Muistisairas puoliso soittaa kesken palaverin, vaikka juuri puhuttiin. Vastaanko? Isän lääkäri tarjoaa puhelinaikaa keskelle työvuoroa. Saanko vaihdettua vuoron? Huonokuntoinen äiti on lähetetty sairaalasta tyhjään kotiin. Voisinko ottaa pari lomapäivää?
Tällaisia ajatuksia pyörittelevät yhä useammat suomalaiset.
– Työn ja läheishoivan yhdistelmä koskettaa jo joka kolmatta työikäistä suomalaista. Hoivaajia on noin 700 000, ja määrä varmasti lisääntyy lähivuosina, sanoo asiantuntija- ja kansalaisjärjestö Maria Akatemian hankepäällikkö Siru Jokimies.
Läheishoivalla Jokimies tarkoittaa tiivistä hoivaa tai satunnaisempaa asioiden hoitamista ja arjen askareissa avustamista. Hoivaa ja tukea tarvitseva läheinen voi olla esimerkiksi oma puoliso, vanhempi, aikuinen lapsi tai ystävä.
– Moni pitää läheisen auttamista luonnollisena osana ihmissuhdetta. Siihen ei liity erityistä hoivaajan statusta. He taiteilevat hyvinkin notkeasti eri tehtävissä eivätkä välttämättä tunnista tai tiedosta olevansa läheishoivaajia. He ehkä havahtuvat vasta, kun oman jaksamisen rajat ylittyvät, Jokimies sanoo.
Läheishoiva jää helposti näkymättömäksi. Jokimies pitää tärkeänä, että läheishoivan olemassaolo tunnistettaisiin laajasti, koska työn ja hoivan yhdistäminen voi olla hyvinkin kuormittavaa. Se voi aiheuttaa stressiä ja väsymystä, mikä heijastuu niin hoivaajan työhön kuin muuhunkin arkeen.
– Parhaimmillaan läheishoiva voi antaa myös onnistumisen kokemuksia ja merkityksellisyyttä, ja sekin heijastuu koko elämään.
Maria Akatemian hankepäällikkö Siru Jokimies korostaa, että itsetuntemus on tärkeää läheishoivaajalle. Se auttaa esimerkiksi tunnistamaan oman jaksamisensa rajat ja löytämään lisää voimavaroja.
Vertaistukea ja joustoa työajoissa
Läheishoivaajat saavat joskus hyvää tarkoittavia vinkkejä. ”Jätä sekava isä päivystykseen.” ”Sulje puhelin.”
– Monet läheishoivaajat kuitenkin kokevat, että vaihtoehtoa ei oikein ole tai jos on, siitä seuraa katastrofi, sanoo sosiaalipsykologian tutkija Mia Silfver Helsingin yliopistosta.
Silfver on tutkinut läheishoivaajien kokemuksia haastatteluin ja kyselylomakkein. Hän huomasi, että moni läheishoivaaja kaipasi vertaistukea ja koki saavansa sitä jopa tutkimukseen liittyvistä haastatteluista, koska ne tehtiin ryhmissä. Hoivaajat pystyivät jakamaan kokemuksiaan esimerkiksi riittämättömyyden tunteesta, mutta yhtä lailla myös keinoista rentoutua.
– Moni kertoi saavansa tukea myös työpaikalta. Oli lyhennettyä työaikaa, joustavaa vapaiden käyttöä ja etätöiden tekemistä. Oli myös lämpimiä työyhteisöjä, joissa elämästä voi keskustella enemmänkin, Silfver kertoo.
– Toki osalla oli huonojakin kokemuksia. Työkaverit olivat kateellisia aivoinfarktista toipuvan puolison hoivaajalle, koska tämä sai neuvoteltua lomat niin sujuvasti.
Ryhmäkeskusteluissa läheishoivaajat ovat jakaneet kokemuksiaan muun muassa riittämättömyyden tunteesta ja toisaalta antaneet hyviä rentoutumisvinkkejä, kertoo sosiaalipsykologian tutkija Mia Silfver Helsingin yliopistosta.
Tukea töihin vai töistä luopuminen?
Omaistoiminnan kehittäjänä Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:ssä työskentelevä Soili Hyvärinen nimittää kaikkea läheishoivaa omaishoidoksi riippumatta siitä, saako hoivaaja kunnalta omaishoidon tukea vai ei.
Hän korostaa, että jokainen hoivatilanne on erilainen. Siksi ei ole olemassa yhtä täydellistä jouston mallia.
– Hyvä lähtökohta on monesti esimies, joka tiedostaa ja ymmärtää, mitä omaisen hoitaminen tarkoittaa. Työpaikkojen jousto ei kuitenkaan pelkästään riitä. Pitäisi olla myös enemmän erilaisia hoivapaikkoja, joissa esimerkiksi muistisairas omainen voisi olla mukavasti omaishoitajansa työpäivän ajan, Hyvärinen sanoo.
Osa hoivaajista ratkaisee tilanteen jättäytymällä pois työelämästä. Hyvärinen kehottaa harkitsemaan tarkkaan ennen päätöstä.
– Moni työikäinen omaishoitaja sanoo, että työ on heidän voimavaransa. Se tuo muuta ajateltavaa, toisenlaista vastuuta ja myös kevyitä keskusteluja työkavereiden kanssa, Hyvärinen kertoo.
Hän tietää myös, että hoivavuosien jälkeen voi olla vaikeaa päästä takaisin työelämään.
– On myös yhteiskunnallisten resurssien tuhlaamista, että korkeasti koulutetut ihmiset, tyypillisesti naiset, jäävät vuosiksi kotiin sen sijaan, että he saisivat tukea työn ja hoivan yhdistämiseen.
Itsetuntemus läheishoivaajan tukena
Palveluneuvontaa ja henkistä tukea tarjoavat muun muassa omaishoitajayhdistykset. Lisäksi Maria Akatemia tarjoaa 40–65-vuotiaille työssäkäyville läheishoivaajille yksilökeskusteluja sekä ohjattuja vertaisryhmien tapaamisia. Tämä palvelu on osa Maria Akatemian ja Miina Sillanpään Säätiön kolmivuotista yhteishanketta Läheisenä työelämässä, joka alkoi viime keväänä.
– Meidän asiakkaamme ovat erittäin motivoituneita yhdistämään läheishoivan ja työn. Tähän tarvitaan toki myös työnantajien tukea. Pyrimme viemään viestiä eteenpäin yhteistyössä monien eri toimijoiden, kuten esimerkiksi työeläkeyhtiö Varman kanssa, Jokimies kertoo.
Maria Akatemian yksilö- ja ryhmäkeskusteluiden yksi tavoite on saada ihmiset pysähtymään ja tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja löytämään voimavaroja työn ja läheishoivan yhdistämiseen.
– Itsetuntemus on aivan keskeinen taito työelämässä ja myös muussa elämässä, ja se vaikuttaa vahvasti hyvinvointiin. Esimerkiksi vanhempiaan yksin hoivaava henkilö on saattanut ottaa vastuunkantajan roolin jo nuorena eikä osaa sanoa ”ei” sisaruksilleen eikä myöskään esimiehelleen ja kollegoilleen. Hän oppii asettamaan omia rajoja vasta tultuaan tietoiseksi taipumuksestaan.
Läheisenä työelämässä -hanke tarjoaa vertaistukea työssäkäyvälle läheishoivaajalle
Maria Akatemian ja Miina Sillanpään Säätiön Läheisenä työelämässä -hanke tarjoaa tietoa ja tukea 40–65-vuotiaille työelämän ja läheishoivan yhteensovittamiseksi. Läheishoiva voi olla esimerkiksi iäkkäiden vanhempien, puolison, erityislapsen tai muun läheisen fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista tukemista ja niihin liittyvistä tarpeista huolehtimista. Vuoteen 2024 jatkuvassa hankkeessa tarjotaan keinoja voimavarojen ja arjen kuormitustekijöiden tunnistamiseen, ja toiminta on maksutonta ja valtakunnallista.
Varma on mukana hankkeessa läheishoivailmiön ja hankkeen tunnetuksi tekijänä: kyseessä on merkittävä työkyvyn kuormitustekijä, jonka vaikutusten ennaltaehkäisyyn on tärkeää kiinnittää huomiota.