Uusi ammatti uupumuksen jälkeen työssävalmentajan tuella

– Aloin uupua jo ensimmäisenä työvuonna sen jälkeen, kun olin valmistunut äidinkielen opettajaksi. Olin joka vuosi poissa töistä uupumuksen takia; ensin viikkoja, sitten kuukausia. Aluksi stressi oli henkistä, mutta vähitellen kroppakin alkoi pettää. Lopulta jäin useammaksi vuodeksi kotiin kuntoutustuen varaan, 33-vuotias Suvi-Tuuli Leinonen kertoo.

Kerättyään voimia Leinonen kokeili vapaaehtoistyötä ja osallistui kuntouttavaan työtoimintaan kynttilätehtaalla.

– Halusin kokeilla, pystynkö ylipäänsä heräämään aamulla ja lähtemään töihin.
Läpäistyään testinsä Leinonen rohkaistui selvittämään, millainen työ hänelle todella sopisi. Oli ammatillisen kuntoutuksen vuoro.

Leinonen valitsi ammatillisen kuntoutuksen muodoksi yksilöllisen työssävalmennuksen eli IPS-mallin, jota Varma pilotoi yhteistyössä valmennusyhtiö Spring Housen kanssa. Elokuussa 2021 Leinonen tapasi työssävalmentajansa ensimmäisen kerran. Siitä alkoi tiivis yhteydenpito.

– Tutustuimme toisiimme ja kävimme läpi työhistoriaani ja kiinnostukseni kohteita. Katsoimme boksin ulkopuolellekin, mutta tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että minun kannattaa hyödyntää kokemustani opettajana.

Valmentaja löysi Leinoselle palkattoman työkokeilupaikan koulunkäynnin ohjaajana valmistavassa opetuksessa, jota maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret saavat ennen perusopetukseen siirtymistä. Työympäristö oli tuttu, koska Leinonen oli opettanut suomea paitsi äidinkielenä myös toisena kielenä.

– Alussa jännitti, miten jaksaisin yhtäkkiä tehdä töitä 20 tuntia viikossa. Olin niin monta kertaa pettynyt, kun aina se uupumus tuli. Mutta tällä kertaa ei tullut. Sain kokea ammatillisen itsetunnon nousun. Tuli tunne, että pystyn ja jaksan.

Leinosen mukaan työkokeilu osoitti, että koulu tai oppilaat eivät uuvuttaneet häntä vaan pikemminkin opettajan työ kaikkine vastuineen.

Kun viiden kuukauden palkaton työkokeilu loppui, alkoi kahden kuukauden palkallinen kokeilu toisessa koulussa. Työaika oli siinä vaiheessa jo 30 tuntia viikossa.

Vuoden valmennuksen jälkeen syksyllä 2022 Leinonen aloitti koulunkäynnin ohjaajana vielä kerran uudessa koulussa, mutta sillä kertaa jo aivan tavallisena työntekijänä 30 tunnin työajalla. Paikankin hän haki itse.

Voisi kuvitella, että valmentajan tehtävä olisi tässä kohtaa suoritettu. Leinonen pitää kuitenkin erittäin hyödyllisenä, että yhteys valmentajaan säilyy tarvittaessa jopa kaksi vuotta.

– Valmentajani tuntee minut parhaiten. Haluan edelleen puhua hänen kanssaan haasteista ja onnistumisista. Hän on opettanut minua tunnistamaan voimavarojani ja luomaan rajoja. Jos olisin aloittanut työkokeilut itsekseni, olisin pian kiihdyttänyt liikaa ja taas uupunut. En usko, että olisin nyt tässä ilman valmentajan tukea.

Leinosen vointia seurasi valmentajan ohella hänen äitinsä, joka piti itsekin yhteyttä valmentajaan.

IPS-mallissa on keskeistä, että lähipiirin lisäksi myös valmennettavan hoitotaho eli esimerkiksi terapeutti tai lääkäri saadaan mukaan yhteistyöhön. Varman IPS-pilottia tutkinut sosionomian opiskelija Tuomo Perälä näkee, että hoitotahon osallistumisessa olisi vielä keskimäärin parantamisen varaa.

– Perinteisessä ammatillisessa kuntoutuksessa hoitotahon osallistumista ei ole tarvittu, koska työkokeilu tapahtuu usein vasta kuntoutumisen jälkeen. Sen sijaan IPS-mallissa työkokeilua pidetään osana toipumista ja kuntoutusta, Perälä toteaa.

Perälä on tehnyt IPS-pilotista opinnäytetyönsä Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Perälä haastatteli kuutta mielenterveyskuntoutujaa, jotka osallistuivat Varman IPS-pilottiin ja olivat jo palkallisessa työssä. Hänen tavoitteenaan oli tunnistaa asioita, jotka olivat vahvistaneet kuntoutujien kokemusta osallisuudesta ja toimijuudesta.

Osallisuudella Perälä tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että ihminen tuntee kuuluvansa johonkin, esimerkiksi työyhteisöön. Toimijuus puolestaan kuvaa kykyä toimia aloitteellisesti ja vaikuttaa omiin asioihinsa.

– Osallistujat olivat tyytyväisiä tai hyvin tyytyväisiä palvelun sisältöön. Tyypillisin palaute oli se, että työssävalmentajilla on ammattitaitoa ja herkkyyttä tukea osallistujaa. Kyse oli siis pitkälti luottamussuhteesta, jonka valmentajat pystyivät luomaan.

Perälän mukaan osallistujat arvostivat erityisesti sitä, että heitä ei määrätty tiettyyn työkokeiluun vaan he pääsivät itse vaikuttamaan.

– Moni sai hyviä kokemuksia myös työyhteisön tuesta sekä merkityksellisestä työstä. Heidän hyvinvointinsa ja toiveikkuutensa lisääntyivät. Moni oivalsi, että sairaus ei estäkään työelämässä olemista. On vain löydettävä oikeat keinot ja oltava armollinen itseään kohtaan, Perälä korostaa.