Työn murros muuttaa fyysistä kuormitusta

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat edelleen merkittävän osan työkyvyttömyyden uhkasta sekä työkyvyttömyydestä. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat työkyvyttömyyttä tyypillisesti varttuneemmilla työntekijöillä ja työuran loppupuolella, mikä korostaakin työuran aikaisen ennakoinnin, työkyvyn tavoitteellisen kehittämisen ja työn kuormitustekijöiden hallinnan merkitystä. Osa tuki- ja liikuntaelinsairauksista on sisäsyntyisiä, eikä niiden puhkeamiseen voi vaikuttaa ulkoisilla olosuhteilla, mutta työn muokkauksella ja työssä jatkamisen käytännöillä voidaan tukea näistä sairauksista kärsivien työssä pysymistä. Merkittävä osa tuki- ja liikuntaelinsairauksista liittyy kuitenkin jollain tavalla rasitukseen ja rappeumiin, ja näissä sairauksissa työtavoilla, työergonomialla ja yleisesti työn fyysisillä ja ergonomisilla kuormitustekijöillä on paljon merkitystä.

Myös liian vähäinen liikkuminen on riski tuki- ja liikuntaelimistölle, yleisterveydestä puhumattakaan. Etätöiden yleistyttyä arkiliikunta on monilla jäänyt aiempaa vähäisemmäksi, ja työn imussa taukojen ja liikkumisen merkitys saattaa unohtua.

Työkykyämme uhkaakin fyysisen kuormituksen vähetessä uudet uhkatekijät. Vähäinen fyysinen aktiivisuus on paitsi riskitekijä monille sairauksille myös uhka arjen toimintakyvylle. Huolestuttavat uutiset varusmiesten heikkenevästä kunnosta ja työikäisten vähenevästä liikkumisesta herättävät aiheellisen huolen paitsi siitä, riittääkö meillä työntekijöitä fyysisesti vaativiin ammatteihin, mutta myös siitä, millainen toimintakyky nykyisillä nuorilla ja aikuisilla on vanhuusiässä.

Työpaikoilla on monia mahdollisuuksia tunnistaa työn fyysisiä kuormitustekijöitä. Fyysisiä kuormitustekijöihin liittyviä riskejä kannattaa arvioida säännöllisesti samoin kuin muitakin riskejä. Työsuojelulakikin edellyttää riskien ja vaarojen arviointia kaikilta työnantajilta. Riskien kartoittamiseen on olemassa erilaisia menetelmiä ja arviointityökaluja, mutta avainasemassa on aina työntekijöiden kuuleminen ja yhteinen keskustelu työpaikalla. Myös työkykyjohtamisen kumppaneilta (mm. työterveyshuolto, työeläkevakuuttaja ja työtapaturmavakuuttaja) saa tietoa ja dataa omaan yritykseen liittyvistä riskeistä.

Eri toimialoihin ja ammatteihin liittyy erilaisia fyysisiä kuormitustekijöitä ja riskejä tuki- ja liikuntaelinsairauksille. Yrityksen on hyvä tunnistaa omalla toimialalla ja ammateissa piilevät riskit ja huomioida ne rekrytoinnissa, perehdytyksessä, arjen johtamisessa ja erilaisissa työkyvyn tukitoimissa.

Työterveyshuollon työpaikkaselvityksistä saadaan asiantuntevaa tietoa myös fyysisistä kuormitustekijöistä. Selvityksen mukana tulevat asiantuntijoiden toimenpide-ehdotukset on syytä ottaa jatkokäsittelyyn työpaikalla ja edistää niiden toteuttamismahdollisuuksia.

Tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia poissaoloja kannattaa tutkia tarkemmin ja selvittää, onko työllä, työmenetelmillä tai työpisteellä tai muulla työhön liittyvällä tekijällä ollut merkitystä sairauspoissaolojen syntymiseen ja esiintymiseen. Näin päästään vaikuttamaan mahdollisiin työstä johtuviin juurisyihin ja kuormitustekijöihin.

Työpaikoilla voidaan vähentää ja hallita tuki- ja liikuntaelinten kuormittumista monin keinoin. On tärkeää miettiä yhdessä, mitkä keinot sopivat juuri meille ja meidän työhömme, sillä paras lopputulos saavutetaan hyödyntämällä useampia eri menetelmiä.

Hyvä perehdytys ergonomisiin työtapoihin ja sopivien apuvälineiden käyttö auttaa ehkäisemään tuki- ja liikuntaelinoireita. Samoin oman työn tuunaaminen, työn muokkaus, työnkierto ja vaikutusmahdollisuudet omaan työhön auttavat kuormituksen hallinnassa.

Monilla toimialoilla on saatu hyviä tuloksia lisäämällä työvuoron aikaisia taukoja normitaukojen lisäksi. Fyysisen kuormituksen ohella kannattaa huomioida myös työn psykososiaalinen kuormitus, joka vaikuttaa tuki- ja liikuntaelimistön kuntoon. Työpaikoilla voidaan myös tukea ja kannustaa terveellisiin elintapoihin esimerkiksi järjestämällä erilaisia ruokailuvaihtoehtoja ja kunnollisia pukeutumis- ja peseytymistiloja työmatkaliikkumista mahdollistamaan.

Työkyvyttömyyden ehkäisemisessä keskeistä on, että työ- ja vapaa-aika tukevat toisiaan ja ovat tasapainossa. Työnantaja huolehtii siitä, että työaikana kuormitus pysyy kohtuullisena ja työtehtävät ovat hallittavissa. Työntekijän vastuulla on huolehtia, että vapaa-aikaan mahtuu riittävästi palautumista sekä fyysisen kunnon ylläpitämistä.