Viimeisin eläkeuudistus on onnistuneesti pidentänyt työuria, ja vanhuuseläkkeelle siirrytään entistä myöhemmin. Monella työntekijällä alin eläkeikä hätyyttelee jo 65 ikävuotta, ja vielä useammalla tuo ikäraja on jo ylittynytkin. Samalla työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä on ollut viime vuosina kasvussa, mikä johtuu osittain eläkeiän noususta. Kun eläkeikä nousee, on luonnollista, että osa maaliviivaa tavoittelevista työntekijöistä kohtaa loppusuoralla työkyky- ja jaksamisongelmia. Eläkeiän nousu ei kuitenkaan selitä kaikkia hakemusmäärän kasvun taustalla olevia syitä, vaan vaikuttimia ja selityksiä etsitään myös muualta.
Tänä päivänä puhutaan paljon työelämän murroksesta ja mielenterveysongelmien lisääntymisestä. Monilla aloilla työ on muuttunut fyysisesti aiempaa kevyemmäksi, mutta samalla psyykkisesti raskaammaksi muun muassa kognitiivisten kuormitustekijöiden vuoksi. Uuvutamme työssä aivojamme yhä enemmän eri suunnista tulevalla informaatiolla sekä jatkuvilla keskeytyksillä. Moni kokee työn muuttuneen myös entistä suorituskeskeisemmäksi, jolloin kilpajuoksu ajankäytön ja tulosten saavuttamisen välillä alkaa tuntua loputtomalta. Jatkuva riittämättömyyden tunne ja saavuttamattomiin karkaavat tavoitteet alkavat väistämättä näkyä jaksamisessa ja verottaa voimia niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Työntekijä voi kokea työuransa aikana erilaisia muutoksia työkyvyssään. Kyse voi olla tilapäisistä heilahduksista, jolloin työkyky voi heikentyä esimerkiksi huonosti nukutuista öistä, tai kyse voi olla kokonaisvaltaisemmasta työkyvyn heikentymisestä. Vaikka omaan työkykyyn voi vaikuttaa monin tavoin, aina se ei toki onnistu. Vaihtelut työkyvyssä voidaankin ajatella eräänlaisina työkykysykleinä.
Suorituskykymme ei ole jatkuvasti sataprosenttista. Koemme työkykymme ajoittain huonona heikentyneen terveyden lisäksi esimerkiksi arkielämän haasteiden vuoksi. Työuran alkumetreillä jaksamiseen voi vaikuttaa oman työidentiteetin etsiminen ja tähän liittyvä epävarmuus. Perheen perustamiseen liittyvät haasteet saattavat vaikuttaa nekin. Työuran keskitienoilla tai loppupuolella jaksamiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi perussairauksien lisääntyminen, vaihdevuodet ja omien vanhempien ikääntyminen, joka voi olla hyvinkin kuormittava elämänvaihe.
Ajatus työn sataprosenttisesta suorittamisesta ei elämän inhimillisyys huomioiden ole realistista. Työkyvyn syklisyys on moniulotteista ja yksilöllistä. Työpaikoilla tulisi entistä tietoisemmin pyrkiä sellaiseen avoimuuteen, joka tukisi jaksamisongelmien puheeksi ottamista heti alkuvaiheessa. Se, että uskaltaa paljastaa työyhteisölle oman jaksamisongelmansa, ei ole itsestään selvää. Moni saattaa pelätä menettävänsä kasvonsa ja säilyttääkseen oman maineensa mahdollisimman kelpaavana ja tuloksellisena ei uskalla myöntää omia jaksamisongelmiaan omalle esihenkilölleen tai edes työterveyslääkärilleen.
Työurien pidentäminen ei ole kiinni yksin eläkeikärajojen sääntelystä, vaan ennemminkin työelämän joustavuudesta kohdata eri työkykysykleissä syntyvät inhimilliset tarpeet. Tämä edellyttää entistä avoimempaa ja luottamuksellisempaa työilmapiiriä, joka sallii hyvien suoritusten ohella myös työkykyyn liittyvien haasteiden käsittelemistä.