Varman asiakkaat saavat eläkepäätöksensä nopeasti. Eläketurvakeskuksen tammi-syyskuun tilastojen mukaan käsittelemme eläkehakemukset 5 päivää nopeammin kuin alalla keskimäärin. Tämä siitä huolimatta, että eläkehakemusten määrä on kasvanut viime vuodesta.
- Seuraamme eläkehakemusten tilannetta päivittäin, ja tuoreimpien lukujen mukaan käsittelyaika on lokakuussa edelleen lyhentynyt, eläkepalvelujohtaja Tarja Syvälä sanoo.
Osittaisen vanhuuseläkkeen päätöksen voi saada jopa samana päivänä
Vanhuuseläkepäätöksen asiakkaamme saa keskimäärin 29 päivässä. Päätöksen voi saada jo muutamassa päivässä, jos kaikki tarvittavat tiedot ovat hakemuksen saapuessa olemassa. Usein joudumme kuitenkin odottamaan työnantajalta viimeisiä ansiotietoja eläkkeenlaskentaan, ja tämä pidentää odotusaikaa.
Uuden, suosituksi osoittautuneen osittaisen vanhuuseläkkeen päätöksen asiakas keskimäärin 4 päivässä, usein jopa samana päivänä, kun hakemus on saapunut. Työkyvyttömyyseläkkeen osalta käsittelyaikamme on 36 päivää. Kuntoutuspäätöksen asiakas saa meiltä 15 päivässä. Perhe-eläkehakemuksen käsittelemme 8 päivässä.
Ohjelmistorobotti käytössä rutiinimaisissa työvaiheissa
Sujuvan eläkekäsittelyn taustalla ovat hyvin toimiva tietojärjestelmä, hiottu prosessi, jonka kehittämisessä on hyödynnetty Lean-menetelmää, sekä osaavat asiantuntijamme. Tänä vuonna olemme laajentaneet myös automaation ja ohjelmistorobotiikan hyödyntämistä.
- Osa eläkehakemuksista kulkee käsittelyjärjestelmän läpi ilman ihmistyötä. Ohjelmistorobottia taas käytämme eläkehakemusten alkukäsittelyssä esimerkiksi tiedonhankinnassa. Robotti tekee tehokkaasti rutiinimaisia, mutta tarkkuutta vaativia työvaiheita vapauttaen asiantuntijoidemme työtä vaativampaan asiakaspalveluun, Tarja Syvälä kertoo.
Myös asiakas itse voi vaikuttaa eläkepäätöksensä nopeuteen.
- Kannattaa suosia sähköistä hakemusta, koska silloin tiedot siirtyvät verkkopalvelusta suoraan hakemusten käsittelyjärjestelmään. Noin 60 % eläkehakemuksista tulee meille tällä hetkellä sähköisinä, ja määrä kasvaa jatkuvasti.