Vuoden tärkein talouspoliittinen puheenaihe on ollut presidentti Donald Trumpin eskaloimat kauppakiistat, jotka ovat luoneet varjon maailmantalouden näkymille. Kiistan ytimessä ovat Yhdysvaltain tulehtuneet kauppasuhteet Kiinaan ja erityisesti Kiinan politiikka maan WTO-jäsenyyden jälkeen.
Jäsenyytensä alussa Kiina esti valuuttansa vahvistumisen kasvattaakseen markkinaosuuttaan maailmanmarkkinoilla, jonka seurauksena maan vaihtotaseen ylijäämä nousi vuonna 2007 lähes kymmeneen prosenttiin kokonaistuotannosta.
Väitteet siitä, että maa olisi jatkanut valuuttansa manipulointia heikommaksi, ovat virheellisiä. Kiinan kauppapainotettu valuuttakurssi on vuonna 2015 alkaneen heikentymisen jälkeen yhä noin viidenneksen vahvempi kuin vuosikymmenen alussa.
Muissa asioissa Yhdysvaltain esittämällä kritiikillä on vahvemmat perusteet. Kiinan kauppapolitiikan epäterveet elementit voidaan jakaa karkeasti kolmeen luokkaan eli pakolliseen teknologian siirtoon, massiivisiin tukiin kotimaisille yrityksille ja kotimaisten yritysten suosimiseen hankinnoissa.
Vaikka Kiinan politiikka nojaa tyypillisesti lainsäädännön sijaan pääasiassa epäviralliseen ohjaukseen, on sillä erittäin suuria vaikutuksia Kiinassa toimiviin ulkomaisiin yrityksiin.
WTO:n sääntöjen mukaan Kiina ei voi edellyttää teknologian pakollista siirtoa maassa toimivilta ulkomaisilta yrityksiltä. Sen sijaan se voi päättää, millä sektoreilla suorat investoinnit ulkomailta ovat sallittuja ja edellyttävätkö investoinnit yhteisyrityksen perustamista kiinalaisen kumppanin kanssa (usein valtionyhtiö).
Kiinalainen yritys taas voi edellyttää teknologian siirtoa ehtona osallistumiselleen yhteisyritykseen. Ulkomainen yritys voi siis päättää, onko se valmis luovuttamaan teknologiansa kiinalaisten kumppaneidensa käyttöön vastineeksi pääsystä Kiinan valtaville markkinoille. Esimerkkejä löytyy Kiinan luotijunaprojekteista, sähkö- ja muiden autojen tuotantoketjuista, aurinkokennoista sekä puolijohdeteollisuudesta.
Kiinalla on myös pitkä historia eri toimialojen valjastamisesta maan talouskehityksen kärjiksi ja niiden aktiivisesta tukemisesta. Tukien muotoja ovat olleet esimerkiksi ilmainen tonttimaa, huokea energia, edulliset valtionpankkien tarjoamat lainat tai osavaltioiden sijoitusrahastot, jotka tarjoavat pääomaa yrityksille. Esimerkiksi puolijohdeteollisuutta tukevat kymmenet alueelliset rahastot, joiden avulla maa voi kasvattaa merkittävästi tuotantokapasiteettiaan.
Systemaattisella kiinalaisten tuotteiden ja palveluiden suosimisella Kiina puolestaan heikentää ulkomaisten yritysten asemaa maan markkinoilla, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi saattaa jäädä yhteisyritysten perustaminen. Kiinan suurimmat asiakkaat ovat usein valtionyhtiöitä tai osa julkista sektoria, joiden ostot on valjastettu palvelemaan kansallista taloudellista strategiaa. Kiinalaisen osaamisen ja laadun noustessa riittävästi paikalliset yritykset voivat näin dominoida markkinoita ilman ulkomaisen kilpailun uhkaa. Esimerkkejä löytyy muun muassa tuulivoimasta, terveysteknologiasta ja telekommunikaatiosta.
Useat Kiinan politiikkalinjaukset eivät kuitenkaan suoraan riko WTO:n sääntöjä. Kun vastatoimet WTO:n kautta ovat vaikeita, Trump on päättänyt toimia opportunistisesti asettamalla uusia tuontitulleja. Niitä on asetettu erilaisin perustein Kiinan lisäksi myös Yhdysvaltain liittolaisille, mikä on heikentänyt moninapaista kauppajärjestelmää ja maan ulkosuhteita.
Vaihtoehto tullipolitiikalle voisi olla usean maan yhteisrintama, joka haastaisi Kiinan WTO:n hengen rikkomisesta. Yhteisrintama voisi olla menestyksekkäämpi muuttamaan Kiinan politiikkaa kuin yksittäisten maiden tai yritysten toimet, sillä tällöin Kiina joutuisi valitsemaan, haluaako se olla kansainvälisen järjestelmän jäsen vai toimia omien sääntöjensä mukaan.
Tämä päätös saattaisi olla ratkaiseva tekijä myös sen suhteen, pysyykö Yhdysvallat WTO:n jäsenenä vai jatkaako se asiansa ajamista kahdenkeskisten kauppasopimusten kautta maksimoimalla omaa hyötyään globaalin talouden kustannuksella. Valitettavasti jälkimmäinen vaihtoehto näyttää todennäköisemmältä.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Kauppalehden Debatti-osiossa 3.9.2018.