Yritysten kasvu luo työpaikkoja ja hyvinvointia – Varma on kasvuyritystoimijoiden luottokumppani

Yritysten kasvu luo työpaikkoja ja hyvinvointia. Varmalle on tärkeää tukea kasvuyrittäjyyttä ja kasvuun rohkaisevaa yrityskulttuuria. Kasvun yhteiskunnallisten hyötyjen vuoksi Varma tekee yhteistyötä myös kasvuyritystoimijoiden kanssa. Yhteistyö Kasvu Openin kanssa käynnistyi vuonna 2016, ja yhteistyö Kasvuryhmän kanssa alkoi vuotta myöhemmin.

Varman suurista ja keskisuurista yrityksistä vastaava johtaja Vesa Pörhölä sanoo, että kasvuyritysten tukeminen on tärkeää eläkeyhtiölle. Varma tukee kasvuyrityksiä usealla eri tasolla. Varma on KasvuOpenin kaltaisten kasvuyritystoimijoiden kumppanina ja kannustaa lisäksi omia työntekijöitään vapaaehtoistyöhön kasvuyritysten parissa. Varmalle on myös tärkeää pyrkiä ylläpitämään kasvuyritysten työntekijöiden työkykyä, ja joissain tilanteissa Varma voi olla sijoittajana mukana tukemassa jo pidemmälle edenneiden yritysten matkaa esimerkiksi pörssiin tai vaikka laajemmillekin kansainvälisille kasvuareenoille.

– Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta kasvuyritysten tukeminen on todella tärkeää. Yritysten kasvu parantaa Suomen taloudellista kokonaistuotantoa luoden työpaikkoja ja sitä kautta hyvinvointia. Haluamme olla tukemassa tätä omalta osaltamme, joten kyllä meillä sellainen bruttokansantuotteen kasvattamismalli on vahvasti Varman DNAssa, Pörhölä sanoo.

Varma voi olla myös sijoittajana tukemassa suomalaisia yrityksiä niiden kasvussa, kun siihen on sijoitustoiminnan näkökulmasta edellytyksiä. Pörssin ulkopuolella Varma on mukana sekä erilaisissa pääomarahastoissa että suorissa yksittäisiin yhtiöihin tehtävissä sijoituksissa. Erityisesti pienemmät aikaisen vaiheen sijoitukset painottuvat rahastoihin ja myöhemmässä vaiheessa Varma on valikoidusti mukana myös suorana omistajana kasvuyhtiöissä.

– Sijoittaminen kasvuyrityksiin hyödyttää koko Suomea. Kun pystymme tuottamaan hyvää tänne, se luo lisää työpaikkoja ja tukee eläkejärjestelmämme kestävyyttä. Totta kai meidän täytyy yrittää edistää myös Suomen etua, jotta uudet työpaikat syntyisivät nimenomaan Suomeen, Pörhölä tunnustaa.

Varman suurista ja keskisuurista yrityksistä vastaava johtaja Vesa Pörhölä

Oppeja kasvuyrityskentän koko kaaresta

Varma on kasvuyritystoimijoiden, Kasvu Openin ja Kasvuryhmän, pitkäaikainen yhteistyökumppani. Pörhölä sanoo, että suorat kontaktit, jotka syntyvät kasvuyrityksiin kumppaneiden kautta, auttavat Varmaa ymmärtämään paremmin kasvuyritysten arjen haasteita.

– Kasvuyritystoimijoiden kautta opimme ymmärtämään yrittäjää, sitä henkilöä, joka on haasteiden ääressä, eikä vain Y-tunnusta. Haluan edistää Varman toimintaa koko ajan inhimillisempään suuntaan, eli miettimään ihmisiä, jotka tekevät siellä taustalla töitä, Pörhölä sanoo.

Yhteistyötä Kasvu Openin ja Kasvuryhmän kanssa Pörhölä kuvaa ketjumaiseksi kokonaisuudeksi.

Kasvu Openin kautta yhteistyö ja sparraus keskittyy kasvutahtoiseen pk-yrityskenttään. Kasvuryhmän kanssa kumppanuuden avaintekijä on vertaisoppimisen mahdollistaminen midcap-kokoluokan yrityskentässä.

– Tässä kokonaisuudessa me olemme mukana tukemassa kasvuyrityskenttää aina siitä vaiheesta, jossa yritys vielä miettii omistajarakennetta tai pörssiin listautumista, aina siihen, kun yritys kasvaa isoksi, Pörhölä summaa.

Varman asiakkuuspäällikkö Kirsti Wall ja Concep Lead Satu Järnefelt keskustelevat KasvuOpenin Teo Tarrin kanssa

Tukea ruohonjuuritason toimijoiden kautta suoraan kasvuyrityksiin

Varma tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden vapaaehtoistyöhön muun muassa Kasvu Openin tuottamissa, yrityksille maksuttomissa sparrausohjelmissa. Ohjelmissa Varman asiantuntijat ja osaajat tapaavat yritysten edustajia ja auttavat heitä ratkaisemaan kasvun haasteita.

Pörhölä kokee, että Varman sparraajien mieli avartuu jokaisen sparrauksen jälkeen.

– Sparrauksissa tavataan ihmisiä kasvokkain, ratkotaan haasteita ja koetaan positiivisia juttuja. Onhan se ihan mahtavaa. Näen, että meidän sparraajien ajattelutavassa on selvästi tapahtunut muutosta. Jotenkin se ymmärrys yrittäjiä kohtaan on lisääntynyt, kun nähdään vähän sitä muutakin kuin pintaa, Pörhölä muotoilee.

Yhteistyö kasvuyritystoimijoiden kanssa on hedelmällistä molempiin suuntiin. Henkilökohtaiset tapaamiset asiantuntijoiden kanssa ovat yrittäjille arvokkaita, sillä sparrauksissa edetään aina yrittäjän ehdoilla.

Mitä kasvu vaatii johtajalta? -webinaari 25.9.

Varman Vesa Pörhölä on mukana myös KasvuOpenin 25.9. järjestettävässä webinaarissa "Mitä kasvu vaatii johtajalta?".

Tutustu webinaariin ja ilmoittaudu mukaan

Kasvun tukena

Kasvu Open

Kasvu Open järjestää sparrausohjelmia yrityksille. Sparraus on yrityksille maksutonta. Maksuttoman sparrauksen tekevät mahdolliseksi yhteistyökumppanit ja vapaaehtoistyötä tekevät sparraajat. Vuonna 2018 Kasvu Open vastaanotti Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä. Samana vuonna Kasvu Open vastaanotti European Enterprise Promotion Award -palkinnon (EEPA) Euroopan komissiolta. Kasvu Open on Suomalaisen työn liiton jäsen, ja sillä on Yhteiskunnallinen yritys merkki.

Kasvuryhmä

Kasvuryhmä on keskisuurten kasvuyritysten yhteisö, jossa yritykset "lupaavat törkeesti" ja sparraavat avoimesti vertaistensa kesken. Yhteisössä jaettu kasvutahto ja rohkeat teot edistävät koko Suomen kestävää kasvua. Vuonna 2022 Kasvuryhmä vastaanotti Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä