Syyskuusta 2018 alkaen EU:n saavutettavuusdirektiivi on edellyttänyt, että viranomaisten ja julkisen hallinnon verkkopalvelut tehdään portaittain saavutettaviksi. Se tarkoittaa töitä saavutettavuuskonsultti Azra Tayyebille.
– Saavutettavuus on tärkeää, sillä ketään ei saisi sulkea pois tai syrjiä. Me olemme kaikki erilaisia ja meillä on erilaiset tavat käyttää teknologiaa. Kun verkkosivu suunnitellaan palvelemaan kaikkia, olemme yhdenvertaisia. Kaikkien tarpeet ovat yhtä tärkeitä, Tayyebi sanoo.
Tayyebi on ollut syntymästään saakka heikkonäköinen ja viimeiset kahdeksan vuotta täysin sokea. Alun perin Iranista kotoisin oleva Tayyebi on työskennellyt Avaava Oy:ssä saavutettavuuskonsulttina vuodesta 2016. Hän tuli Suomeen vajaat kuusi vuotta sitten opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon tietojenkäsittelytieteen maisteriohjelmaan. Tayyebia ovat aina kiinnostaneet Pohjoismaiden ihmisoikeudet, vammaisten oikeudet sekä teknologinen kehitys, mikä oli yksi syy hakeutua juuri tänne.
Ennen Suomeen tuloaan Tayyebi opiskeli tietojenkäsittelyä Mashadissa, Iranissa. Tayyebi kiinnostui tietotekniikasta jo lapsena isänsä työpaikalla, jossa oli tietokone. Tayyebi oli valtavan onnellinen, koska pystyi kirjoittamaan sillä selkeää tekstiä, josta muutkin saivat selvää. Tuolloin vielä heikkonäköisen Tayyebin käsiala ei hänen omien sanojensa mukaan ollut kovin hyvä, ja tietokone auttoi häntä kirjoittamaan.
– Ymmärsin, että jos opiskelen tietotekniikkaa, voin auttaa muitakin, hän kertoo.
Saavutettava verkkopalvelu hyödyttää kaikkia
Avaava auttaa yrityksiä ja muita organisaatioita toteuttamaan saavutettavia verkkopalveluja. Suunnittelun keskeinen periaate on Design for All. Kokonaisratkaisu suunnitellaan kaikille soveltuvaksi ja se toimii riippumatta henkilön toimimisesteestä. Saavutettavaksi suunniteltu verkkopalvelu hyödyttää kaikkia.
Kun Avaavan omia verkkosivuja suunniteltiin, saavutettavuus oli tietysti tärkeä kriteeri. Tayyebi oli mukana suunnittelussa alusta saakka.
Toinen tärkeä Avaavan sivuilta löytyvä ominaisuus on laissakin vaadittava saavutettavuusseloste. Se kertoo, että yritys tietää jonkin kohdan olevan puutteellinen ja sitä yritetään parantaa. Avaavan tapauksessa esimerkiksi sivujen käyttö iPhonella oli hankalaa, joten saavutettavuusselosteessa on kerrottu, miten käyttö onnistuu. Saavutettavuusseloste on Tayyebin mielestä rehellisyyttä käyttäjiä kohtaan ja sitä kautta voi myös antaa palautetta, jos huomaa, että jokin kohta ei toimi.
Saavutettava palvelu on aina erilainen
Tayyebin nykyinen työ koostuu kolmesta osasta: auditoinneista, koulutuksesta ja konsultoinnista. Auditoinnissa raportoidaan asiakkaalle siitä, miten verkkosivusto pärjää saavutettavuuden suhteen ja mitä ongelmia siinä on. Kouluttajana Tayyebi auttaa verkkopalveluprojektien eri vaiheissa olevia ihmisiä tekemään saavutettavia digitaalisia palveluja ja asiakirjoja.
Eniten Tayyebi nauttii kuitenkin konsultin työstä yhdessä verkkosivujen kehitystiimien kanssa.
– Olen ollut aiemmin devaaja, ja ymmärrämme toistemme kieltä. Saavutettava verkkopalvelu on aina erilainen, eivätkä samat ratkaisut sovi kaikille. Kehitystyössä mietimme, miten nettisivun pitäisi toimia ja mitkä ratkaisut siihen sopivat. Esimerkiksi monet verkkosivut ovat nykyään hyvin visuaalisia, ja silloin on mietittävä, miten voidaan säilyttää visuaalisuus niin, että sivut toimivat kaikille, Tayyebi kuvailee.
Saavutettava verkkopalvelu on Tayyebin mielestä sellainen, joka antaa tietoa kaikille ihmisille riippumatta siitä, mitä apuvälineohjelmaa tai laitetta ihminen käyttää tai millainen hänen käyttötaitonsa on. Tayyebi korostaa, että mikään verkkopalvelu ei ole koskaan täydellinen, mutta se voi olla tavoite.
Saavutettavuus on käytettävyyttä
Yleisimmät ongelmat sivustoilla liittyvät otsikoihin ja sivun ylälaidassa oleviin linkkeihin. Jos otsikkohierarkioita ei ole käytetty oikein, ruudunlukija ei osaa tulkita niitä. Jos taas sivun ylälaidassa on paljon linkkejä, pelkän näppäimistön käyttäjä joutuu käymään ne kaikki läpi ennen kuin pääsee sisältöön. Tämä ongelma olisi helposti korjattavissa skip-linkillä, joka hyppää suoraan sisältöön.
– Saavutettavuus on pitkälti käytettävyyttä. Saavutettava verkkosivu toimii paremmin kaikille esimerkiksi mobiilissa.
Tayyebi korostaa myös, että saavutettavuutta kannattaa miettiä heti alusta asti. Silloin sen huomioiminen on paljon helpompaa ja halvempaa. Hän vertaa saavutettavuussuunnittelua valoihin. Sokeana hän itse ei tarvitsisi valoja, joten itseään varten hän ei suunnittelisi niitä esimerkiksi työhuoneeseen. Näkevät työkaverit kuitenkin tarvitsevat valoja, ja ne on paljon helpompi suunnitella rakennusvaiheessa kuin valmiiseen rakennukseen.
Tayyebi on iloinen siitä, että vaikka työtä riittää, saavutettavuudessa ollaan menossa oikeaan suuntaan. Suomessa asian eteen tehdään jo paljon toisin kuin joissain muissa Euroopan maissa.
EU:n saavutettavuusdirektiivi tuli voimaan 2016, ja Suomen hallituksen esitys laiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annettiin 2018. Lakia aletaan soveltaa portaittain tämän vuoden syksystä alkaen. Direktiivin ja lain perusajatus on saada kaikki viranomaisten ja julkisen hallinnon digitaaliset palvelut saavutettaviksi kaikille. Laki koskee myös tiettyjä yksityisen sektorin toimijoita, kuten esimerkiksi eläkevakuutusyhtiöitä.
Azra Tayyebi
- Syntynyt 1987 Teheranissa, Iranissa. Asunut suurimman osan elämästään Mashadissa.
- Opiskellut tietojenkäsittelytiedettä Mashadin ja Itä-Suomen yliopistoissa.
- Työskentelee saavutettavuuskonsulttina Avaavalla.
- Harrastaa maalipalloa, kuuntelee äänikirjoja ja tekee erilaisia käsitöitä, muun muassa keramiikkaa.
Azran Tayyebin vinkit saavutettavuuteen
- Käytä otsikoissa oikeaa otsikkokoodia ja hierarkiaa. Jos teksti ei ole otsikko, mutta haluat korostaa sitä, käytä tyylikoodia.
- Tarkista, onko värien kontrasti riittävä.
- Kuvissa pitäisi olla tekstivastine eli alt text. Se pitäisi kertoa, mikä on kuvan tavoite ja mitä tietoa näkevä ihminen saa. Tämä ei ole aina sama asia kuin se, mitä kuvassa on.
- Jos kuva on pelkkä koriste, sokean ei välttämättä tarvitse tietää siitä. Voit testata tämän antamalla toiselle henkilölle luettavaksi pelkän tekstin ja katsoa, ymmärtääkö hän kaiken ilman kuvaa.
- Jos kuva on linkki, kerro, mitä tapahtuu, jos linkkiä klikkaa.
- Jos teet uuden verkkosivun, ota saavutettavuusasiantuntija alusta asti mukaan suunnitteluun.
- Jos verkkosivu on jo olemassa, teetä auditointi siitä, miten nettisivu pärjää. Koulutuksesta ja konsultoinnista saat apua siihen, miten asiat tehdään jatkossa oikein.
- Asiakirjoilla on saavutettavuuden suhteen samat perusvaatimukset kuin verkkosivuillakin. Tarkista myös niiden otsikoinnit ja miten esimerkiksi lomakkeiden täyttö onnistuu.
Avaava Oy
- Tarjoaa ratkaisuja digitaalisten palvelujen ja viestinnän saavutettavuuteen sekä rakennetun ympäristön esteettömyyteen ja opastesuunnitteluun.
- Avaava aloitti toimintansa 2009 Karanttia Oy:n liiketoimintayksikkönä. Avaava Oy perustettiin 2016, toimisto Helsingissä.
- 11 asiantuntijaa: koulutettuja esteettömyyskartoittajia ja kansainvälisesti sertifioituja saavutettavuusauditoijia.