Lempeää mutta tiukkaa ohjausta – nuoren paluu töihin uupumuksen jälkeen

Syksyllä 2019 Sara Sipilällä oli monta syytä iloita. Oli omat häät, tuore raskaus ja mukavasti haastava työ. 27-vuotias Sipilä oli järjestämässä seuraavalle tammikuulle NUORI2020-tapahtumaa Suomen nuorisoalan kattojärjestössä Allianssissa. Ilmoittautumisia oli tullut jo toista tuhatta. Työtahti kiihtyi. Sitten tuli keskenmeno.

– Työpäivät venyivät entisestään. Siinä tilanteessa oli ehkä helpompaa olla töissä kuin kotona, Sipilä pohtii.

Joulun alla Sipilän työpari kysyi, onko kaikki hyvin. Vasta silloin Sipilä ymmärsi, että jatkuva väsymys ja ärtymys olivat merkki suuremmasta ongelmasta kuin pelkästä paineesta, jota suuren tapahtuman edellä tuppaa kertymään. Jouluna hän ei jaksanut paistaa kinkkua eikä kävellä edes mökkitien pätkää. Vuodenvaihteessa hän otti yhteyttä työterveyshuoltoon, jossa todettiin työuupumus ja keskivaikea masennus. Lääkäri määräsi hänet sairauslomalle.

– Minua pelotti soittaa töihin ja sanoa, että en hoida loppuun työtä, josta olin vastannut yli vuoden ajan. Oli myös vaikea myöntää itselleni, että en selviä. Siksi avun hakeminen pitkittyi.

Sipilän silloinen esihenkilö Jonna Laitinen raivasi tilaa kalenteriinsa ja hyppäsi mukaan tapahtumatiimiin. Kun suurtapahtuma oli hoidettu, hän alkoi valmistella Sipilän paluuta töihin. Hän valitsi työkaluja Varman varhaisen tuen mallista, johon hän oli tutustunut koulutuksissa.

– Erityisesti lomake, joka tukee huolen puheeksi ottamista, auttaa perehtymään henkisiin voimavaroihin. Halusin varmistaa, millaisiin töihin Sara pystyy palatessaan, jotta ei lähdetä liikkeelle liian nopeasti, Laitinen kertoo.

Sipilä ja Laitinen kävivät ensimmäiset voimavarakeskustelut kolme kuukautta kestäneen sairausloman loppupuolella. He jatkoivat niitä päivittäin, kun työt alkoivat osa-aikaisesti huhtikuussa 2020.

– Jonna oli tehnyt minulle tehtävälistan Exceliin. Kävimme sen läpi joka päivä, enkä saanut ottaa muita tehtäviä. Opettelin työn tekemistä ihan uudestaan. Opettelin myös kestämään sitä, että en pysty pitämään ihan kaikkia palloja ilmassa yksin, Sipilä kertoo.

Kesäloman jälkeen työt jatkuivat kokoaikaisesti ja itsenäisesti, mutta Sipilä jatkoi tehtävälistan käyttöä, ja myös Laitinen seurasi sitä. Tilannekatsaukset harvenivat.

– Syksyllä aloitin myös terapian. Terapiaan hakeutuminen olisi hyvinkin voinut jäädä, jos olisin joutunut järjestämään sen yksin. Sain siihen tukea työterveyshuollon psykologilta, joka oli auttanut paljon sairausloman alusta alkaen.

Sipilän mukaan toipumista ja töihin paluuta helpotti esihenkilön ja psykologin ohella työkavereiden myötätuntoinen asenne, vaikka he pysyttelivätkin sovitusti taustalla koko sairausloman ajan.

– Kun palasin töihin, oli tärkeää huomata, että työkaverini pitivät minua edelleen ihan täysin ammattilaisena. Sen myötä pystyin itsekin luottamaan siihen, että ammattitaitoni ei ollut kadonnut, vaikka toimintakykyni oli hukassa, Sipilä sanoo.

Laitinen pitää tapausta hyvänä esimerkkinä avoimuuden voimasta työyhteisössä.

– Sain Saralta luvan puhua avoimesti työuupumuksesta, kun hän jäi sairauslomalle. Näin pystyimme tiimissä juttelemaan muun muassa siitä, miten tapahtumaa edeltävä stressi eroaa vakavasta uupumisesta, Laitinen kertoo.

Nyt kaksi vuotta töihin paluunsa jälkeen Sipilä on jälleen kotona, tällä kertaa yksivuotiaita kaksosiaan hoitamassa.

– Palaan elokuussa töihin. Nyt jännittää se, että Jonna on vaihtanut työpaikkaa ja minulla on uusi esihenkilö, jota en tunne. Tunnen kuitenkin omat rajani paremmin kuin ennen ja ymmärrän, että omasta työkyvystä huolehtiminen on tärkeä osa työtäni, Sipilä toteaa haastattelussa kesäkuussa.