Työelämän tarpeet ja itse työtehtävät kehittyvät yhä kiihtyvällä vauhdilla. Työssä tarvittava osaaminen muuttuu, ja samassa tehtävässäkin tarvittavat taidot ja osaamisvaatimukset kehittyvät. Tämä haastaa työeläkekuntoutusta, koska sen keinot ovat kehittyneet aikana, jolloin kuntoutusoikeuden saajien työkyvyttömyyden uhan aiheuttivat yleisimmin erilaiset fyysiset haasteet.
Työeläkekuntoutuksessa onnistutaan, kun työn vaatimukset ja tekijän taidot kohtaavat ja uusi työ on soveltuvaa terveydentilan kannalta. Työeläkekuntoutuksen keinojen tulee tarjota riittävä tuki työhön palaamiseen, työhön pääsemiseen ja työssä pysymiseen muuttunut terveydentila huomioiden. Kuntoutuksen tavoitteena on, että kuntoutuja pystyy jatkamaan työelämässä työ- ja toimintakyvylleen sopivissa tehtävissä. Kuntoutuksen keinot valitaan aina kuntoutujalähtöisesti. Keinoja on rajallinen määrä, ja yleisimpiä ovat työkokeilu, työhönvalmennus ja koulutus.
Kuntoutuksen keinovalikoiman uudistusta tai vähintäänkin painopisteiden uudelleen suuntaamista tarvitaan muuttuva työelämä ja työelämän tarpeet huomioiden. Vaikkei suurremonttiin ryhdyttäisikään, nykykeinoja on mahdollista kehittää entistä vaikuttavampaan suuntaan siten, että ne vahvemmin edistävät kuntoutujan työllistymistä ja työssä pysymistä.
Työkokeilu ja työhönvalmennus palkallisiksi
Työkokeilu on yksi työeläkekuntoutuksen käytetyimmistä keinoista. Tällä hetkellä valtaosa työkokeiluista toteutetaan palkattomana ja ilman työsuhdetta. Palkattoman työkokeilun etu on se, että työnantajan on mahdollista ottaa ja perehdyttää uusi työntekijä ilman palkkakuluihin liittyvää taloudellista panosta. Kynnys työhön pääsyyn siis madaltuu. Palkattomien työkokeilujen haaste puolestaan liittyy tähän: vaikka työkokeilupaikka avoimilta työmarkkinoilta järjestyy, aitoa palkkatyösuhdetta ei lopulta kuitenkaan synny. Tällaisessa asetelmassa työkokeilusta itsestään tulee tavoite eikä keino työpaikan saamiseen. Kriittisestä näkökulmasta perinteinen ammatillinen kuntoutus voi jopa häiritä palkkatyöhön etenemistä.
Tavoitteena tulisi olla työkokeiluiden toteuttaminen nykyistä useammin palkallisina. Palkallisten ohjelmien on havaittu työllistävän pidempiaikaisesti palkattomia paremmin. Palkalliset ohjelmat myös lisäävät kuntoutujan motivaatiota ja sitoutumista työhön, ja kuntoutujan asema työyhteisössä on erilainen palkkaa saavana työntekijänä. Yksi konkreettinen etu on esimerkiksi se, että palkkatyöstä kertyy lomaoikeutta, jota taas palkattomasta työkokeilusta ei synny.
Kuntoutuksessa palkkatyön päämäärä vaatii myös kuntoutuksen palveluntuottajalta eli kuntoutuskumppanilta uudenlaista otetta. Palkallisen työkokeilun ottaminen rohkeasti puheeksi ja aina ensisijaiseksi vaihtoehdoksi todennäköisesti tuottaisi haluttua tulosta. Jos kuntoutuskumppanin ohjauspalvelussa toimittaisiin tulosperusteisesti, vauhdittaisiko myös se palkallisten ohjelmien toteutumista? Työeläkekuntoutuksessa ei kuitenkaan voi olla tavoitteena mikä tahansa palkkatyö, vaan työn tulee olla kuntoutussuunnitelman mukaisesti terveydentilan kannalta sopivaa.
Toinen työeläkekuntoutuksessa usein käytetty keino, työhönvalmennus, on työkokeilua pidempi polku. Siinä on kyse työssä tarvittavien ammatillisten taitojen hankkimisesta yksilöllisen ohjelman avulla. Työhönvalmennukseen voi liittyä työpaikan ulkopuolella toteutettavaa koulutusta tai kurssitusta. Myös työhönvalmennuksia voidaan toteuttaa palkattomana tai palkallisena. Palkallisten ohjelmien edistäminen on jo esimerkiksi Kelan ammatillisen kuntoutuksen agendalla. Kelan työhönvalmennuksessa myös tavoitellaan työpaikan löytymistä ja palkkatyösuhteen muodostamista. Työeläkealalla käydään parhaillaan yhteistä keskustelua työeläkekuntoutuksena toteuttavien työhönvalmennuksien palkallisuuden edistämisestä. Ratkaisuna voisi olla esimerkiksi palkallisuuden vaade viimeistään kuuden kuukauden työhönvalmennuksen jälkeen.
Tukea kuntoutujalle myös palkkatyösuhteen alkumetreillä
Työeläkekuntoutus päättyy usein siihen, että kuntoutuja löytää terveydentilalleen sopivan työn tai ammattipätevyyden. Kärjistäen sanottuna työeläkekuntoutuksessa tuki loppuu siinä kohtaa, kun palkkatyö alkaa. Tämä ei tietenkään takaa, että kuntoutuja pysyy työelämässä pitkäaikaisesti tai päätyy edes kuntoutussuunnitelman mukaiseen tavoiteammattiin. Tämän vuoksi työeläkekuntoutusta olisi hyvä kehittää siten, että tarvittaessa valmennuksellinen tuki ulottuisi myös työsuhteen alkuun työsuhteen vakiinnuttamiseksi. Näin vahvistettaisiin kuntoutujan työelämään kiinnittymistä. Valmennuksellisen tuen jatkuessa palkkatyösuhteen alkumetreille työeläkekuntoutuksen käytetyintä keinoa eli työkokeilua ei välttämättä tarvittaisi lainkaan. Suorat työllistymiset kuntoutuskumppanin tuella voisi olla yksi uusi keino työpaikkakuntoutukseen.
Kun työeläkekuntoutukseen liitetään palkallisen työsuhteen tavoite jo kuntoutuksen alusta lähtien, lisää se kuntoutujan työllistymisen ja työelämään kiinnittymisen todennäköisyyttä. Työssä pysymisen tuki työsuhteen vakiinnuttamiseksi on usein tarpeellista, ja se tukee osaltaan työeläkekuntoutuksen pitkäkestoista vaikuttavuutta.
Anne Korhonen
Anne Korhonen toimii Varmassa kuntoutuspalvelupäällikkönä. Hänellä on 15 vuoden kokemus ammatillisesta kuntoutuksesta sekä asiantuntija- että esimiestyön näkökulmasta. Annea kiinnostaa työkykyyn ja työurien tukemiseen liittyvät asiat. Myös työeläkekuntoutuksen kehittäminen entistä tuloksekkaampaan suuntaan on lähellä Annen sydäntä.