Varma avaa vuokra-asukkailleen etätyöpisteitä omistamiinsa liiketiloihin

Työeläkeyhtiö Varma rakentaa vuokra-asukkaidensa käyttöön etätyö- ja opiskelupisteitä omistamiensa kerrostalojen liiketiloihin Helsingissä. Varma Kotikonttori -etätyöpisteitä avataan aluksi viiteen liiketilaan ympäri Helsinkiä. Ensimmäiset tilat tulevat kyseisissä taloissa ja niiden lähistöllä asuvien Varman vuokra-asukkaiden käyttöön jo ennen joulua.

– Työn tekeminen on murroksessa, eikä toimistolle kuljeta enää päivittäin. Siksi Varma haluaa mahdollistaa vuokralaisilleen mahdollisuuden tehdä töitä tai opiskella rauhassa ja ergonomisesti lähellä kotia. Muokkaamme tyhjillään olevia kivijalkaliiketilojamme tätä varten asukkaidemme käyttöön arkea helpottamaan, sanoo Varman kiinteistökehitysjohtaja Sari Raunio.

Etätyöpisteitä tulee mm.  Arabiaan, Katajanokalle ja Kallioon. Sari Raunion mukaan uudessa palvelussa on mietitty kaikkia Varman vuokralaisia, joilla on haastavaa luoda rauhallista työskentelytilaa kotioloihin, jos perheessä on muitakin kotona työskenteleviä ja opiskelevia.

– Haluamme luoda tällä uudella palvelulla vuokralaisillemme lisää sujuvuutta ja helppoutta työn ja yksityiselämän yhdistämiseen koronapandemian mullistamassa maailmassa, jossa työpiste on yhä useammin omalla keittiönpöydällä. Rauhallinen työtila voi olla tarpeen monissa perheissä. Joustavuus syntyy siitä, että tiloja voi varata myös ilta-aikaan ja viikonloppuisin, Raunio sanoo.

Etätyöskentelytilat ovat tarkoitettu niiden talojen vuokralaisille, joihin kotikonttoreita rakennetaan sekä näiden läheisyydessä asuville Varman vuokralaisille.  

– Esimerkiksi Arabiassa ja Kalliossa meillä on useampi vuokratalo lähekkäin, jolloin etätyöskentelytilat kannattaa ulottaa kaikkien alueella asuvien vuokralaistemme käyttöön, Raunio sanoo.

Kotikonttorilla voi työskennellä viihtyisissä ja ergonomisissa tiloissa

Tyhjillään olevat Varman liiketilat muokataan etätyöskentelyyn sopiviksi ja ne kalustetaan viihtyisiksi ergonomia huomioon ottaen. Työpisteeksi voi valita seisomiseen soveltuvan pöydän tai perinteisemmän työpisteen. Tilojen sisustamisesta vastaa Profit Interior.

– Kotikonttoria pääsevät varaamaan kyseisissä taloissa asuvat vuokralaiset taloyhtiöidensä intrasta. Me varmistamme mm. varausjärjestelmän kautta, ettei tiloissa ole liikaa ihmisiä yhtä aikaa ja että työskentely on hygieenistä ja turvallista. Asukkaat saavat vuokrata etätyöpisteitä ainakin aluksi ilman erillistä korvausta, Raunio jatkaa.

Raunion mukaan tilojen suunnittelu on parhaillaan käynnissä.

– Informoimme taloyhtiöiden intranettien kautta niitä asukkaita, joita tämä uusi palvelu koskee. Odotamme innolla, millaisen vastaanoton uusi konseptimme saa ja päätämme sen perusteella, miten etenemme seuraavien kohteiden suunnittelussa.

Mediayhteydenotot:

Sari Raunio, kiinteistökehitysjohtaja, Varma, puh. 050 526 6886, sari.raunio(at)varma.fi

Suvi Vesterinen, viestintäpäällikkö, Varma, puh. 040 555 8029, suvi.p.vesterinen(at)varma.fi

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2019 Varman maksutulo oli 5,3 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,9 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli kesäkuun 2020 lopussa 45,3 miljardia euroa. 

Voisit olla kiinnostunut myös näistä