Varma julkaisee ensimmäisen kestävyysselvityksensä vuoden 2024 toimintakertomuksessa – raportoimme olennaisista kestävyysaiheista

Varma julkaisee ensimmäistä kertaa kestävyysselvityksen osana vuoden 2024 toimintakertomusta. Selvityksessä raportoimme Varmalle olennaisista kestävyysaiheista. Näissä korostuvat ilmastomuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen, asiakkaidemme oikeuksien toteutuminen ja toimeentulon turvaaminen sekä varmalaisten työoloista ja yhdenvertaisuudesta huolehtiminen.

Raportoimme kestävyysaiheista tänä vuonna voimaan astuneen EU:n kestävyysraportointi-direktiivin (CSRD, Corporate Sustainability Reporting Directive) mukaisesti. Varma on mukana raportoinnin ensimmäisessä aallossa, jossa raportoivat yli 500 työntekijän yritykset. Tulevina vuosina raportointi laajenee pienempiin yrityksiin.

Kestävyysraportointi pohjautuu kaksoisolennaisuuden arviointiin

Kestävyysraportointimme pohjautuu vuonna 2023 toteutettuun kaksoisolennaisuusarviointiin, jossa määrittelimme Varmalle olennaiset kestävyysaiheet ja niihin liittyvät vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet.

– Olemme sijoittajana jo pitkään keskittyneet eri toimialojen olennaisiin vastuullisuusasioihin, kun olemme arvioineet sijoituskohteidemme vastuullisuutta. Arvioinnissa hyödynnämme toimialakohtaisia standardeja, koska olennaiset asiat vaihtelevat toimialoittain merkittävästikin. Esimerkiksi kaivosyhtiölle olennaisia ovat ympäristövastuun asiat ja turvallisuus kun taas rakennusyhtiölle olennaista on turvallisuuden lisäksi se, mistä materiaalista rakennukset tehdään ja se, miten niitä lämmitetään, vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaava johtaja Hanna Kaskela kertoo.

Varmalle olennaisissa kestävyysaiheissa korostuvat sijoituksista aiheutuvat ilmasto- ja ihmisoikeusvaikutukset ja toisaalta sijoitussalkkuun kohdistuvat systeemiriskit ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta sekä riskit ihmisoikeusrikkomuksista tai hyvän hallintotavan rikkomuksista.

Varman omassa toiminnassa olennaisiksi teemoiksi nousivat asiakkaidemme oikeuksien toteutuminen, toimeentulon turvaaminen ja vastuulliseen liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvät aiheet. Yhtä lailla olennaisiksi tunnistettiin oman toimintamme ilmastovaikutuksiin vaikuttaminen ja työntekijöidemme työoloista ja yhdenvertaisuudesta huolehtiminen.

Suorissa kiinteistösijoituksissa erityisen merkittäviä kestävyysaiheita ovat ilmastonmuutokseen ja resurssitehokkuuteen liittyvät ympäristövaikutukset sekä arvoketjun työntekijöiden ja vuokralaisten turvallisuuteen liittyvät näkökulmat. Ostettujen tuotteiden ja palveluiden osalta niistä aiheutuvien ilmastovaikutusten lisäksi myös yrityskulttuuri ja toimittajasuhteet ovat Varmalle olennaisia kestävyysaiheita.

– Päivitämme olennaisuusarviotamme tulevina vuosina, kun toimialamme standardeja julkistetaan tai muuten tarvittaessa, Hanna Kaskela kertoo.

– Päivitämme olennaisuusarviotamme tulevina vuosina, kun toimialamme standardeja julkistetaan tai muuten tarvittaessa, Hanna Kaskela kertoo.

Lue lisää

Kaksoisolennaisuuden arviointi Varmassa

Avaamme pdf:ssä kaksinkertaisen olennaisuuden käsitettä ja kerromme arvioinnin vaiheista, käytetyistä menetelmistä ja olennaisiksi tunnistetuista kestävyysaiheista.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä