Tutkijantyö on monelle kutsumusammatti ja unelmatyö, mutta monen nuoren tutkijan kohdalla se tarkoittaa myös melkoista epävarmuutta oman tulevaisuuden suhteen. Hankerahoitus ja samalla oma työpaikka voi olla katkolla vuoden-kahden välein, mikä tuo paineita paitsi työpaikalla myös siviilielämässä.
Miten ylipäätään rakentaa tulevaisuutta, perustaa perhettä tai hankkia omistusasuntoa, kun lainan vakuudeksi ei ole edes pysyvää työpaikkaa? Entä jos kaiken keskellä oma tutkimustyö ei etene odotetusti?
Moni nuori tutkija jää oman väitöskirja- tai projektityönsä ja siihen liittyvien murheiden kanssa rakenteiden väliin ja liian yksin, sanoo Tampereen yliopiston lehtori Elias Pekkola.
Nämä kysymykset ovat käyneet tutuiksi myös Tampereen yliopiston lehtorille Elias Pekkolalle. Hän on pureutunut yliopistojen työhyvinvointiin ja nuorten tutkijoiden arkeen sekä väitöskirjassaan että sen jälkeisissä tutkimuksissa ja selvityksissä. Niiden tulokset nousivat esiin myös Varman järjestämillä Yliopistojen HR-päivillä 16. elokuuta Helsingissä.
– Moni nuori tutkija jää oman väitöskirja- tai projektityönsä ja siihen liittyvien murheiden kanssa rakenteiden väliin ja liian yksin. Samalla kasvavat epäonnistumiseen ja työsuhteen jatkumiseen liittyvät paineet, Pekkola selvittää.
Varma on yhteistyössä yliopistoasiakkaidensa kanssa suunnittelemassa nuorten tutkijoiden työnteon ja hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävää projektia.
Hankalasti mitattavaa tärkeää työtä
Oman lisänsä yliopistojen ja tutkimuslaitosten ilmapiirin tuo alati kiristyvä kilpailu tutkimusprojektien rahoituksesta sekä tilanteet, joissa koko tutkimustyö pyörii enemmän tai vähemmän tilapäisiin työsuhteisiin palkattujen osaajien varassa. Tämä oravanpyörä ei Pekkolan mukaan voi olla vaikuttamatta myös nuorten tutkijoiden työmotivaatioon - ja pidemmässä juoksussa koko kotimaisen tutkimuksen tasoon.
- Kaikille tutkijoille määräaikaisuus ei ole oma valinta. Tällöin sillä on usein myös negatiivisia hyvinvointivaikutuksia, Pekkola toteaa.
Tämä näkemys saa vahvistusta myös kyselytutkimuksesta, jonka Pekkola teki tamperelaiskollegansa Kari Kuoppalan ja Jyväskylän yliopiston projektitutkijan Taru Siekkisen kanssa. Sen mukaan tutkimustyö koetaan edelleen erittäin merkitykselliseksi, mutta samaan aikaan myös turhauttavaksi.
Kuvaavaa on, että yli 60 prosenttia tutkimukseen osallistuneista määräaikaisista maisteri- ja tohtoritutkijoista kertoi omaavansa selkeitä urasuunnitelmia. Samalla he kuitenkin kokivat, että kestävän työuran rakentaminen yliopistolla perustuu lähinnä sattumiin.
- Monen tutkijan mielestä hyvääkään työtä ei tunnisteta. Lopulta onnistumisen ja urakehityksen yhteys jää epäselväksi. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös työmotivaatioon ja työhyvinvointiin, Pekkola toteaa.
Tutkija kaipaa myös henkistä tukea
Nuorten tutkijoiden uraongelmat on yliopistoissa jo tiedostettu ja käänne parempaan on nähtävissä myös viimeisimmissä tutkimuksissa. Vapaan tutkimuksen nimeen vannovilla yliopistoilla olisi silti esimies- ja johtamistyössä sekä HR-puolella paljon petrattavaa.
Yrityksissä osaajista pidetään tiukasti kiinni ja heille rakennetaan tarvittaessa hyvinkin monipuolisia urapolkuja. Tähän pitäisi Pekkolan mielestä panostaa nykyistä enemmän myös yliopistoissa. Jos joku jossain kohtaa väsähtää vaikkapa tutkimustyön alle, voisiko hänestä silti versoa huippuluokan luennoitsija ja opettaja?
– Yliopistot ovat toki muuttuneet, mutta näissä asioissa ollaan edelleen aika jäykästi kiinni vanhoissa virastomalleissa, Pekkola harmittelee.
Kuinka sitten eteenpäin? Kokeneen tutkijan mielestä ensimmäinen askel on kiinnostua jatko-opiskelijoista ja projektityötä tekevistä sekä heidän jaksamisestaan heti alusta alkaen. Omien voimien hiipumista on usein vaikea tunnustaa työyhteisössä eikä lastia toisaalta haluta – eikä usein edes kannata – sälyttää kokonaan kotiväelle tai muille läheisille.
Esimerkiksi väitöskirjansa kanssa tuskailevan jatko-opiskelijan kanssa voi joskus keskustella muustakin kuin vain tutkimukseen liittyvästä problematiikasta. Todennäköisesti työtä ohjaava professori on ollut vastaavissa tienhaaroissa aikanaan itsekin, joten ”vertaistuki” on näissä tilanteissa arvokasta.
– Kokeneemman tukea tarvitaan varsinkin silloin, kun väitöskirjatyö tökkii ja mieltä alkaa kalvaa epäilys, että koko homma on ajautumassa karille. Perinteinen kyllä se siitä vielä lähtee -lausahdus ei välttämättä silloin riitä, Pekkola muistuttaa.
Vinkit esimiehelle ja työnohjaajalle
- Viesti selvästi uraan, rahoitukseen ja työsopimuksiin liittyvät asiat.
- Perehdy organisaatiosi jatkokoulutuksen prosessiin ja henkilöstöasioihin.
- Pohdi tutkijan kanssa hänen tavoitteitaan ja edellytyksiä niiden saavuttamiseen.
- Pohdi omaa ja yksikkösi vastuuta tavoitteiden saavuttamisessa oman esimiehesi ja kollegojesi kanssa.
- Jaa vastuuta ja keskustele ongelmista kollegojesi kanssa.
- Pohdi mitä taitoja voisit parantaa tai voisiko työnjako helpottaa ohjausprosessia.
- Ole läsnä.
Vinkit nuorelle tutkijalle
- Pohdi omia tavoitteitasi tutkijana, tiedeyhteisön jäsenenä sekä ammatillisesti.
- Keskustele tavoitteistasi ohjaajasi ja toisten nuorten tutkijoiden kanssa.
- Ole utelias, innostu uusista mahdollisuuksista, mutta pohdi niitä tavoitteitasi vasten.
- Kysy itseltäsi säännöllisesti mitä tutkimustyö sinulle antaa.
- Pohdi miten, missä ja minkä tavoitteiden saavuttamiseksi aiot hyödyntää osaamistasi.
- Nauti!