Solmittaessa sopimusta työn tekemisestä on hyvä muistaa, että työnantaja tai työn teettäjä ja työntekijä eivät voi sitovasti sopia keskenään, onko työntekijä työsuhteessa vai yrittäjä. Se, vakuutetaanko työntekijä TyEL:n vai YEL:n mukaan, ratkaistaan työsopimuslain mukaisten tunnusmerkkien mukaan.
Viime vuosina palkan maksaminen ja laskuttaminen laskutuspalveluyrityksen kautta on yleistynyt. Se onkin monelle liiketoimintaansa kokeilevalle tai satunnaisesti työskentelevälle kevytyrittäjälle oivallinen tapa laskuttaa tekemäänsä työtä.
Työn laskuttaminen laskutuspalvelun kautta ei kuitenkaan tee kenestäkään automaattisesti yrittäjää.
Ratkaisevaa on työsopimuslain mukaisen tunnusmerkistön täyttyminen.
- Työntekijä työskentelee työnantajan johdon ja valvonnan alaisuudessa ja saa tekemästään työstä sovittua palkkaa.
- Työntekijä työskentelee työantajan lukuun ja työnantaja päättää, milloin, missä ja miten työntekijä työskentelee.
Yrittäjä puolestaan vastaa liiketoimintaan liittyvistä kuluista, kuten liiketilasta, työvälineistä, katehinnoittelusta ja hävikistä sekä vastaa työn laadusta omalla kustannuksellaan.
Eläketurvakeskus ratkoo epäselviä tapauksia
Eläketurvakeskus voi työntekijän, työnteettäjän tai eläkeyhtiön pyynnöstä ratkaista, sovelletaanko työhön työntekijän vai yrittäjän eläkelakia. Se on antanut viime vuosina useita muun muassa kaupan-, kuljetus- ja ravintola-alan työtä koskevia ratkaisuja.
Kahvilassa, kaupassa, kioskissa tai ravintolassa työskentelevät ovat Eläketurvakeskuksen ratkaisujen mukaan olleet työntekijöitä, eivätkä yrittäjiä, jos saavat palkan tehtyjen tuntien mukaan, eivätkä vastaa liiketoimintaan liittyvistä kuluista. Samoin autonkuljettajat on tulkittu yrittäjiksi vain, jos vastaavat työvälineenä käytettävän ajoneuvon kustannuksista, kuten polttoaineesta. Merkitystä ei ole sillä, ajaako kuljettaja esimerkiksi taksia, bussia tai kuorma-autoa.
Oletpa sitten työnantaja tai työntekijä, on tärkeää selvittää, tehdäänkö työtä yrittäjäriskillä yrittäjänä vai työsopimuslain mukaiset tunnusmerkit täyttävässä työsuhteessa.
Neuvomme mielellämme sekä työnantajia että kesätyöntekijöitä asiaan liittyvissä kysymyksissä. Ohjaamme tarvittaessa työn teettäjän tai työntekijän hakemaan ratkaisua Eläketurvakeskukselta. Oikein vakuutettu työ on kaikkien etu.
Hyvä vinkki kesätyöntekijälle!
Voit aina tarkistaa eläkekertymäsi osoitteessa varma.fi/elakkeet. Täältä löytyy myös työeläkeotteesi.