Hanna Vainio siirtyy Varmaan työeläkeyhtiö Ilmarisesta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2021 alkaen prosessinjohtajana ja viimeksi suurasiakastiimin osastonjohtajana. Tätä ennen hän on työskennellyt muun muassa Varmassa IT- ja asiakkuustoiminnoissa sekä Nordeassa.
– Olen iloinen voidessani nimittää Hanna Vainion Varman IT:stä ja digitalisaatiosta vastaavaksi johtajaksi ja Varman johtoryhmän jäseneksi. Hänellä on mittava kokemus sekä liiketoiminnan kehittämisestä ja johtamisesta että IT- ja digitalisaatiotyöstä, sanoo toimitusjohtaja Risto Murto.
– Odotan innolla, että pääsen tekemään työtä Varman liiketoiminnan hyväksi IT:n ja digitalisaation parissa. Varmassa on tehty paljon hyviä asioita, ja uskon, että oma osaamiseni ja kokemukseni täydentävät sopivasti entisestään vahvaa kokonaisuutta. Onkin hienoa päästä rakentamaan seuraavia menestyksen askelia yhdessä ilolla ja intohimolla työtä tekevien varmalaisten kanssa, sanoo Hanna Vainio.
Varman IT:tä ja digitalisaatiota johtaa tällä hetkellä Tiina Kurki, joka lopettaa työt Varmassa 30.9.
– Kiitän jo tässä yhteydessä Tiinaa hienoista vuosista Varmassa, sanoo Risto Murto.