Sairausvakuutuslakia on uudistettu koronapandemian varjossa. 1.1.2022 astuivat voimaan muutokset, jotka tuovat uudet työkyvyn arviointipisteet työterveyshuolloille 150 ja 230 sairauspäivärahapäivän kohdalle. Pandemian hoito ja arjen hyörinä ovat ehkä vieneet huomiota tältä tärkeältä uudistukselta, jossa on jälleen kerran mahdollisuus joko tehdä toimintaan vaikuttavia muutoksia tai kuitata velvollisuus hoidetuksi ja jatkaa kuten ennenkin.
Kela maksaa sairauspäivärahaa työkyvyttömyyden vuoksi korkeintaan 300 arkipäivän ajalta. Sairauspäivärahakauden aikana on mahdollista tehdä tutkimuksia, hoitaa ja kuntouttaa. Lisäksi tulisi arvioida työkyvyn palautumisen todennäköisyyttä ja tehdä suunnitelmaa työhön ja työelämään palaamisesta. Vuodenvaihteen uudistus koskee pitkään sairauspäivärahaa saaneita henkilöitä, joiden työkykyä ja kuntoutustarvetta tulisi siis jatkossa arvioida aiempaa useammin sairauspäiväkauden aikana. Mikäli lausunto työssä jatkamisen mahdollisuuksista tehdään, tulisi se toimittaa Kelaan mutta sairauspäivärahan maksu ei ole sidottu näihin lausuntoihin.
Aiemmat tarkastelupisteet on sairausvakuutuslaissa hitsattu 30, 60 ja 90 sairauspäivärahapäivän kohdalle. Näistä viimeisin edellyttää jäljellä olevan työkyvyn ja työhön palaamisen mahdollisuuksien arviointia yhdessä työnantajan kanssa. Tämä ns. 90-päivän lausunto toteutuu varmasti jokseenkin 100 prosentin kattavuudella, koska Kela lopettaa sairauspäivärahan maksamisen ilman lausuntoa. Todennäköisesti myös yhteiset työkykyneuvottelut toteutuvat varsin hyvin, koska jo vuosina 2013–2015 tehdyssä tarkastelussa vain 0,3 prosentille niistä henkilöistä, joilla oli yli 90 päivän sairauspoissaolo, ei ollut pidetty työterveysneuvottelua. Näidenkin henkilöiden kohdalla todennäköisesti jonkinlainen epävirallisempi yhteinen tarkastelu on tehty. Hyvä kysymys on kuitenkin, mitä on tapahtunut sisällöllisesti 90 päivän arvioinnissa.
Tarve tiiviimmälle ja ehkä nykyistä kriittisemmällekin arvioinnille on ilmeinen. Melko tuoreen selvityksen mukaan vuoden sairauspäivärahakauden jälkeen vain pieni osa palaa ansiotyöhön ja huomattava joukko päätyy joko työkyvyttömyyseläkkeelle tai erilaisten muiden etuuksien saajaksi. Tämä voi liittyä osin sairauksien vaikeusasteeseen, mutta työstä, työyhteisöstä ja arjen rutiineista erkaantuminen myös etäännyttää työelämästä.
Minusta voi aiheellisesti kysyä, miten perusteellisia kuntoutuksen suunnitelmia nykyisissä tarkistuspisteissä tehdään? 30 sairauspäivärahapäivän kohdalla olisi usein jo oivallinen aika miettiä olisiko henkilöllä edes osittain työkykyä jäljellä, jolloin hän voisi palata työhön osasairauspäivärahan avulla. Tai olisiko hänellä työkykyä, jos työtehtäviä muutettaisiin? Uusia, muokattuja työtehtäviä voi kokeilla esimerkiksi Kelan kuntoutusrahan tuella, kun kuntoutuspäätös tehdään työterveyshuollossa. Tämä ei edellytä sairauspoissaoloa ja voisi olla nykyistä enemmän käytössä varhaisena työn muokkauksen keinona.
90 sairauspäivärahapäivän kohdalla sairauspäivärahakautta on vielä jäljellä kaksi kolmasosaa, mikä voi houkutella odottamaan – joskus epärealististakin – tervehtymistä omiin entisiin tehtäviin. Sitä odottaessa paluu omaan työhön ja ylipäänsä työhön vaikeutuu koko ajan poissaolon pitkittyessä.
Uudet tarkastelupisteet tarjoavat uuden ryhtiliikkeen mahdollisuuden työkyvyn arviointiin. 150 päivän kohdalla eli puolivälissä sairauspäivärahakautta on korkea aika pohtia rehellisesti, onko todennäköistä, että työkyky palautuu omiin entisiin tehtäviin. Se on myös tilaisuus avoimesti todeta, jos omaan työhön palaaminen kallistuu epätodennäköisen puolelle ja pohtia millaisia rajoitteita työkyvyssä on jatkossa. Realistinen ja avoin pohdinta auttaa muodostamaan suuntaa tulevalle työuralle.
Nämä kohtaamiset ovat myös erinomaisia mahdollisuuksia käydä henkilön kanssa keskustelua siitä, mikä kaikki muuttuu, kun sairauspäivärahakausi päättyy, ja mitä realistisia mahdollisuuksia sen jälkeen on. Työntekijän eläkelain mukaan työkykyä arvioidaan kaikkeen työhön, jota henkilöltä voidaan kohtuudella edellyttää. Siis toisin kuin sairauspäivärahakauden aikana, jolloin arvioidaan työkykyä omaan tai vastaavaan työhön. Tämän keskeisen eron sanoittaminen myös potilaalle on työterveyslääkärin keskeinen tehtävä.
Työterveyshuoltojen ja hoitavien työterveystiimien on nyt erinomainen aika tarkistaa työkyvyn tuen prosessit sekä millaisia toimintoja 150 ja 230 sairauspäivän kohdalla tarvitaan. Kenen kanssa tehdään yhteistyötä ja miten toimintaa seurataan ja raportoidaan? Millaisia laatuvaatimuksia näille arvioinneille luodaan?
Työnantajille tämä toivottavasti näkyy työhönpaluuneuvotteluiden lisääntymisenä tai aktiivisten, uusille urille tähtäävien suunnitelmien toteutumisena. Työnantajan kannattaa ehkä myös kysyä, miten työterveyshuolto on varautunut muutokseen.
Tiia Reho
Tiia Reho on lääketieteen tohtori ja työterveyshuollon ja terveydenhuollon erikoislääkäri. Hänellä on työkokemusta sekä yksityiseltä sektorilta että kunta-alalta. Erityisenä kiinnostuksen kohteena Tiialla on työkyvyn edistäminen ja työkyvyttömyyden ehkäisy opetuksen, tutkimuksen, asiantuntijatyön sekä käytännön työn kautta. Näin siksi, että työkyvyttömyyden ehkäisy on eri toimijoiden – työpaikan, työterveyshuollon, muun terveydenhuollon sekä sosiaalivakuutuksen – yhteistyötä ja yhteinen asia. Tiian vapaa-aika kuluu puutarha- ja luontoharrastuksissa.