"Ei kevennetty työ sovi omalle työpaikalleni" – tietotyöläisen työkykyhaasteita taklaamassa

Tietotyöläisen työpäivä koostuu erilaisista ja usein toisistaan riippumattomista työtehtävistä, joiden rajaaminen voi olla haastavaa, sillä tietotyöläinen vastaa pääasiassa itse niiden priorisoinnista ja aikataulussa pysymisestä. Työmäärää ei voi välttämättä hallita, vaan se voi lisääntyä yllättävästi. Tietotyöhön yhdistetään perinteisesti it-alalla tehtävä työ, mutta se voi olla lähes mitä vain tietointensiivistä työntekijän itse hallinnoimaa asiantuntijatyötä.

Työtehtävien määräajat, työtilanteen muuttuvuus ja sen säätelyn hallitsemattomuus sekä jatkuva päätöksenteko siitä, mitä työtehtävää priorisoisi, kuormittaa. Myös viime vuosina vakiintunut etätyö voi vaikuttaa joko hämärtämällä työn ja vapaa-ajan rajaa tai lisäämällä yksinäisyyden kokemusta. Yksinäisyyden kokemus voi puolestaan heijastua työntekijän itsetuntoon esimerkiksi epäilyksinä omasta osaamisesta ja kokemuksena palautteen määrän vähyydestä.

Tietotyöläisten työkokemus ja koulutus saattavat ohjata työntekijää vaihtamaan työpaikkaa silloin, kun työkykyhaasteita ilmenee. Osaajilla on kysyntää ja erilainen työnkuva uudessa työpaikassa saattaa olla houkutteleva ratkaisu. Tällöin sama työkykyhaaste saattaa kuitenkin nousta esiin myös uudessa työpaikassa esimerkiksi silloin, kun kuormitus lisääntyy liikaa. Siksi haasteisiin on tärkeä puuttua ajoissa. Varman työkokeilu voi olla vaihtoehto silloin, kun tilanne on jo niin pitkällä, että nähtävissä on sairauden aiheuttama uhka tulla työkyvyttömäksi eli joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosien aikana, ja muut vaadittavat kriteerit täyttyvät.

Miten Varman työkokeilu voi auttaa mielenterveyshaasteista tietotyöntekijää jaksamaan? Ensisijaista on, että työntekijä keskustelee esihenkilönsä kanssa näistä haasteista, jotka ovat usein uupumus- ja masennusoireita. Jos työntekijä ei ole vielä hakeutunut työterveyshuoltoon, tulisi esihenkilön ohjata hänet sinne. Mikäli esihenkilö kokee vaikeutta ottaa asiaa esille työntekijän kanssa, voi yrityksen HR:n ja työterveyshuollon kanssa pohtia sopivaa toimintatapaa.

Mielenterveydestä johtuvien työkykyhaasteiden esiin nostaminen on yleensä huomattavasti vaikeampaa kuin tuki- ja liikuntaelinhaasteiden. Olisiko yhteinen keskustelu yleisellä tasolla työyhteisössä tarpeellista? Onko työpaikalla muitakin, jotka kokevat uupumusta samojen haasteiden äärellä? Onko tilanne sellainen, että siihen saataisiin yhteisin työjärjestelyin muutosta? Onko työyhteisössä keskusteltu, mikä on riittävä määrä tehtyä työtä ja mikä on tarpeeksi hyvä työsuoritus? Voisiko työnteon tapoja muuttaa organisaatiossa laajemminkin? Olisiko mahdollista ottaa mukaan työterveyshuoltotoimija selvittämään asiaa, jos tilanne on työyhteisötasoinen? Vai onko kyseessä sinnittelijä, joka ei ole kertonut kokemastaan esihenkilölle tai työkavereille, ja ongelma on paisunut jo niin isoksi, että sitä on vaikea paloitella työpaikan omien keinojen avulla hallittavammaksi? Tällöin olisi ensisijaisen tärkeää järjestää työterveysneuvottelu työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon kesken. Työterveysneuvottelussa sovitaan, miten työntekijä voi haasteista huolimatta jatkaa työelämässä.

Etukäteissuunnittelu on tärkeää, kun ammatillista kuntoutusta päätetään hakea. Työkokeilua pohtiessa on syytä punnita myös muita tukikeinoja jatkaa työssä. Esimerkiksi mahdollisuudet työskentelyyn Kelan osasairauspäivärahalla tai työkokeiluun työterveyshuollon päätöksellä on syytä selvittää. Nämä ovat hyviä vaihtoehtoja, jos päätetäänkin, ettei ammatillista kuntoutusta lähdetä hakemaan tai ammatillisen kuntoutuksen hakemus hylätään.

Varman tukeman työkokeilun toteutuessa on huomioitava, että työkokeilun aikainen työmäärä pysyy sovitussa eikä ylimääräisiä työtunteja tehdä. Myös mahdolliset sesonki- ja kiiretyöt on hoidettava niin, ettei työkokeilijan työmäärä lisäänny. Tämä vaatii organisointia esihenkilöltä, mutta mitä paremmin työkokeilussa pitäydytään sovituissa työtunneissa ja -tehtävissä, sitä todennäköisemmin kuntoutuja pääsee palaamaan työkokeilun jälkeen omaan työhönsä ilman muita tukitoimia. Työkokeilu on pehmeä lasku työelämään, sillä työkokeilija on vielä toipilas. Työaikavaatimus on kuitenkin vähintään 20 viikkotyötuntia, joka useimmiten jakaantuu viikossa neljän tunnin työpäiviksi. Työkokeilun ajankohta ei ole oikea, jos tämä tuntimäärä vaikuttaa liian suurelta. Työkokeilua voidaan myöntää enimmillään kuusi kuukautta, joten kevennettyyn työhön paluuseen ja kokopäivätyöhön toipumiseen annetaan aikaa. 

Keskustellessani puhelimessa työkokeilua suunnittelevan tietotyötä tekevän kuntoutujan kanssa, hän saattaa tokaista minulle: "Ei tällainen kevennetty työhön paluu sovi minun työpaikalleni, eihän tällainen ole minun työtehtävässäni mahdollista". Usein kysynkin, onko hän jutellut asiasta työterveyshuollon ja työnantajansa kanssa, ja mistä tällainen ajatus kumpuaa? Saatan saada vastaukseksi, että työpaikalla työteon tahti on sellainen, ettei kukaan voi työskennellä kevennetysti ja kaikki omat työt kuitenkin pitää hoitaa, vaikka sitten lyhyemmän työajan puitteissa. Lisäksi erilaiset määräajat pakottavat kaikki työskentelemään täysiä tai ylipitkiä työpäiviä tiettyinä sesonkiajankohtina.

Työntekijä saattaa siis kokea itsensä korvaamattomaksi, mutta tästä roolista on luovuttava. Hän on saattanut olla työpaikan ahkerin suorittaja ja ylimääräisten töiden aulis vastaanottaja, jonka vaatimukset itseään kohtaan ovat korkeat, ehkä epärealistisetkin, ja lopulta jaksaminen on loppunut. Häntä voi myös pelottaa, miten kollegat suhtautuvat työntekijän uuteen rooliin kuntoutujana. Tässä tilanteessa kehotan yhteiseen keskusteluun: Mikä on kuntoutujan mielestä pahinta, mitä voi tapahtua, jos työhön palataan kevennetysti verrattuna siihen, jos työntekoa edelleen jatketaan totutulla tyylillä jaksamisongelmaa kunnolla käsittelemättä? Työkokeilun hyödyissä jäädään kuitenkin enemmän plussan puolelle. Jo työterveysneuvottelussa kannattaa purkaa näitä myyttejä ja tehdä toimiva suunnitelma työhön paluuseen työterveyshuollon ja työnantajan kanssa sekä sopia, miten työyhteisöä informoidaan työkokeilusta.

Kun työtä voidaan muokata tai korvaavaa työtä järjestää, on tämä hyvin suunniteltuna erinomaista yrityksen taloudellisten ja yksilön henkisten työkyvyttömyyskustannusten, jopa syrjäytymisen, ehkäisyä. On myös huomioitava ratkaisujen kestävyys. Mitään pikafiksausta ei ole syytä tehdä ja järjestää vain työkokeilun ajaksi terveydelle sopivia töitä, jos todetaan, että omalla työpaikalla ei ole pysyvästi sellaisia työtehtäviä tarjolla. Tällöin suunta on käännettävä ja pohdittava siirtymistä toiseen työpaikkaan tai työhön ammatillisen kuntoutuksen avulla. Tällöin on syytä hyödyntää Varman tarjoamaa kuntoutuskumppanimahdollisuutta uuden terveydelle sopivamman uran suunnittelussa.

Miksi ammatillinen kuntoutus on tärkeää? Kuntoutuva tai osatyökykyinen voi pitää terveydelle sopivalla työllä omaa ammattitaitoaan yllä ja kokea merkityksellisyyttä työyhteisön jäsenenä. Sopivasti räätälöity työ kuntouttaa. Tavoitevanhuuseläkeiän ollessa korkea on tärkeää, että mahdollisimman monelle osatyökykyisellekin löytyy terveydelle sopiva työ, jonka avulla voidaan mahdollisesti palata kokoaikatyöhön. Yhteiskunta tarvitsee työntekijöitä toimiakseen. Työnantajalle työkyvyttömyyden kustannus on korkea, jos tilanne muuttuu myönnetyksi täydeksi työkyvyttömyyseläkkeeksi. Työpaikan sujuvat prosessit ja yhteistoiminta työntekijöiden, työterveyshuollon ja eläkevakuuttajan kanssa ehkäisevät tätä uhkaa. On hyvä muistaa, ettei keskustelussa olla eri puolilla, vaan sopivan työssä jatkamisen ja -jaksamisen keinon löytyminen on työntekijän, työyhteisön, työnantajan ja koko yhteiskunnan etu.