Suomen kuntoutusjärjestelmässä on sokeita täpliä, joissa kuntoutuksen keinot eivät eri syistä tunnu toimivan.
Kuntoutuspalvelujärjestelmä syntyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen sotainvalidien kuntoutustarpeen käynnistämänä. Sotainvalidien kuntoutuksessa hyödynnettiin fysioterapiaa, liikuntaa ja vertaistukea. Järviseuduille kauniisiin maisemiin syntyi paljon kuntoutuslaitoksia, joissa sotainvalidien arveltiin kuntoutuvan tehokkaasti. Sittemmin sama toimintamalli laajeni sotaveteraanien kuntoutukseen ja korpikylpylöitä rakennettiin lisää. Kuntoutuksesta tuli laitospainotteista.
Sotainvalidien ja -veteraanien kuntoutukseen pohjautuu myös kuntoutuksen ajatusmalli, jossa toiminnanrajoitteet nähdään mieluummin fyysisinä, tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin tai vammoihin pohjautuvina. Entä jos kuntoutuksen perusteena onkin mielenterveyden häiriö? Jos ongelmat ovatkin keskittymiskyvyttömyydessä, kognitiossa ja väsymyksessä? Nehän ovat ominaisuuksia, joita kaikessa kuntoutumisessa tarvitaan. Ja jos juuri ne ominaisuudet ovat rikki?
Toinen sokea täplä on kuntoutuksen käsityksessä ihmisten työnkuvista. Fyysisten vammojen kuntoutuksessa työssäkin mietitään nostamista, kantamista ja kurkottelemista. Entä jos työhön sisältyykin laajojen kokonaisuuksien hallintaa, suurta taloudellista vastuuta, toisten ihmisten johtamista? Koulutettujen, esimies- ja asiantuntijarooleissa toimivien kuntoutukseen on huonosti keinoja. Kuntoutuksen perinteinen ihmiskuva on fyysisen työn tekijä, joka ei pysty tekemään fyysistä työtään, siivooja, joka ei jaksa siivota. Entä jos kuntoutuja onkin lakimies, joka ei kykene hahmottamaan monimutkaisen riitajutun yksityiskohtia ja suhteuttamaan niitä rikoslakiin?
Työeläkekuntoutus on ollut menestystarina huolimatta siitä, että sen keinot - työkokeilu, työhön valmennus ja uudelleen koulutus – ovat olleet kutakuinkin samat 90-luvun alusta lähtien. Sinä aikana työelämä on kuitenkin muuttunut, asiantuntija- ja esimiestyön merkitys ovat kasvaneet. Ja samaten työntekijöiden koulutustaso on noussut.
Ponnahduslauta-hankkeessa tuettiin asiantuntijoita ja esimiehiä takaisin työelämään
Kuntoutuksen keinojen uudistamiseksi tarvitaan rohkeita kokeiluja, joissa nykyisen lainsäädännön puitteissa voidaan etsiä vaikeisiin tilanteisiin sopivia kuntoutusmuotoja. Juuri tästä oli kyse Ponnahduslauta takaisin työelämään -hankkeessa, jonka Varma, Ilmarinen ja Orton Pro toteuttivat vuosina 2013-2017.
Ponnahduslauta-hankkeessa etsittiin keinoja, miten tukea vaikeista mielenterveyshäiriöistä kärsiviä asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimineita takaisin työelämään. Kokeilun keskeisinä periaatteina oli
- aiempaan osaamiseen ja koulutukseen perustuvat työtehtävät, joissa kuitenkin pienemmät aika-, tulos- ja ihmissuhdepaineet
- tavanomaista pidempi työkokeilu tai työhön valmennus – aina 2 vuoteen asti
- tavanomaista runsaampi työpaikalle asti ulottuva työvalmentajan tuki.
Hankkeen tulokset olivat rohkaisevia. Suurin osa kuntoutujista oli ollut pitkään poissa työelämästä tai heidän sairautensa oli ollut niin vaikea, että ilman tätä hanketta suurinta osa heistä ei olisi ohjattu kuntoutukseen. Ja tässä hankkeessa puolet heistä saatiin töihin.
Ponnahduslautahanke kuvaa hyvin, miten kuntoutuksen painopiste on siirtynyt korpikuntoutuksesta kaupunkeihin, työpaikoille. Sinne missä ihmisen pitäisi pärjätä ja tehdä sitä pidempää työuraa. Ja kyllä, myös koulutetuille mielenterveyskuntoutujille löytyy ratkaisuja.