikkeen vihreään teknologiaan mitä markkinoilta löytyy. Varman sijoitustoiminnassa halutaan hyödyntää globaalia megatrendiä tavalla, joka parantaa salkun tuottoa ja vähentää riskejä.
– Pyrimme sijoittamaan yrityksiin, jotka hyötyvät ilmastonmuutoksen hillitsemisestä tai ovat mukana sen ennaltaehkäisemisessä. Toki riskienhallintaa ja salkun hajauttamista tarvitaan edelleen normaaliin tapaan, mutta taloudellisten näkökulmien lisäksi sijoituspäätöksissä otetaan huomioon myös ESG-kriteerit, Rytsölä korostaa.
Yhdeksi suureksi ilmastohaasteeksi on noussut betonirakentaminen, joka tuottaa noin kahdeksan prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Ongelma ei kuitenkaan ratkea purkamalla vanhoja betonitaloja ja rakentamalla tilalle uutta ympäristöystävällisempää kiinteistökantaa.
– Parempi vaihtoehto on muuntaa vanhaa kiinteistökantaa uusilla menetelmillä nykyistä energiatehokkaammaksi. Taloissa sekä niiden lämmitys- ja jäähdytysteknologiassa piilee suuri ilmastopotentiaali, jota ei ole vielä lähdetty kunnolla hyödyntämään, Rytsölä pohtii.
Data auttaa löytämään vastuullisia kohteita
Miten sijoittaja voi varmistua siitä, että kyseessä on aidosti vastuullinen sijoituskohde? Tässä auttaa EU:n kestävän rahoituksen toimintasuunnitelma, jolla pyritään ohjaamaan rahoitusta ilmaston ja ympäristön kannalta aidosti kestäviin kohteisiin. Kokonaisuus sisältää joukon toimia ympäristömerkeistä yritysten raportointivelvoitteisiin.
– Varmassa vastuullisuusteema on ollut tapetilla jo pitkän aikaa. Viherpesu on haaste ja sitä kiistatta esiintyy, mutta kokenut salkunhoitaja pystyy erottamaan sen aidosti vastuullisesta toiminnasta. Huimasti lisääntynyt data on tuonut tähän työhön uusia ulottuvuuksia, Rytsölä sanoo.
Varman sijoitussalkkua ohjataan asetettujen tavoitteiden suuntaan erilaisilla työkaluilla. Niiden avulla esimerkiksi salkun hiili-intensiteettiä pystytään viemään alaspäin tuottavasti ja turvallisesti. Varman vastuullisen sijoittamisen analyytikko Vesa Syrjäläinen kertoo, että eri toimialojen yritysten arvioinnissa käytetään erilaisia vastuullisuuden mittareita.
– Esimerkiksi energiayhtiössä on tärkeää tarkastella niiden päästövähennystavoitteita ja suunnitelmia uusiutuvien energianlähteiden hyödyntämiseksi. Sen sijaan ohjelmistoyhtiöissä painopiste on enemmän muun muassa henkilöstön jaksamisessa ja muissa sosiaalisissa asioissa.
Vastuullisessa sijoittamisessa tarkastellaan niin historiallista kuin eteenpäin katsovaa dataa. Varman vastuullisen sijoittamisen analyytikko Vesa Syrjäläinen kannustaa yrityksiä huolehtimaan vastuullisuusraportoinnin oikeellisuudesta, tavoitteellisuudesta ja läpinäkyvyydestä.
Suomalaiset yhtiöt pärjäävät hyvin vertailussa
Historiallisen datan lisäksi vastuullisessa sijoittamisessa on kyse myös eteenpäin katsovasta datasta, joka tarkoittaa yrityksen tulevaisuuden askelmerkkejä ja toimenpiteitä. Kun Varmassa tehdään sijoituspäätöksiä, arvioidaan muun muassa sitä, millaisia tavoitteita yrityksellä on toimintansa hiili-intensiteetin pienentämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi.
Syrjäläinen kannustaa yrityksiä huolehtimaan vastuullisuusraportoinnin oikeellisuudesta, tavoitteellisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Vielä parempi on, jos kyseinen data on kolmannen osapuolen vahvistamaa. Suomessa nämä asiat on pääsääntöisesti hoidettu hyvin. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset yritykset ovat vastuullisuusasioissa keskivertoa kunnianhimoisempia.
– Suomalaisista pörssiyhtiöistä noin 35 prosenttia on sitoutunut päästövähennystavoitteisiin, jotka tähtäävät Pariisin ilmastosopimuksen toteutumiseen. Globaalisti tuo luku on alle 20 prosenttia, Syrjäläinen havainnollistaa.
Reima Rytsölä
- Varman sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja vuodesta 2014.
- Syntynyt Tuupovaarassa 1969.
- Naimisissa, kaksi aikuista lasta ja uusioperheessä kaksi bonuslasta.
- Valtiotieteiden maisteri, Helsingin yliopisto, 1994.
- Motto: Enemmän kaduttaa tekemättä jättämiset kuin tekemiset.
- Oma ilmastoteko: Vähäpäästöisellä autolla ajaminen.
- Harrastukset: Tennis, golf, crossfit.
- Asia, jota emme tiedä sinusta: Inhoaa uimista.
Vesa Syrjäläinen
- Varman vastuullisen sijoittamisen analyytikko vuodesta 2017.
- Syntynyt Perniössä 1991.
- Naimisissa, yksi lapsi.
- Rahoituksen maisteri, Vaasan yliopisto, 2015.
- Motto: Mitä kauemmin odotat tulevaisuutta sen lyhyemmäksi se käy.
- Oma ilmastoteko: Ruokahävikin vähentäminen kotona.
- Harrastukset: Ulkoilu perheen kanssa.
- Asia, jota emme tiedä sinusta: Soittanut nuoruudessaan selloa 13 vuotta.