Uutista on päivitetty viimeksi 30.3. klo 11.50. Ajankohtainen tieto löytyy Ohjeita koronatilanteessa -sivulta.
Vakuutuspalvelun asiakaspalvelumme on ruuhkautunut koronatilanteeseen liittyvän neuvontatarpeen vuoksi. Pyri hoitamaan kaikki vakuutus- ja maksuasioihin liittyvät muutokset ensisijaisesti asiointipalvelumme kautta.
Muut asiakaspalvelumme palvelevat normaalisti.
Työeläkevakuutusmaksut
Minulla on vaikeuksia maksaa TyEL-laskut ajallaan. Mitä voin tehdä?
TyEL-asiakkaanamme sinulla on tavallisesti mahdollisuus kahden kuukauden maksuaikaan TyEL-maksuille. Uuden lisämaksuajan myötä voit pyytää tämän lisäksi enintään kolme kuukautta ylimääräistä maksuaikaa vakuutusmaksuille, jotka perustuvat helmi-toukokuussa maksettaviin palkkoihin. Esimerkiksi maaliskuussa maksamistasi palkoista voit saada maksuaikaa elokuun loppuun asti.
Maksuajalta peritään ainoastaan nykyinen kahden prosentin vakuutusmaksukorko, mutta ei viivästyskorkoa.
Asiointipalvelumme TyEL-laskujen sivuille on lisätty koronatilanteeseen liittyvä maksuaikapyyntö.
Navigointiohje: Kirjaudu asiointipalveluumme – klikkaa TyEL-vakuutus – klikkaa Laskut TyEL-maksuista – Valitse vakuutus, jota pyyntö koskee – klikkaa Korona-maksuaika -välilehti – Valitse itsellesi sopiva maksuaikavaihtoehto – Lähetä pyyntö.
Minulla on vaikeuksia maksaa YEL-laskut ajallaan. Mitä voin tehdä?
- YEL-asiakkaanamme voit pyytää 3 kuukautta lisää maksuaikaa niille maksuerille, joiden eräpäivä on 20.4.-30.6.2020 välisenä aikana. Maksuajalta peritään ainoastaan nykyinen 2 %:n vakuutusmaksukorko mutta ei viivästyskorkoa. Kaikille 20.3. erääntyville YEL-laskuille olemme jo antaneet automaattisesti kuukauden ylimääräistä maksuaikaa.
- Jos haluat lyhyemmän lisämaksuajan, soita asiakaspalveluumme arkisin kello 8-17 numerossa 010 192 100 (ulkomailta soitettaessa +358 10 192 100). Meidät tavoittaa myös chatissa.
- Voit edellytysten täyttyessä käyttää joustoa ja maksaa 10–20 prosentilla pienennettyä vakuutusmaksua. Jousto ei vaikuta pienentävästi Kelan päivärahoihin. Lue lisää YEL-joustosta tai hae joustoa Varman asiointipalvelussa.
- Voit pyytää muuttamaan YEL-maksujen eräkuukausia, kunhan puolet vuoden YEL-maksuista erääntyy ennen 1.8.2020.
Asiointipalvelumme YEL-laskujen sivuille on lisätty koronatilanteeseen liittyvä maksuaikapyyntö.
Navigointiohje: Kirjaudu asiointipalveluumme – klikkaa YEL-vakuutus – klikkaa YEL-maksut, todistukset ja maksuajan pyyntö – klikkaa Korona-maksuaika -välilehti – Valitse itsellesi sopiva maksuaikavaihtoehto – klikkaa Lähetä pyyntö.
Onko TyEL-vakuutusmaksuihin tulossa helpotusta?
TyEL-maksuihin on tulossa helpotusta. Suomen hallitus on 20.3.2020 hyväksynyt työmarkkinajärjestöjen esityksen yksityisen sektorin työnantajien työeläkemaksujen tilapäisestä alentamisesta 2,6 prosenttiyksiköllä koronatilanteen vuoksi. Asian valmistelu on edennyt viime viikolla Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. TyEL-maksun alentaminen toteutunee toukokuun alusta alkaen ja on voimassa vuoden 2020 loppuun.
Muutos alentaisi työnantajan maksuosuutta työeläkevakuutusmaksusta. Alennuksen suuruus olisi 2,6 prosenttia toukokuun ja joulukuun välisellä ajalla maksetuista TyEL:n alaisista palkoista. Se ei vaikuta työntekijän maksuosuuden suuruuteen.
Tilapäinen alennus huomioidaan automaattisesti toukokuussa maksettuihin palkkoihin perustuvissa vakuutusmaksulaskuissa ja siitä eteenpäin.
Maksun alentamiseen käytetään työeläkejärjestelmän EMU-puskuria. Puskuri kartutetaan uudestaan korottamalla työnantajan maksua vuosina 2022–2025 siten, että tilapäisen alennuksen vaikutus kompensoidaan kokonaan.
Maksun tilapäinen alentaminen edellyttää lainmuutosta ja sen valmistelu jatkuu.
Liiketoimintani kärsii ja työskentelyni on vähentynyt. Miten toimin?
Jos liiketoiminnan väheneminen on pysyvää tai huomattavaa pidemmän aikaa, voit hakea muutosta YEL-työtuloosi. Tällöin YEL-maksukin on pienempi. Tee työtulon muutoshakemus kätevästi asiointipalvelussamme.
Huomaathan, että matalampi työtulo voi myöhemmin pienentää Kelan päivärahoja, jos joudut karanteeniin tai sairastut. Se voi myös vaikuttaa oikeuteesi saada työttömyysturvaa. Oikeus työttömyyspäivärahaan edellyttää, että yrittäjän työtulo on vähintään 13 076 €. Jos kuulut SYT-kassaan, muista ilmoittaa työtulon muutoksesta myös heille.
Yritystoimintani on keskeytynyt, enkä tiedä sen jatkosta. Mitä teen YEL-vakuutukselleni?
Kun työskentelysi yrittäjänä keskeytyy pidemmäksi aikaa tai työskentely jää toistaiseksi todella vähäiseksi, YEL-vakuutuksesi voidaan päättää. YEL-vakuutus voidaan päättää tarvittaessa takautuvasti. YEL-vakuutuksen päättäminen päättää myös yrittäjän tapaturmavakuutuksen voimassaolon. Muista ilmoittaa YEL:n päättyminen myös omaan tapaturmavakuutusyhtiöösi.
Vakuutuksen viimeinen voimassaolopäivä on viimeinen työskentelypäiväsi. Lähetä päättämispyyntö asiointipalvelussamme.
Onko yrittäjän työttömyysturvaan ja vakuuttamiseen tulossa muutoksia?
Hallitus päätti perjantaina 20.3.2020 helpottaa itsensä työllistäjien pääsyä työttömyysturvan piiriin yritysmuodosta riippumatta. Muutos on väliaikainen ja sen tarkoituksena on turvata tulojaan menettävien yrittäjien toimeentulo koronaviruskriisin aikana.
Jos yritystoiminnan edellytykset heikentyvät tilapäisesti koronapandemian vuoksi, voidaan yritystoiminta arvioida työllistävyydeltään sivutoimiseksi yritystoiminnaksi. Sivutoimisen yritystoiminnan perusteella henkilöllä on oikeus työttömyysetuuteen. Normaalioloissa päätoimisesti työllistyneen yrittäjän työttömyysetuuden saaminen ei näin ollen edellyttäisi yritystoiminnan lopettamista ja YEL-vakuutuksen päättämistä.
Muutos ei erottele eri yhtiömuodoissa harjoitettua yritystoimintaa, mikä turvaa poikkeusoloissa yrittäjien yhdenvertaisuuden. Yrittäjän oma ilmoitus yritystoiminnan pienenemisestä riittäisi.
Työttömyysturvalakiin tehtävä muutos on määräaikainen. Muutosta valmistellaan työ- ja elinkeinoministeriössä. Kerromme asiasta lisää heti, kun yksityiskohdat vahvistuvat.
Olen Palkka.fi:n asiakas, voinko saada maksuaikaa koronatilanteen vuoksi?
Jos käytät Palkka.fi-palvelua työnantajamaksujen hoitamiseen, voit hakea maksuaikaa siten, että valitset Palkka.fi:ssä laskutustavaksi Työeläkevakuutusyhtiön lähettämä lasku. Valinta löytyy Palkka.fi:ssä työnantajatietojen alta. Valintamahdollisuus on vain yrityskäyttöliittymällä eli vaatii Y-tunnuksen.
Sairastuminen ja karanteeni
Mitä teen, jos joudun karanteeniin?
Karanteenilla tarkoitetaan tilannetta, jossa yrittäjä on määrätty olemaan poissa työstään tartuntataudin, esimerkiksi koronaviruksen, leviämisen estämiseksi. Tartuntatautilain mukaista päivärahaa maksetaan myös alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalle, jos lapsi on määrätty karanteeniin eikä huoltaja voi harjoittaa yrittäjätoimintaa. Kela myöntää lääkärin päätöksellä karanteeniin asetetulle yrittäjälle tartuntatautilain mukaista päivärahaa, jonka määrä perustuu YEL-työtuloon. Lue lisää tartuntatautipäivärahasta Kelan sivuilta.
Mitä teen, jos sairastun koronavirukseen?
Koronavirukseen sairastunut yrittäjä voi hakea Kelasta sairauspäivärahaa sille ajalle, jolta on estynyt harjoittamasta yrittäjätoimintaa. Sairauspäivärahan saamisen edellytyksenä on aina lääkärintodistuksella todettu sairaus. Lue lisää sairauspäivärahasta Kelan sivuilta.
Miten yrittäjän sairauspäivärahan suuruus määräytyy?
Yrittäjän sairauspäivärahan määrä perustuu YEL-työtuloon, ja se lasketaan 12 kalenterikuukauden tarkastelujaksolta, joka edeltää päivärahaoikeuden alkamista edeltävää kalenterikuukautta. Viime hetken korotus työtuloon ei siis pääsääntöisesti ehdi vaikuttamaan päivärahan määrään. Muut kuin yritystoiminnassa tapahtuneet muutokset, kuten virusepidemia, eivät voi olla perusteena työtulon nostamiselle. Lue lisää sairauspäivärahasta Kelan sivuilta.
Voinko saada korvausta menettämistäni ansioista?
Suomen hallituksen toimenpiteet koronaviruksen leviämisen estämiseksi vaikuttavat melkein kaikkien suomalaisten elämään. Hallitus esimerkiksi suosittelee välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla ja yrityksiä sulkemaan harrastus- ja urheilupaikat. Valitettavasti toimenpiteet tarkoittavat monelle yrittäjälle ansionmenetyksiä, ja toimeentulo voi olla kovinkin tiukassa lähikuukausien aikana.
Tällöin ei kuitenkaan ole kyse karanteenin tai sairastumisen aiheuttamasta ansionmenetyksestä. Kyse ei pääsääntöisesti ole myöskään sellaisesta viranomaisen antamasta velvoittavasta määräyksestä, joka liittyy välittömästi vakuutettuun liiketoimintaan tai kiinteistöön, jossa tilaisuus pidetään. Tällaisesta on kyse, jos viranomainen esimerkiksi asettaa tietyn kiinteistön käyttökieltoon tartuntataudin leviämisen estämiseksi.
Velvoittava viranomaismääräys on yleensä edellytys sille, että vahinkovakuutusyhtiö voi korvata liiketoiminnan keskeytymisestä aiheutuvaa taloudellista vahinkoa. Ratkaisevaa on myös vakuutusturvan laajuus. Oman vahinkovakuutusturvan laajuudesta ja mahdollisesta oikeudesta korvaukseen voit tiedustella omasta vahinkovakuutusyhtiöstäsi.
Eläkehakemusten käsittely ja eläkkeiden maksaminen
Eläke- ja kuntoutushakemusten käsittely sekä eläkkeiden maksaminen jatkuu normaalisti koronaviruksesta huolimatta.
Yksityisalojen työeläkkeet maksetaan tällä hetkellä valtaosin töissä olevilta perittävillä työeläkemaksuilla. Jos epidemia johtaa merkittäviin lomautuksiin tai irtisanomisiin, voivat perittävät työeläkemaksut jäädä matalammiksi kuin niiden on arvioitu olevan. Tällaisessa tilanteessa eläkejärjestelmän puskurirahastoja käytettäisiin enemmän.
Kuntoutus ja päättymässä oleva kuntoutustuki
Miten toimin, jos kuntoutusohjelmani keskeytyy tai sen alkaminen estyy?
Ole yhteydessä kuntoutuspalveluihimme, jos
- kuntoutusohjelmasi (työkokeilu, työhönvalmennus, koulutus) on alkanut ja keskeytyy karanteenin, lomautuksen tai koulujen ja päiväkotien sulkemisesta johtuvan lapsenhoidon tarpeen vuoksi yli kuukaudeksi tai keskeytyy kokonaan
- et pysty aloittamaan kuntoutusohjelmaasi
- opiskelusi tai oppisopimuskoulutuksesi keskeytyy täysin tai
- valmistumisesi uhkaa siirtyä koronan vuoksi.
Voit asioida sujuvasti kuntoutusasiantuntijamme kanssa asiointipalvelumme kautta: Varma.fi > Kirjaudu > Viestit ja liitteet.
Miten toimin, jos kuntoutustukeni on päättymässä ja uuden B-lääkärinlausunnon saamisessa on ongelmia koronaviruksen vuoksi?
Ole yhteydessä Varmaan hyvissä ajoin ennen kuntoutustuen päättymistä, jos B-lääkärinlausuntoa ei poikkeustilanteen vuoksi voi hankkia.
Voit asioida sujuvasti asiointipalvelumme kautta: Varma.fi > Kirjaudu > Viestit ja liitteet.
Palvelemme kaikissa vakuutus-, eläke- ja kuntoutusasioissa arkisin kello 8-17 numerossa 010 192 100 (ulkomailta soitettaessa +358 10 192 100).
Lue lisää erillisestä uutisesta.
Vuokralaiset
Varman kiinteistöpalvelu palvelee myös vuokralaisiaan normaalisti puhelimessa ja sähköpostissa. Toimitiloihin liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä omaan yhteyshenkilöösi Varman kiinteistöissä.
Varman vuokra-asuntoihin liittyvissä kysymyksissä teitä palvelee Newsec Kodisto. Yhteystiedot ja lisätietoa aiheesta löydät Newsecin verkkosivuilta.
Varma haluaa kiinteistöjen omistajana tukea niiden liiketilojemme vuokralaisia, joiden liiketoimintaan poikkeuksellinen tilanne vaikuttaa erityisen paljon. Varma on ollut yhteydessä näihin vuokralaisiin.
Lisätietoa
Lisätietoa koronaviruksen vaikutuksista työeläkejärjestelmään Telan verkkosivuilta.
Tietoa asiakaspalvelusta
Vakuutuspalvelun asiakaspalvelumme on ruuhkautunut koronatilanteeseen liittyvän neuvontatarpeen vuoksi. Muut asiakaspalvelumme palvelevat normaalisti.
Pyri hoitamaan kaikki vakuutus- ja maksuasioihin liittyvät muutokset ensisijaisesti asiointipalvelumme kautta. Asiointipalvelussa voit hoitaa myös kaikki eläke- ja kuntoutusasiat.
Palvelemme vakuutus-, eläke- ja kuntoutusasioissa arkisin kello 8-17 numerossa 010 192 100 (ulkomailta soitettaessa +358 10 192 100). Meidät tavoittaa myös chatissa.
Helsingin Salmisaaressa sijaitseva asiakaspalvelupisteemme on suljettu toistaiseksi.