Tarkemmat tiedot sujuvoittivat asiakkaiden YEL-työtulotarkistamisen prosessia

Toinen YEL-työtulojen tarkistusvuosi hoitui Varman YEL-vakuutusasiakkaiden osalta sujuvasti. Prosessia oli kehitetty ja panostukset näkyivät yrittäjien kokemuksissa. Varma tarkisti tänä vuonna noin 7 000 yrittäjän työtulot. Yrittäjien työtulo nousi keskimäärin 3 836 euroa. Vuoden 2025 tarkistukset käynnistyvät kesäkuun alussa ja ne koskevat noin 14 000 yrittäjää.

Varman toinen YEL-tarkistusvuosi sujui prosessina aiempaakin sujuvammin. Verottajalta saatu tarkempi tietoa poisti asiakkailta turhaa korjattavaa ja toisaalta myös yksi taustalla oleva kokemusvuosi toi varmuutta ja nopeutta varmalaisten asiantuntijoiden tekemään työhön.

– Meille oli tärkeää kerätä kaikki saatavilla oleva data, jotta ehdotuksemme olisi heti mahdollisimman oikein. Teimme myös itse systemaattisesti työtä sen eteen, että tunnistimme datasta erilaisia työtuloon vaikuttavia asioita. Vaikka lain meille määrittelemä tarkistamisvelvoite ei aina ollut asiakkaillemme mieluisa, saimme kuitenkin tehtyä siitä sujuvan toimintamallin, toteaa vakuutuspalvelujohtaja Riikka Nivus.

Miten YEL-työtulon tarkistaminen sujui?

Kaikki työeläkeyhtiöt tarkistivat tänä vuonna ennen 1.1.2023 alkaneiden YEL-vakuutusten työtulot, jotka olivat alle 25 000 euroa ja joiden edellisestä työtulon vahvistamisesta tai olennaisesta muutoksesta oli kulunut vähintään kolme vuotta. Varma tarkisti tänä vuonna n. 7 000 YEL-vakuutetun työtulon.

Yrittäjät, joiden työtulo vastasi työpanoksen arvoa, saivat meiltä tiedon, että tarkistus on tehty eikä työtuloa muutettu. Tämän tiedon sai 21 % tarkistettavista yrittäjistä.

Jos tarkistuksessa todettiin, että työtulo ei vastannut työpanoksen arvoa, yrittäjä sai meiltä ehdotuksen uudesta työtulosta. 3,5 % yrittäjistä vastusti ehdottamaamme työtuloa ja antoi oman selvityksensä työpanoksensa arvoon vaikuttavista seikoista sekä oman näkemyksensä työtulon tasosta.

Yrittäjät, joiden työtulo muuttui tarkistuksessa, saivat valituskelpoisen päätöksen työtulon muutoksesta. Pieni osa päätöksen saaneista on hakenut muutosta. Edelliseen vuoteen verrattuna, tarkistuspäätöksiä koskeneiden valitusten määrä on vähentynyt merkittävästi.

Asiakkaille lähetettyihin uuden työtuloehdotuksen sisältäneisiin viesteihin vastasi 17 % yrittäjistä.

Varman asiakkaiden keskimääräinen korotus oli 3 836 euroa.

Vuoden 2025 työtulon tarkistukset käynnistyvät kesäkuussa

Työeläkeyhtiöt tarkistavat ensi vuonna ennen 1.1.2023 alkaneet YEL-vakuutukset, joiden työtulo on yli 25 000 euroa sekä ne YEL-vakuutukset, joiden työtuloa ei ole muusta syystä tarkistettu vuosina 2023 tai 2024.

Tulemme Varmassa tarkistamaan noin 14 000 yrittäjän työtulon vuonna 2025. Ilmoitamme aikataulusta ja ehdotuksen tarkistamisesta hyvissä ajoin. Aloitamme tarkistuskirjeiden lähettämisen kesäkuussa, mutta osa asiakkaistamme voi saada kirjeen vasta lokakuussa. Tarkempaa tietoa yksittäisen tarkistuksen ajankohdasta emme valitettavasti pysty antamaan.

Asiakkaidemme on hyvä tarkistaa ja päivittää osoite- ja yhteystietonsa Varma Asioinnissa. Tämä varmistaa, että kaikki tärkeät tiedot tulevat perille sujuvasti.

Jos vakuutuksesi tarkistetaan ensi vuonna ja haluat jo etukäteen tutustua YEL-työtulon tarkistuksen kulkuun, löydät vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin sivullamme YEL-työtulon tarkistus - Varma

Maksuasioissa ajoissa yhteys

Yleinen taloustilanne ja monet muut erilaiset yrityksen tilanteet vaikuttavat vahvasti yrittäjän arkeen ja voivat aiheuttaa maksuvaikeuksia. Tärkeää on olla hyvissä ajoin yhteyksissä asiakaspalveluumme ja sopia maksuajasta tai mahdollisesta joustosta.

– Emme voi tehdä ihmeitä, mutta jo maksuajasta sopiminen voi antaa riittävästi aikaa asioiden järjestelyyn. Ole yhteyksissä heti laskun saatuasi, älä odota muistutuksia, kannustaa Nivus.

Lue lisää joustosta varma.fi:n sivultamme Haluan hakea joustoa YEL-maksuihin - Varma

YEL-vakuuttamisen haasteet tunnistetaan

YEL-työtulon määrittäminen ja siihen liittyvä alan yhteinen työtulolaskuri on saanut osakseen kritiikkiä. Kehittämisen tarve tunnistetaan myös Varmassa, laskuri ei aina huomioi kaikkia niitä tekijöitä, jotka lain mukaan on huomioitava työtuloa tarkistettaessa.

– Toivoisimme toki täällä Varmassakin, että yrittäjien YEL-vakuuttamisen ongelmia saataisiin poistettua ja saisimme alalle entistä selkeämpiä ratkaisuja. Yrittäjät ymmärtävät työtulon vaikutuksen työeläkkeen lisäksi myös muuhun sosiaaliturvaan, mutta hankalassa akuutissa taloustilanteessa sitä ei ole aina helppo huomioida, pohtii Varman aktuaarijohtaja Pasi Mustonen.

 

Tarkista yhteystietosi ja osoitteesi Varma Asioinnissa.

Mistä halvin YEL – eli voiko YEL-vakuutuksen hintaa kilpailuttaa?

Oletko pohtinut, voiko YEL-vakuutuksen hintaa kilpailuttaa ja mistä löytyisi halvin YEL? Vaikka vakuutusmaksuprosentti on kaikissa eläkeyhtiöissä sama, on tärkeä tietää, mihin YEL-vakuutuksen maksu perustuu ja mitä turvaa vakuutuksella saat. Myyntijohtajamme Ville Puumala kertoo, mitä yrittäjän olisi hyvä tietää YEL-vakuutusmaksun muodostumisesta ja miksi työtulo on tärkeä asettaa oikealle tasolle alusta alkaen.

Lue artikkeli Mistä halvin YEL – eli voiko YEL-vakuutuksen hintaa kilpailuttaa? - Varma

Voisit olla kiinnostunut myös näistä