Kun yritys ja liiketoiminta lähtevät kasvamaan vauhdilla, voi työ temmata mukaansa ja oma jaksaminen olla koetuksella. Miten koronavuoden keskellä uskaltaa ostaa oman yrityksen? Millaisia ominaisuuksia yrittäjäkumppanissa tarvitaan? Miten yrittäjä tunnistaa ylikuormituksen ja miten siitä selvitään?
Varma tulevaisuus -podcastissa pureudutaan Maaret Kallion johdolla yrittäjyyteen, työhön ja elämänmakuisiin tarinoihin yrittäjyyden polulta. Toisessa jaksossa kiinteistönvälitysyrittäjät Kasimir Virtanen ja Juha Heino kertovat oman yrittäjätarinansa.
Yrittäjiksi keskellä koronavuotta
Kun huhtikuussa 2020 koronapandemia sulki koko Suomen, Virtanen ja Heino tekivät toisin – he ryhtyivät yrittäjiksi. Kun kokenut kiinteistönvälittäjäkaksikko osti House Asunnot Lahti -yrityksen, Lahdessa ja sen lähikunnissa tunnetun kiinteistönvälittäjän koko liiketoiminta ja brändi siirtyivät heille.
Yrittäjäksi ryhtyminen keskellä koronapandemiaa vaati Virtasen mukaan vahvaa itseluottamusta.
– Uskoimme omaan tekemiseemme. Saimme niin vahvan brändin ja nimen Lahden seudulla, ettei tarvinnut pelätä ollenkaan, kertoo Virtanen.
Virtasen ja Heinon yhteinen taival sai alkunsa työtoveruudesta samassa kiinteistönvälitysyhtiössä. Eri sukupolvia edustavan kaksikon osaaminen ja ominaisuudet täydentävät toisiaan ja tuovat vahvuutta ja voimaa yhteistyöhön.
– Kun päätimme huhtikuussa ostaa yrityksen, kaikki kävi todella nopeasti. Keskustelimme hyvin avoimesti ja olimme alusta asti samoilla linjoilla, miten kaupat tehdään ja miten siitä eteenpäin toimitaan, Heino kertoo.
Hidastaminen avasi silmät
Bisneksen pyörittäminen vaatii hartiavoimia, eikä intohimotyössä lasketa työtunteja. Heinon mukaan kiinteistönvälitysalalle on tyypillistä, ettei kelloa katsota, vaan töitä tehdään silloin, kun niitä on. Keväällä 2020 koronapandemia alkoi näkyä kiinteistövälityksessä niin, että julkisten näyttöjen sijaan oli keskityttävä henkilökohtaisiin tapaamisiin asiakkaiden kanssa.
– Kalenteri oli niin täynnä, etten muista, koska viimeksi on ollut, Heino kertoo.
Poikkeusaikana tutut hengähdyskeinot, kuten monet urheiluharrastukset tai ulkomaan lomamatkat olivat tauolla. Näin ollen aiemmin rentoutumiseen käytetty aika kului nyt sekin työhön. Syksyllä Heino joutui lyömään hanskat pöytään ja myöntämään, ettei hän enää jaksa. Pitkään jatkunut ylikuormitus ja stressi alkoivat näkyä väsymyksenä ja virheinä työssä. Myös Virtanen kertoi huomanneensa yhtiökumppanin uupumuksen jo viikkoja aiemmin.
Hidastaminen oli Heinon mukaan lopulta melko helppoa, kun itselle myönsi, että nyt on pakko jarruttaa.
– Kun itse menee siihen oravanpyörään, että koko ajan vaan tapahtuu, ja kokee itsensä niin tärkeäksi, ettei pysty olemaan poissa missään tilanteessa.
Hidastaminen avasi Heinon silmät. Kun yritystoimintaa saattoi katsella hetken ulkopuolelta, huomasi, että hyvän yhtiökumppanin ja tiimin tuella kauppa käy yhtälailla kuin aiemminkin, vaikka itse ei ole mukana.
– Oli hienoa huomata, että yritys voi hyvin, vaikka itse ei voi, Heino kertoo.
Kuuntele, miten Heinon vetäytyminen taka-alalle vaikutti yrityksen toimintaan ja antoi tilaa ja vastuuta muille osaajille. Ja miten yrittäjät aikovat tulevaisuudessa kehittää yritystoimintaa ja koko kiinteistönvälitysalaa.
Varma tulevaisuus -podcast
Kolmiosaisessa Varma tulevaisuus -podcastissa pureudutaan psykoterapeutti Maaret Kallion johdolla yrittäjyyteen, työhön ja elämänmakuisiin tarinoihin yrittäjyyden polulta. Korona-ajan jälkeen moni kaipaa työelämään vakautta, innostumista sekä kestäviä tapoja ylläpitää työkykyä.
Miten koronavuoden keskellä uskalsi ostaa oman yrityksen? Entä mistä tunnistaa hyvän yrittäjäkumppanin? Miten yrittäjä jaksaa töissä, kun oma yritys kasvaa vauhdilla? House Asunnot Lahti -kiinteistövälitysyritystä pyörittävät Kasimir Virtanen ja Juha Heino kertovat oman tarinansa psykoterapeutti Maaret Kallion haastattelussa.