Tommy, harjoittelija, pääomasijoitukset ja yritysrahoitus
Tommy on päässyt harjoittelun aikana tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä uusien sijoitusmahdollisuuksien analysoinnista nykyisen portfolion raportoinnin kehitykseen ja automatisointiin. Hän kertoo, että erityisen mielenkiintoista on ollut tutkia uusia suoria ja rinnakkaisia sijoitusmahdollisuuksia, joita kesän aikana oli paljon. Lisäksi hän on päässyt kerryttämään kokemusta muista omaisuusluokista lyhyiden työkiertojen avulla.
Harjoittelujakso on pitänyt sisällään uusia oivalluksia, ja Tommy on päässyt hyödyntämään aiempaa osaamistaan:
"Olen pystynyt tuomaan tiimiin uutta data-analytiikan taidoillani, luomaan uusia oivalluksia pääomasijoitusten datasta sekä sulavoittamaan useita raportointiprosesseja. Lisäksi sain huomattavasti kokemusta rinnakkaissijoitusmahdollisuuksien analysoinnista ja pääsin osaksi useampaa sijoituspäätöstä."
Parhaat muistot harjoittelujaksolta liittyvät uusien ihmisten tapaamiseen:
"Uusien rahastomanagerien vierailujen sekä rahastovuosikokouksiin osallistumisen lisäksi olen päässyt tapaamaan suorien sijoitusten ja rinnakkaissijoitusten johtoa ja sponsorien tiimiä. On ollut mielenkiintoista kuulla kokeneiden ammattilaisten tarinoita ja oppia näin muiden kokemusten kautta pääomasijoittamisesta ja kasvuyrityskentästä."