Rakennuksen päävuokralaisia ovat Stora Enso ja S-ryhmän hotelli Solo Sokos Pier 4. Rakennuksen maan tasossa olevaan kerrokseen avautuu myös muita toimintoja – ravintoloita, kahviloita, kongressitilat sekä muita palveluja.
–Tavoitteemme on ollut rakennuttaa Katajanokalle, Helsingin paraatipaikalle, kaupunkikuvallisesti ja maisemallisesti korkeatasoinen toimitila, jossa toteutuvat myös Varman ympäristöarvojen mukaiset kestävän rakentamisen periaatteet. Olemme iloisia, että olemme saaneet toteuttaa uniikkia rakennushanketta hyvässä hengessä yhteistyökumppaneidemme kanssa, ja että pitkäaikaiset vuokralaisemme saavat nyt muuttaa uuteen toimitilaan, Varman kiinteistö- ja infrastruktuurisijoituksista vastaava sijoitusjohtaja Sampsa Ratia sanoo.
Toimitilassa on vuokrattavaa tilaa noin 16 000 neliömetriä, ja sen suunnittelusta on vastannut suunnittelukilpailutuksen kautta voittajaksi edennyt arkkitehtitoimisto Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy. Hankkeen päätoteuttajana ja projektinjohdosta vastaavana tahona toimi Haahtela.
Kauppatorin läheisyydestä kehittymässä designin ja taiteen keskittymä
Katajanokan Laituri on suomalaisen puurakentamisen taidonnäyte ja poikkeuksellinen puurakennus myös kokonsa ja sijaintinsa puolesta. Rakennuksen maanpäällinen osa toteutetaan pääosin puusta.
Rakennus valmistuu Helsingin merkittävään historialliseen ympäristöön, C.L. Engelin suunnitteleman historiallisen keskustan läheisyyteen ja osaksi Helsingin merellistä kansallismaisemaa. Kauppatorin läheisestä ranta-alueesta on kehittymässä uudenlainen kaupunkilaisten käyttöön avautua taiteen ja designin keskittymä - toiselle puolelle lahtea rakentuu tulevaisuudessa uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo osana Makasiinirannan uudistusta.
Varma on yksi Suomen suurimmista kiinteistösijoittajista 5,6 miljardin euron kiinteistösijoitussalkullaan.
–Puurakenteinen toimitila sopii hyvin sijoitussalkkuumme, strategiaamme ja ympäristöarvoihimme. On hienoa, että olemme saaneet toteuttaa Varman kannalta näin merkittävän hankkeen, Ratia sanoo.
Lue lisää Katajanokan Laiturista Varman toimitilojen sivuilta.