Energia on politiikkaa. Veroja, tukia ja ympäristöä koskevilla poliittisilla päätöksillä ohjataan energiantuotannon suuntaa ja päätetään siitä, mikä tuotanto kannattaa, mikä ei. Koska ohjaus on poliittista, on se myös mitä suurimmassa määrin riippuvaista politiikan tuulensuunnista – kansallisista intresseistä, vaaleista ja kompromisseista.
Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, joutuivat maan uusiutuvan energian teollisuus ja siihen sijoittaneet paniikkiin. USA:n Pariisin sopimuksesta irrottava ja kivihiileen uskova Trump ei kuitenkaan ajanut yön yli alas maan aurinko- ja tuulivoimaloita. Osavaltiot tekevät päätökset itsenäisesti ja Texasissa tuulee edelleen. Tämä on yksi esimerkki suuren luokan energiapoliittisesta poukkoilusta.
EU:ssa suuren mittakaavan energiapoliittista tempoilua edustaa päästökauppa, josta piti tulla keskeinen osa ilmastonmuutoksen vastaista taistelua. Liian suuren päästöoikeuksien määrän ja taloustaantuman takia päästökauppa menetti kuitenkin tyystin energiantuotantoa ohjaavan voimansa.
Päästökauppa
- Päästökauppajärjestelmä hinnoittelee ilmastonmuutosta aiheuttavat hiilidioksidipäästöt
- Järjestelmän piirissä olevat joutuvat hankkimaan päästöoikeudet jokaista ilmakehään vapauttamaansa hiilidioksiditonnia kohti. EU:ssa päästökauppa koskee energiantuotantoa, energiaintensiivistä teollisuutta ja lentoliikennettä.
- Jos toiminnanharjoittajan saamat päästöoikeudet eivät riitä, sen on ostettava niitä lisää. Päästöoikeuksien hinta määräytyy huutokaupassa. Päästökaupan alkuaikoina hiilidioksiditonnin hinta oli noin 50 euroa. Hinta oli pitkään noin 5 euron tuntumassa ja on aivan viime aikoina noussut noin 15 euroon.
- Päästökaupan piirissä olevien kasvihuonekaasujen pitäisi vähentyä 21 prosenttia vuosien 2005–2020 välillä.
Nyt Euroopan komissio on herännyt tilanteeseen ja ryhtynyt toimiin päästökaupan kiristämiseksi. Taustatukea antaa elpynyt taloustilanne, joka lisää päästöoikeuksien kysyntää. Päästöoikeuksien hinta on hyvin nopeasti pompannut alle viiden euron tasolta noin 15 euroon hiilidioksiditonnilta. Analyytikot arvioivat hinnan jatkavan nousuaan jopa 30–40 euroon. Vaikutukset näkyvät jo nyt sähkön hinnassa.
”Päästökauppa on hyvä idea päästöjen vähentämiseksi, mutta käytännössä se ei ole toiminut. Se on osoittautunut melkoiseksi sirkukseksi”, sanoo työeläkeyhtiö Varman vastuullisen sijoittamisen johtaja Hanna Kaskela.
Kaskelan mukaan rahojaan pitkäaikaisiin energiainvestointeihin sitova sijoittaja kaipaa sijoitusympäristöltä ennustettavuutta. EU:n tasolla päästökauppa vaikuttaa keskeisesti eri energiantuotantomuotojen väliseen kilpailuasetelmaan ja kannattavuuteen. Kovin poukkoilevaa päästökaupan reilun kymmenen vuoden mittainen taival on kuitenkin ollut.
Haasteena intressien ristiriitaisuus
Oman mausteensa soppaan tuovat erilaiset kansalliset uusiutuvan energian tavoitteet, politiikat ja tuet, jotka ovat keskenään päällekkäisiä ja ristiriitaisiakin. Päästökaupan kanssa päällekkäistä ohjausta on myös EU-tasolla. Onko sekamelska ja ristiveto jo sellaista, että se uhkaa ilmastotavoitteita ja hidastaa siirtymää uusiutuvaan energiaan?
”Pahimmillaan hidastaa, jos prosessit ovat näin epäselviä. Tällainen tempoilu kasvattaa sijoittajan riskejä, ja sitä kautta hidastaa ja hankaloittaa investointeja. Sijoittajat eivät lähde mukaan epävarmoihin hankkeisiin. Sijoituskohde ei voi olla sellainen, että se on nyt jotain ja jonakin toisena päivänä toista”, Kaskela tiivistää.
Hänen mukaansa sijoittajan ja koko Euroopan kannaltakin olisi hyvä, jos olisi koko Euroopan tasoinen ilmasto- ja energiasuunnitelma, eikä paikallista sääntelyä siellä täällä. Suunnitelman pitäisi perustua päästöjen vähentämisen tavoitteeseen, eikä keinoihin joilla tavoitteeseen päästään.
”Näin ei kuitenkaan välttämättä käy, koska päätökset ovat perimmiltään kansallisia. Esimerkiksi Saksalla on omat hiiliteollisuuteen liittyvät intressinsä. Ranskalla taas on ydinvoimamaana omat intressinsä, ja meillä Suomessakin omamme esimerkiksi puuhun perustuvan biomassan suhteen. Suuri kysymys on myös se, pitävätkö kansalliset sopimukset, kun hallitukset vaihtuvat”, Kaskela sanoo.
Työeläkeyhtiö Varma suuntaa sijoituksiaan vähäpäästöisille toimialoille ja sellaisiin yrityksiin, jotka hyötyvät ilmastonmuutoksen torjunnasta. Hyötyjiin kuuluu koko uusiutuvan energian tuotannon arvoketju insinööritoimistoista raaka-aineiden toimittajiin ja verkkoinfraa rakentaviin yrityksiin.
Energiayhtiöistä sijoituskohteita ovat sellaiset, joilla on strateginen tavoite muuttaa tuotantorakenteensa vähemmän fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaksi tai sellaiset, joilla fossiilisten osuus on jo pieni. Vuodesta 2015 lähtien Varma on sulkenut suorista osakesijoituksistaan pois energiayhtiöt, joiden tuotannosta yli 30 prosenttia perustuu kivihiileen.
Varma sijoittaa eläkevarojamme ja pyrkii tekemään sen mahdollisimman tuottavasti ja turvaavasti. Sijoittajariskin ottaminen sellaisissa kohteissa, joissa poliittinen sääntely vaikuttaa vahvasti tuleviin kassavirtoihin ei ole Varman tapaisille institutionaalisille sijoittajille houkuttelevaa.
”Mitä enemmän tulevaisuuden kassavirrat pohjautuvat kysyntään ja tarjontaan, ovat siis kaupallisesti muodostuvia, sitä helpompi sijoittajan on niihin liittyvää riskiä sietää. Esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa aurinkosähkön tuotantokustannukset ovat jo niin alhaiset, ettei se tarvitse tukea. Se, että on tultu markkinahintaan, on sijoittajan kannalta hyvä asia. Ei tarvitse miettiä tukitasoja, niiden kestoa tai poliittisia päätöksiä.”
Ratkaisuna päästöjen vähennys vai uusiutuva energia?
Eduskunnassa energia-asioita käsittelevän talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Harri Jaskari (kok.) tunnistaa sijoittajien tuskan.
”Tämä asia on kieltämättä mennyt pilalle koko Euroopan tasolla – on tullut niin paljon erilaisia tukia. Tämä on johtanut siihen, että markkinaehtoisuus on kadonnut kokonaan. Investoijat odottavat, että minkähän tuen tähän voi saada ennen kuin lähtevät investoimaan.”
Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta energiapolitiikan tempoilevuus vähenisi ja ennustettavuus paranisi? Mikä on poliitikon lääke poukkoilun tasoittamiseksi?
”Päästökaupan pitäisi olla se elementti, joka ohjaa voimakkaammin kuin nyt. Tuet pitäisi kohdentaa tutkimukseen, tuotekehitykseen ja teollisen mittakaavan pilotteihin eikä tuotantoon, kuten nyt tehdään.”
Onko tämä realismia, kun ottaa huomioon, että kaikilla mailla on omat intressinsä ja kaikki haluavat tehdä päätöksiään niistä lähtökohdista?
”Luulen, että EU:ssa ollaan lähestymässä yhteistä kuvaa siksi, että kaikissa maissa on ymmärretty, kuinka valtavasti rahaa näihin tuki-instrumentteihin on käytetty. Kaikki myöntävät, että päästökaupalla pitää olla voimakkaammin ohjaava vaikutus eli se, että saastuttaja maksaa. Helpommin toki sanottu kuin tehty, mutta tavoite näyttäisi olevan monessa maassa siihen suuntaan”, Jaskari myöntää.
Suomessa eduskunta hyväksyi hiljattain pitkän hieronnan jälkeen huutokauppaan perustuvan uusiutuvan energian uuden tuotantotuen. Veronmaksajille kalliiksi tulleesta tuulivoiman syöttötariffista päästiin eroon. Tukea voivat tulevaisuudessa saada tuottajat, jotka tekevät sähköä auringosta, biomassasta, biokaasusta ja tuulesta.
Veikkausten mukaan tuulivoima voi olla huutokaupoissa vahvoilla, koska sitä pystytään tuottamaan vähitellen jo ilman tukiaisia. Tuulen ja auringon voittokulku avaa kuitenkin uuden ongelman: mitä tehdään, kun ei tuule tai paista? Tarvitaan säätövoimaa tai tehokkaita sähkön varastointiratkaisuja.
Jaskari ajoi talousvaliokunnassa linjaa, jossa uusiutuvan tuki olisi suunnattu kokonaan uusien teknologioiden, kuten sähkövarastojen kehittämiseen. Nyt 300 miljoonan euron tukisummasta korvamerkittiin vajaa kolmannes siihen.
”Tulos oli kompromissi, mutta ensimmäistä kertaa uusiutuvan energian tukea siirretään nyt uusiin teknologioihin ja pilotteihin.”
Ilmatieteen laitoksen tutkijan ja Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutetun Atte Harjanteen mielestä suuri energiapoliittinen möhläys EU:n tasolla tapahtui, kun luotiin järjestelmä, jossa on rinnakkain päästökauppa ja uusiutuvalle energialle asetetut tavoitteet.
”Tämä loi tilanteen, jossa on kahdet raiteet, jotka voivat olla keskenään ristiriitaiset. Ongelma on se, ettei otettu selkeästi prioriteetiksi päästövähennyksiä. Kysymys on perimmiltään siitä, pyrimmekö vähentämään päästöjä vai siirtymään uusiutuvaan energiaan. Nämä nähdään samana asiana, vaikka ne eivät ole sitä.”
Uusiutuva energia
- Uusiutuvaa energiaa ovat aurinko-, tuuli-, vesi- ja bioenergia, maalämpö sekä aalloista ja vuorovedestä saatava energia.
- Bioenergiaan kuuluvat puuperäiset polttoaineet, biokaasu, kierrätyspolttoaineiden biohajoava osa ja peltobiomassat.
Uusiutuvan energian käyttöön vaikuttavat Suomen omat energia- ja ilmastopoliittiset linjaukset sekä EU:ssa tehdyt päätökset ja direktiivit. Sellainen on esimerkiksi kasvihuonekaasujen vähentämiseen tähtäävä päästökauppadirektiivi. - Suomen tavoitteena oli nostaa uusituvan energian osuus energiankulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on jo saavutettu. Nyt tavoitteeksi on asetettu yli 50 prosentin osuus 2020-luvulla. Kehitystä selittää erityisesti puuhun perustuvan bioenergian käytön voimakas kasvu.
- EU:n tavoitteena on nostaa uusiutuvien energialähteiden osuus EU:n energiakulutuksesta 20 prosenttiin vuoteen 2020 ja vähintään 27 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Lähde: Motiva, Europa EU
Päästöjen vähentämisen nostaminen ykkösasiaksi lisäisi myös sijoittajien kaipaamaa ennustettavuutta.
”Jos energiaratkaisu vähentää päästöjä, se on sijoittajan kannalta hyvä asia ja sillä on oma hintalappunsa. Investoinnilla on silloin selkeä perusta ja julkisiin tukiin liittyvä epävarmuus poistuisi”, Harjanne sanoo.
Helsinki, jonka valtuustossa Harjanne istuu, on hyvä esimerkki siitä, miten ilmastotavoitteet ja uusiutuvan energian tavoitteet lyövät toisiaan poskelle. Keskustalainen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen patistaa Helsinkiä luopumaan hiilivoimaloista. Ainoa realistinen vaihtoehto on puuhun perustuva biovoima. Puu on uusiutuvaa, mutta ei päästötöntä.
”Hanasaaren hiilikasaa pidetään häpeällisenä, ja sitä se varmasti onkin. Olennaista tässä pitäisi kuitenkin olla sen, että kun hiilestä siirrytään pois, mitä tapahtuu päästöille. Tämän pitäisi ohjata päätöksentekoa”, Harjanne sanoo.
Helsingillä on edessään jätti-investoinnit. Kaupunki on sanan mukaisesti puun ja kuoren välissä.
”Edessä on puun polttaminen. Tai sitten Helsinki maksaa todella paljon rahaa, jos vaihtoehtona on esimerkiksi koko lämmityksen sähköistäminen jonkinlaisella lämpöpumppujärjestelmällä”, Harjanne sanoo.
Lyhyesti:
- Energiapolitiikkaa ohjaavat kansalliset intressit, vaalit ja poliittiset kompromissit.
- Energiahankkeisiin pitkäjänteisesti sitoutuva sijoittaja kaipaa ennustettavuutta. Markkinaehtoisuus lisäisi sitä, mutta uusiutuva energia etenee tukien ja politiikan varassa.
- EU:ssa päästökauppa on menettänyt energiaratkaisuja ohjaavan voimansa. Aivan viime aikoina päästöoikeuksien hinta on noussut, ja ohjausvoima saattaa sen myötä elpyä.
- Tilannetta sekoittavat erilaiset EU-tasoiset ja kansalliset uusiutuvan energian tavoitteet ja tuet, jotka ovat keskenään päällekkäisiä ja ristiriitaisia.