Simo ja Tuula, nuo ahkerat, työhönsä ja työnantajaansa sitoutuneet työntekijät. Molemmilla on useamman vuoden työhistoria samalla työnantajalla. Simo oli juuri valmistunut koulusta, kun hänet jo kaapattiin nykyiseen työpaikkaansa. Tämä olikin työnantajalle lottovoitto!
Entäpä Tuula, joka jo peruskoulua käydessään teki kesätöitä? Työnantaja vaikuttui uutterasta Tuulasta ja palkkasi siltä istumalta vakituiseksi työntekijäksi tehtaaseensa. Opiskelut saivat jäädä, kun työelämä imaisi Tuulan.
Vuodet vierivät. Simo ja Tuula etenivät urallaan niin kuin vain uutterat työntekijät voivat. Työ oli kuitenkin fyysisesti kuormittavaa, vaikka olihan se alkuajoista hieman keventynyt. Vaan keho kertoo ikääntymisestään, vaikka mieli olisikin vielä nuoren.
Sinnittely johti ongelmiin molempien kohdalla
Simo Sinnittelijä ja Tuula Tosi-Työteliäs yrittivät vielä muutaman vuoden pysytellä entisessä tahdissaan. Vaan ei, väistämätön tapahtui, liikkuminen vaikeutui entisestään ja työkavereiden tuki oli välttämätöntä joka työpäivä. Simolle ja Tuulalle ei tullut mieleenkään, että he olisivat kertoneet työssäjaksamiseen liittyvistä huolistaan edes lähimmälle ystävälle.
Onneksi esihenkilö viimein ymmärsi kysyä Simolta hänen jaksamistaan. Hän kertoi, että oli huomannut Simon liikkumisen, ihan kävelynkin, menneen todella vaikeaksi. Onneksi! Nyt joutuin lääkäriin, Simo! Muista keskustella ammatillisesta kuntoutuksesta, kun sinulla on työvuosia vielä parikymmentä jäljellä.
Tuula, tulit juuri lääkäristä. Mitä siellä totesivat? Että tilanteesi on jo äitynyt niin pahaksi, että ei lääkinnällisestä tai ammatillisesta kuntoutuksesta ole enää apua. Mitäs nyt sitten? Työkyvyttömyyseläkkeelle. Harmillista. Jälkiviisaana Tuula voi vain todeta, että olisi pitänyt ottaa työssäjaksaminen puheeksi esihenkilön tai lääkärin kanssa yli kymmenen vuotta sitten.
Yksi päätös muutti tulevaisuuden kulun
Kuulostavatko Simon ja Tuulan polut tutuilta? Simo Sinnittelijän kohdalla kävi onnekkaasti, koska esihenkilö huomasi ja tarttui rohkeasti asiaan ajoissa. Simolle löytyi omalta työnantajalta selvästi keveämpi työnkuva. Varman tukemana hän pystyi rauhassa harjoittelemaan ja oppimaan uudet työtehtävänsä. Työkokeilun ja sitä seuranneen työhönvalmennuksen jälkeen Simo pystyi jatkamaan työssään.
Tuula on työkyvyttömyyseläkkeellä ja harjoittelee avun vastaanottamista edelleen. Eläke on melko pieni, joten Tuula suunnittelee tekevänsä pientä keikkatyötä työkyvyttömyyseläkkeensä rinnalla. Hiukan hän yhä harmittelee sitä, ettei ottanut jaksamistaan aiemmin puheeksi esihenkilön kanssa. Ratkaisu olisi saattanut löytyä esimerkiksi osatyökyvyttömyyseläkkeestä. Sen turvin hän olisi pystynyt jatkamaan ehkäpä jopa vanhuuseläkeikään saakka, ken tietää.
Tämä tarina on tosi. Olitpa työnantaja, esihenkilö tai työntekijä, uskon että tunnet ainakin yhden Simon tai Tuulan. Mikä on tarinan opetus? Ei ole lavertelua, jos on huolissaan työkaveristaan ja kertoo asiasta luottamuksellisesti esihenkilölle. Eikä ole esihenkilön liiallista sekaantumista, jos pysähtyy kysymään kuulumisia työntekijöiltään, kiireenkin keskellä.
Aina kehon krempat eivät näy ulospäin, ja sinnittelijä on tottunut tekemään töitä omasta terveydestään riippumatta. Työntekijä, muista huolehtia itsestäsi! "Käyttämättömistä" sairauspäivärahoista ei saa diplomia eikä edes kunniamainintaa.
Tunnistitko Simon tai Tuulan itsessäsi tai työyhteisössäsi? Ota yhteyttä meihin, niin mietitään yhdessä, miten tilannetta on paras lähteä hoitamaan.
Tavoitat asiantuntijamme henkilöasiakkaiden puhelinnumerosta 010 192 100 (ma-pe klo 9–15) tai yritys- ja yrittäjäasioissa puhelinnumerosta 010 192 065 (ma-pe klo 9–15).
Katja Karejoki
Katja Karejoki työskentelee työkykyasiantuntijana kuntoutus- ja työkyvyttömyyseläkepalveluissa. Katja on kiinnostunut siitä, miten terveydelliset rajoitteet voitaisiin huomioida entistä paremmin työympäristössä. Katjan mielestä työssä on parasta, kun umpikujalta näyttänyt tilanne alkaa muotoutua uudeksi poluksi ja mahdollisuudeksi jatkaa työelämässä terveydellisistä haasteista huolimatta.
"Yksin tätä työtä ei voi tehdä, vaan yhteistyö on kaiken a ja o."