Lähiviikkoina saamme tietää, minkä verran eläkevarallisuutta karttui viime vuonna, kun työeläkevakuuttajat julkaisevat tuloksensa.
Vielä viime vuoden vaihteessa tunnelmat markkinoilla olivat hermostuneet. Vuosi 2019 jää kuitenkin historiaan vahvana pörssivuotena. Varallisuusarvot markkinoilla kohosivat ennätyksellisen rivakasti siitä huolimatta, että talouskehitys on hidastumassa. Rahapolitiikan normalisointi otti takapakkia, mutta keskuspankit onnistuivat hillitsemään epävarmuutta. Nyt jos koskaan kannattaakin muistaa, että mennyt kehitys ei ole tae tulevasta. Varman ja muun työeläkealan vahva vakavaraisuusasema antaa suojaa ja turvaa eläkkeet myös silloin, kun markkinoilla nähdään korjausliikkeitä.
Viime vuonna puhuttiin paljon eläkkeistä. Hyvä niin. Yksi juonne keskustelussa oli eläkkeiden rahoittamiseksi kartutetut rahastot ja niiden käyttäminen eri ikäisten eläkkeiden maksamiseen.
Etuusperusteinen eläke on yksilön näkökulmasta vakuutus
Työeläke on Suomessa etuusperusteinen. Karttuneet eläkkeet maksetaan luvatun suuruisina olosuhteista riippumatta. Eläketurvan taso ei riipu suoraan esimerkiksi rahastoitujen eläkevarojen tuotosta. Etuusperusteiset eläkkeet ovat maailmalla yhä harvinaisempia. Jos nollakorot ovat tulleet jäädäkseen, niiden voi odottaa käyvän vielä harvinaisemmiksi.
Eläkkeen karttumisen ja ansaitun eläke-etuuden nauttimisen aikahorisontti on todella pitkä. Moni asia voi muuttua matkan varrella. Kollektiivisen sosiaalivakuutuksen idea on, että riskit eli epävarmuus olosuhteiden muuttumisesta kannetaan kollektiivisesti.
Yksityisen sektorin työntekijöiden työeläkkeet rahastoidaan osittain. Osa jokaisesta maksussa olevasta eläkkeestä rahoitetaan aiemmin rahastoiduilla varoilla ja niiden tuotoilla. Ja siksi tietysti osa eläkemaksusta pistetään sivuun tulevaa eläkettä varten. Suurin osa vuosittain kerättävistä eläkemaksuista menee kuitenkin suoraan maksussa olevien eläkkeiden rahoitukseen.
Jokainen maksussa oleva eläke koostuu rahastoidusta osasta ja niin kutsutusta tasausosasta. Vastaavasti on karkeasti ottaen kahden tyyppisiä rahastoja eläkkeitä varten. Yhtäältä on eläkkeiden rahastoitujen osien katteena olevia rahastoja. Toisaalta on puskureita, joilla varaudutaan muutoksiin ja satunnaisvaihteluun muun muassa eläkkeiden tasausosissa, eli siis siinä osassa eläkemenoja, joka vuosittain rahoitetaan suoraan kerättävillä eläkemaksuilla.
Rahastoissa on varoja sekä eläkkeellä että työssä olevien eläkkeisiin
Rahastoissa on kaikenikäisille annettujen eläkelupausten kattamiseen tarkoitettuja varoja. Niiden, jotka ovat jo eläkkeellä ja joiden eläkkeitä varten varattuja rahastoja käytetään heidän eläkkeidensä maksamiseen. Sekä meidän, jotka olemme nyt työelämässä.
Yksityisalojen työeläkkeissä vakuutusperiaate kytkee etuuksista muodostuvan vastuun ja sen katteeksi eläkevakuutukseen kytketyt rahastot toisiinsa. Eläkkeiden rahastoitujen osien osalta rahastot karttuvat ja purkautuvat vakuutettujen elinkaaren varrella. Eläkkeen rahastoituja osia varten varatut varat ovat suurimmillaan silloin, kun työura päättyy ja siirrytään eläkkeelle. Sen jälkeen rahasto alkaa huveta.
Kun työntekijä aikanaan jää eläkkeelle, purkautuvat vastuut vähitellen. Yksittäisen eläkkeensaajan ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan siitä, riittävätkö rahat eläkkeiden rahastoitujen osien kattamiseen koko elinkaaren loppuun saakka. Se on työeläkevakuuttajan vastuulla.
Työeläkevakuutusyhtiön näkökulmasta sosiaalivakuutuksen toimeenpanotehtävä merkitsee sitä, että sen pitää kyetä maksamaan vastuullaan olevat rahastoidut eläkkeiden osat luvatun suuruisina vakuutetuille kaikissa olosuhteissa.
Miksi sitten sanotaan, että eläkkeitä rahastoidaan tulevia sukupolvia varten?
Työeläke karttuu työstä. Tuleville sukupolville tai lapsille ei ole karttunut eläkettä eikä siis eläkkeiden rahastoituja osia tai niiden katteena olevia varojakaan. Miksi sitten puhutaan siitä, että eläkerahastoihin ei saa kajota nuorten ja lasten tulevien etujen vuoksi?
Tasauseläkemeno on se osa eläkkeistä, joka rahoitetaan suoraan kunakin vuonna kerättävillä eläkemaksuilla. Suurin osa eläkemenosta rahoitetaan näin. Se rahoitetaan kunakin vuonna työnantajilta ja työntekijöiltä perittävillä maksuilla. Muutokset tasauseläkemenossa ja sen maksupohjassa ratkaisevat sen, miten suureksi maksurasitus muodostuu. Tähän vaikuttavat monet talouden ja väestön isot muuttujat, kuten väestörakenne, työllisyys, palkkasumma ja ansiotaso.
Siinä missä eläkkeen rahastoidut osat ovat yksittäisen työeläkevakuutusyhtiön vastuulla, on tasauseläkemeno koko työeläkejärjestelmän vastuulla. Tätä osaa maksussa olevista eläkkeistä ei ole etukäteen rahastoitu vakuutuskohtaisesti, mutta tasausvastuu-nimisen puskurirahaston avulla varaudutaan muutoksiin maksurasituksessa, kuten vaikkapa palkkasumman odotettua pienempään kasvuun. Tasausvastuun muuttumisella tasoitetaan myös eläkemaksun nousupainetta. Niinpä onkin oleellisen tärkeää nuorten ja tulevien sukupolvien näkökulmasta varjella sitä, että myös tasausvastuussa olevia eläkevaroja käytetään ainoastaan siihen, mihin ne on suunniteltu käytettäväksi, eli eläkkeiden maksuun.
Kun yksityisen sektorin työeläkejärjestelmä perustettiin 1960-luvulla, päätettiin hajautetusta toimintamallista, jossa työeläkevakuuttajat vastaavat työeläketurvan toimeenpanosta ja eläkkeitä varten rahastoitujen varojen sijoittamisesta. Tämä oli kauaskantoinen ja viisas päätös. Poliittiset riskit pysyvät helpommin hallinnassa, kun on tarkkaan sovittu, miten eläkevarat on kytketty lupauksiin tulevista eläkkeistä.