Ratkaiseeko yleistuki sosiaaliturvan ongelmat?

Marinin hallitus asetti keväällä 2020 parlamentaarisen sosiaaliturvakomitean uudistamaan sosiaaliturvaa kokonaisuutena. Asettamispäätöksen mukaan komitean tuli valmistella ja tehdä ehdotus keskenään ”samantasoisten perusturvaetuuksien lainsäädännön ja ansioperusteisten etuuksien määräytymisen yhtenäistämiseksi”. Reunaehdoiksi asetettiin mm., että uudistus tuli toteuttaa perusturvan tasoa heikentämättä ja siten, että pitkäaikaisen toimeentulotuen tarve vähenisi. Komitealle annettiin peräti seitsemän vuotta aikaa, jotta eri eduskuntapuolueet voisivat sitoutua työhön yli hallituskausien ja hallitus-oppositio-rajojen.

Komitea esitti kevään välimietinnössään syyperusteisten perusturvaetuuksien – työmarkkinatuen, peruspäivärahan, sairauspäivärahan, Kelan kuntoutusrahan ja vanhempainpäivärahojen – yhtenäistämistä ja yhdistämistä. Tarkoituksena olisi selkeyttää ja yksinkertaistaa järjestelmää ja sen toimeenpanoa ja helpottaa siirtymisiä etuudelta toiselle. Etuuksien yhdistämisellä oli kaikkien puolueiden tuki.

Komitean esitys poimittiin Orpon hallitusohjelmaan, jonka mukaan em. etuudet yhdistetään yhdeksi yleistueksi, joka vähenisi työtulojen noustessa ”mahdollisimman lineaarisesti”. Samalla uudistus irrotettiin komitean asialistalta enemmistöhallituksen toteutettavaksi, eivätkä komitean reunaehdot tai parlamentaarisen yksimielisyyden tavoittelu enää sido sitä.

Ehdotus menee komitean esitystä pidemmälle siinä, että yleistuki sisältäisi myös asumisosan asumisen tukemiseen sekä harkinnanvaraisen osan viimesijaiseksi turvaksi, arvatenkin nykyisen perustoimeentulotuen tilalle. Kokonaisuutena ehdotus muistuttaa useiden puolueiden vuosina 2017–2018 aikana esittämiä sosiaaliturvamalleja, ja sen nimikin on lainattu Kristillisdemokraattien mallilta.

Hallituksen muodostajat ovat puolustaneet sosiaaliturvan leikkauksia taloudellisella pakolla ja työhön kannustamisella. Ei varmasti ole sattumaa, että monet leikkauksista myös poistavat yleistuen sisältämien etuuksien välisiä eroja. Näihin kuuluvat työttömyysturvan lapsikorotukset ja korotusosat, työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat, sekä vähemmälle huomiolle jääneet nuoren kuntoutusrahan ja ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan tasot, jotka lasketaan kuntoutusrahan vähimmäismäärän tasolle. Koska kaikki nämä toimet käytännössä heikentävät sosiaaliturvan tasoa, komiteatyönä tällaisia linjauksia tuskin olisi syntynyt.

Mitä komitea sitten tekee seuraavat neljä vuotta? Hallitusohjelmassa sille on uhrattu vain yksi tekstikappale, jonka mukaan komitea tarkastelee ”sosiaaliturvan kehittämisen erityishuomioita”, seuraa yleistuen valmistelua ja arvioi miten etuudet ja palvelut vastaavat ihmisten elämäntilanteita. Konkreettista valmisteluvaltaa komitealle ei enää anneta, vaan sille näkyy jäävän korkeintaan neuvoa-antava rooli kokonaisuudistuksen valmistelussa.

Välimietinnön muista 30 ehdotuksesta hallitusohjelmassa on mukana vain rippeitä, ja komitean esitykset työkykyyn ja työkyvyttömyyteen liittyvien etuuksien kehittämisestä loistavat poissaolollaan. Niistä kiistanalaisin, eli velvoittavuus osallistua työkykyä tukeviin palveluihin, näyttää kuitenkin hiipivän toista kautta mukaan. Ohjelman mukaan työmarkkinatukeen olisi tulossa velvoite osallistua kuntoutukseen, ja myös yhdeksi yleistuen edellytykseksi mainitaan mahdolliseen kuntoutukseen osallistuminen.

Etuuksien yhdistäminen yleistueksi on kannatettava tavoite. Toteutuessaan se tekisi järjestelmästä asiakkaan kannalta selkeämmän ja ennakoitavamman ja siten se voisi kaataa työllistymistä haittaavia byrokratialoukkuja. Komitean korostaman palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisen näkökulman olisi kuitenkin tärkeä olla valmistelussa vahvasti mukana. Hallitusohjelmassa mainitaan palvelujen turvaaminen ”tosiasiallisesti työkyvyttömille”, mutta palvelujen tulisi seurata etuuden mukana jo varhaisemmassa vaiheessa, jotta työkyvyttömyyttä voitaisiin ehkäistä ennalta. Nyt ei ole selvää, miten palvelujen kohdentuminen toteutuisi yhden yleistuen mallissa, ainakaan muuten kuin tiukempien velvoitteiden osalta.

Vuosikymmeniä toisistaan erillään kehitettyjen perusturvaetuuksien yhdistäminen on lainsäädäntöhankkeena massiivinen. Sotu-komitean välimietinnössä listattiin yhtenäistämisen kohteita: hakuajat, maksupäivät, omavastuuajat, ikään liittyvät ehdot, tasot, perheenjäsenten vaikutukset, yhteensovitus ansiotuloihin ja enimmäiskestot. Lisäksi ratkottavana on vaikeita kysymyksiä perusturvan suhteesta ansiosidonnaisiin etuuksiin. Pelkästään näissä lienee tekemistä vuosiksi.

Lisäksi aikaa vaatii ruokakuntakohtaisen asumistuen sovittaminen (oletettavasti yksilökohtaiseksi) yleistuen asumisosaksi. Tavoite on hyvä, mutta aikaisemmissa laskuharjoituksissa yksilökohtaisen asumistuen on katsottu lisäävän tuen saajien määrää ja siten kustannuksia merkittävästi. Hallitusohjelman linjaukset varallisuuden huomioimisesta asumistuessa sekä tuen poistaminen omistusasunnoilta onkin kenties tarkoitettu rajaamaan tuen laajenemista yleistukeen siirryttäessä.

Kiinnostava kysymys onkin, mitä tapahtuu, jos neljä vuotta ei riitä yleistuen toteuttamiseen. Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poistaminen heikentävät merkittävästi työttömän taloudellisia kannustimia ottaa vastaan lyhytkestoista tai osa-aikaista työtä. Lineaarisesti vähenevän yleistuen pitäisi korjata tämä ongelma, mutta jos aika loppuu kesken, käteen jäävät vain perusturvaetuuksia tasapäistävät leikkaukset. Kun parlamentaarisen yksimielisyyden tavoittelusta on sosiaaliturvan uudistamisessa luovuttu, voisi seuraava hallitus tehdä jälleen omat, täysin eri suuntaan vetävät ratkaisunsa. Toivottavasti sotu-uudistuksesta ei tule sote-uudistuksen toisintoa.