Vastuullisen sijoittamisen periaatteet

Varman tehtävänä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti ja turvaavasti. Vastuullisuus on osa Varman strategiaa, ja vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa vakavaraisuuden turvaamisen ohessa eläketurvan sujuvaa toimeenpanoa ja työkyvyn tukemista.

Vastuullisessa sijoittamisessa otetaan huomioon ympäristöön (E), yhteiskuntaan ja sosiaalisiin asioihin (S) sekä hallintotapaan liittyvät olennaiset tekijät sijoituspäätöksissä.

Sijoittajan näkökulmasta vastuullisuuden huomioiminen ei ole ristiriidassa tuotto-odotuksen kanssa. Varmassa vastuullisen sijoittamisen tavoitteena on vähentää riskejä ja tunnistaa vastuullisesta toiminnasta hyötyvät sijoituskohteet sekä niiden tuottomahdollisuudet. Varman vastuullisen sijoittamisen periaatteet kattavat kaikki omaisuusluokat, ja soveltaminen vaihtelee omaisuusluokasta ja sijoitustavasta riippuen.

Aktiivinen omistajuus ja vaikuttaminen ovat kiinteä osa vastuullista sijoittamista. Aktiivisen omistajuuden ja vaikuttamisen periaatteissa kuvataan Varman vaikuttamisen tavoitteita, painopistealueita, vaikuttamisen tapoja ja raportointia.

Varma on allekirjoittanut YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet.

Tutustu YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin PRI-sivustolla

Vastuullisuusnäkökulmien sisällyttäminen sijoitusprosessiin

Vastuullisuusnäkökulmat vaikuttavat sijoituspäätöksiimme taloudellisten tekijöiden rinnalla. Vastuullista sijoittamista Varmassa ohjaavat strategiamme, vastuullisuusohjelmamme ja vastuullisen sijoittamisen periaatteiden lisäksi

  • Varman ympäristöpolitiikka 
  • omistajaohjauksen periaatteet
  • aktiivisen omistajuuden ja vaikuttamisen periaatteet
  • vuosittainen sijoitussuunnitelma
  • vastuullisen sijoittamisen omaisuuslajikohtaiset vuosittaiset tavoitteet

Vastuullisuuden analysoinnissa Varma keskittyy omaisuuslajien ja toimialojen olennaisimpiin vastuullisuusnäkökulmiin.

Vastuullinen sijoittaminen Varmassa

  • Huomioimme vastuullisuuden osana arvonmääritystä ja koko sijoitusprosessia
  • Pyrimme hillitsemään ilmastonmuutosta ja luontokatoa, ja analysoimme ympäristöstä aiheutuvia riskejä ja mahdollisuuksia
  • Vaikutamme sijoituskohteiden toimintaan
  • Olemme määritelleet, mihin Varma ei sijoita (poissulkeminen) ja millaisia yrityksiä koskee huolellisuusprosessi

Ympäristöstä aiheutuvat riskit ja muutokset

Varma on julkaissut ympäristöpolitiikan. Varma on tunnistanut ilmastonmuutoksen ja luontokadon merkittäviksi riskeiksi sijoitussalkussaan. Ilmastonmuutoksen osalta vuosina 2024–2035 kehitämme edelleen
sijoitussalkkuamme:

1. sijoittamalla kohteisiin, jotka mahdollistavat muutoksen kohti pienempiä päästöjä ja tarjoavat liiketoiminnassaan ratkaisuja ilmastonmuutoksen ongelmien ratkomiseen,

2. kehittämällä rahoitusmarkkinoiden yhteistyötä ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen edistämiseksi

3. panostamalla ilmastonmuutoksen taloudellisten riskienanalysointiin sijoitussalkussa

4. raportoimalla läpinäkyvästi ilmastonmuutoksen vaikutuksista sijoituksiimme ja sijoitustemme vaikutuksista ilmastoon

Varma anlysoi ympäristöstä aiheutuvia taludellisia riskejä ja mahdollisuuksia. Luonnon monimuotoisuuden osalta teemme systemaattista, koko sijoitussalkun kattavaa arviointia luonnon monimuotoisuudesta. Tämä sisältää tavoitteiden asettamisen ja raportoinnin. Aktiivinen seuranta ja päivitykset globaalien luontokadon vastaisten toimien kehityksen mukaan ovat myös oleellisia. Näiden toimien kautta voidaan edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua ja vähentää siihen liittyviä riskejä taloudelle ja yritystoiminnalle.

Vaikuttaminen ja aktiivinen omistajuus

Varman omistajaohjauksen periaatteissa kerromme, miten Varma toimii merkittävänä osakkeenomistajana. Tapaamme säännöllisesti omistamiemme yhtiöiden johtoa ja hallitusta etenkin yhtiöissä, joissa Varman omistusosuus on merkittävä. Lisäksi osallistumme yhtiökokouksiin ja nimitystoimikuntiin, joissakin tapauksissa Varman edustaja on mukana yhtiön hallituksessa.

Varma vaikuttaa sijoituskohteidensa vastuullisuuteen myös yhdessä muiden sijoittajien kanssa muun muassa erilaisissa yhteistyöaloitteissa sekä kumppaneiden kautta. Varma pyrkii vaikuttamalla myös edistämään vastuullisuutta sekä sen raportointia sijoittajille. Tavoitteenamme on edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista sekä suoraan että välillisesti.

Varma edellyttää, että sijoituskohteet toimivat kansainvälisten normien ja sopimusten mukaisella tavalla, joista tärkeimpiä ovat

  • YK:n Global Compact -aloite
  • OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille
  • ILO:n työelämän konventiot

Seuraamme näiden normien noudattamista säännöllisessä salkun seulonnassa.

Aktiivisen omistajuuden ja vaikuttamisen periaatteissa kuvataan Varman vaikuttamisen tavoitteita ja painopistealueita, tapoja tehdä vaikuttamista sekä sitä, miten vaikuttamisesta raportoidaan.

Poissulkemiset ja huolellisuusprosessi

Varma on poissulkenut suorista sijoituksistaan eettisin perustein

  • tupakkayritykset
  • kiistanalaisia aseita valmistavat yritykset kuten esimerkiksi ydinaseet, jalkaväkimiinat, rypälepommit ja kemialliset sekä biologiset aseet, ellei liiketoiminnan osuus ole merkittävä
  • Valtionlainoissa Varma ei sijoita maihin, jotka sijoittuvat YK:n kestävän kehityksen tavoitteita kuvaavalla indeksillä mitattuna alimpaan neljännekseen. Sijoitus voidaan poikkeustapauksissa tehdä, jos on odotettavissa, että maan sijoitus kestävän kehityksen indeksillä selkeästi paranee.

Varma on määritellyt toimialoja, joilla on korostunut tarve huolellisuusprosessille. Huolellisuusprosessi koskee seuraavia toimialoja:

  • Ilmastoriskeille merkittävästi altistuvat toimialat, kuten öljy- ja kaasuteollisuus, sähkön- ja lämmöntuotanto, auto-, kaivos-, betoni-, rakennusmateriaali-, metsä- ja kuljetusteollisuus sekä kemianteollisuus
  • Yritykset, joiden liikevaihdosta 5–10 % tulee kivi- tai ruskohiileen perustuvasta toiminnasta
  • Luontoriskeille merkittävästi altistuvat toimialat, kuten elintarvike-, lääke- ja kosmetiikkateollisuus, pakkausmateriaalien valmistajat, vaate- ja
    ylellisyystavarateollisuus sekä jätehuollon yritykset
  • Alkoholi
  • Lailliset kannabisvalmisteet
  • Aikuisviihde
  • Uhkapeli
  • Puolustusteollisuuden yhtiöt, joilla kiistanalaisten aseiden valmistus on alle 5% liikevaihdosta

 

Verot

Varman verostrategia ja -periaatteet on määritelty Varman veropolitiikassa

Varman vastuullisen sijoittamisen periaatteiden hyväksyntä

Varman hallitus hyväksyy vastuullisen sijoittamisen periaatteet.

Päivitetty: 8/2024